Kaksplus.fi

tiistai 2. elokuuta 2016

Kun oman lapsen nimi ei miellytäkään

On niitä vanhempia, jotka jo pikkutyttönä tai poikana pohtivat miltä heidän lapsensa mahdollisesti tulevat näyttämään, leikkivät kotileikkejä ja pohtivat sitä täydellisintä ja kauneinta nimeä esikoiselleen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun pissaat ne kaksi elämäsi mullistavaa viivaa tikkuun, alkaa pohdinta lapsen sukupuolesta ja sen myötä väistämättä myös nimistä. Itsehän olen näitä "en koskaan halua lapsia" -äiti. Melkein viisi vuotta sitten elämä heitti kuitenkin siihen suuntaan, että eräänä iltapäivänä pitelin tärisevin käsin kädessäni raskaustestiä, jossa oli ne kaksi elämäni täysin muuttavaa viivaa mutta kuitenkin ihanalla tavalla muuttavaa. Esikoisen nimi tuli mieleeni yllättäen ja varsinkin synnytyksen jälkeen, kun sain lapsen rinnalleni, tunsin nimen merkityksen vielä paremmin. Tyttäremme oli saanut alkunsa ehkä "ei toivotusti" mutta tyttö oli siitä huolimatta toivottu ja rakastettu jo ennen syntymäänsä, täydellinen pieni helmi. Puolestaan kuopuksen odotusaikana pohdin nimi vaihtoehtoja enemmän ja tarkemmin. Vaihtoehtoina oli lopulta Henni, joka oli siinä mielessä hyvä, koska se olisi Helmin kanssa samankaltainen, molemmat alkaisivat samalla alkukirjaimella. Toinen vaihtoehto oli Jemilia, joka on erikoinen ja erityisen kaunis nimi mielestäni. Vielä ristiäispäivänä ennen papin tuloa pohdimme mieheni kanssa kumman nimen antaisimme tyttärellemme. Päädyimme Henni nimeen samankaltaisuuden vuoksi. Tämä asia on kalvanut toisinaan mieltäni kasteesta saakka. Oikeasti pidin enemmän Jemilia nimestä, miksi koin hankalaksi antaa eriävät nimet tytöille? Enää en nimeä lähde missään tapauksessa muuttamaan, vaikka kyseessä ei olisikaan koko nimen uudelleen pistäminen vain kutsumanimi vaihtuisi. Kuitenkaan ei tunnu sopivalta lähteä muuttamaan nimeä johon kaikki ovat jo tottuneet ja ennenkaikkea nimeä, jonka tyttö tuntee jo omakseen. En sano kuitenkaan, että Henni olisi nimenä mielestäni ruma, ei tietenkään ole. Emme olisi muuten edes harkinneet kyseistä nimeä. Pidän Hennin nimestä kyllä paljon mutta pidän Jemilia nimestä ehkä himpun verran enemmän. 

Kuva: Salla Seppälä

35 kommenttia:

  1. Nimi on kyllä vaikea päättää! Et ole ainut joka miettii olisko sittenkin pitänyt antaa joku toinen nimi :) Elpun nimen keksiminen oli suht helppoa kun mies ei hyväksyny muita kutsumanimiä mitä ehdotin ja toiset nimet keksin siihen rimmaamaan. Nyt lyö pää tyhjää pojan nimen kanssa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimen keksiminen ei kyllä ole ihan helppo juttu. Sen pitää sopia jokaiseen elämänvaiheeseen, kun kuitenkin kulkee mukana hautaan saakka. Mutta siis itse en missään nimessä pidä meidän nimivalintoja mitenkään kamalina! Joskus vaan mietityttää tuo nimijärjestys mikä Hennille annettiin.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus Nea.♡ Varmasti on monia jotka saattavat miettiä ja pohtia näitä nimiasioita joltakin kantilta.
    Meillä kun kaikki lapset alkavat joko E:llä tai S:llä (alkaneet neljä ensimmäistä näin sattumalta) niin koimme, että myös nuorimman pitää sitten alkaa jommalla kummalla. Pohdittiin ensin A:lla alkavaa mutta se tuntui jotenkin hullulta joten päädyttiin antamaan S:llä alkava ja olen kyllä erittäin tyytyväinen, että valittiin juuri se nimi.♡ Jos vielä joskus lisää tulisi niin tuskin nimi alkaisi enää muulla kirjaimella kuin sisaruksillaan. Jotenkin kiva juttu mutta toisaalta rajaa paljon ihania nimiä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi♡ Mun mielestä teillä on juuri ihanat nimet!
      Ja siis tuo alkukirjain loi itsellenikin hässäkkää, kun ajattelin, että olisi kiva jos alkaisi samalla kirjaimella. Näin päädyttiin siis Henniin :)

      Poista
  3. Hyvä teksti! Meillä oli iisiä kun tiesin nimet jo ennen lasten syntymiä ja miehelle kävi ne:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ooo siellä mennyt kepeästi sitten nimen antaminen :D

      Poista
  4. Mä pyrin itse välttämään sitä samankaltaisuutta nimissä. Mutta kieltämättä omassakin mielessä kävi ne samantyyliset nimet. Ennen Papun kastetta vieraat kirjoittivat paperille nimiveikkauksiaan, ja nimet Eevi, Aava ja Iida saivat paljon kannatusta. Ymmärrät varmaan miksi? ☺

    Ehkä vielä joskus teette sen Jemilian? 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä osa sukulaisista puolestaan arvasi,että Henni saa nimen Henni, juuri sen samankaltaisuuden vuoksi 😄 En antaisi lapselle nimeä joka löytyy sisaruksen nimistä jo, Hennin kolmas nimi siis on jemilia :)

      Poista
  5. Kannattaa vaihtaa vielä kun voi. Henni on,kyllä ruma nimi ihmiselle. Muuta vaikka Jenniksi, niin lapsi ei mene sekaisin? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi maailmaan mahtuu monia mielipiteitä, mun mielestä Henni on oikein nätti nimi 😊💖

      Poista
  6. Mäkin tulin katumapäälle Venla nimestä, kun olikin viime vuoden suosituin nimi. Ada ja Bea ois ollut paremmat, mutta Venla meillä on ja pysyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että monelle tulee niitä "ei hitto toi olis ollut ihana nimi sittenkin" -ajatuksia. Mutta niinkuin meilläkin Henni nimi on jo niin iskostunut tyttöön ettei sitä lähtisi millään muuttamaan, tuntuisi oudolta kutsua jollain toisella nimellä koska Henni on Henni <3

      Poista
  7. Meillä minä olin päättänyt jo ennen mieheni tapaamista, mikä tulee tytölle nimeksi jos tyttö joskus tulee ja sen nimen esikoinen saikin:) Jälkeenpäin itseäni on harmittanut, ettei toisiksi nimiksi tullut mitään, mikä tulisi suvusta. Pojan toiseksi nimeksi mies halusi automaattisesti jonkun omasta suvustaan, siksi olen nyt myöhemmin miettinyt, olisinko kuitenkin halunnut jonkun omasta suvustani. Mutta kauniit nimet tottakai tytölläni on, enkä niitä siksi vaihtaisi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh itse en ole koskaan aiemmin pyöritellyt mitään nimiä mielessä, ennen lapsia siis. No mutta jos teille vielä joskus tyttö siunaantuu niin jos hänelle sitten jokin nimi omasta suvustasi? :)

      Poista
  8. Mä taas kiitän luojaa että en ole antanut lapsilleni niitä nimiä joita olen joskus mielessä pyörittänyt! Siis oikeasti nyt kaduttaisi. Tykkäsin enne kovasti nimistä anastasia, victoria, annabella ja monista muista joita nykyään lähes inhoan! Yllämainituista vain keskimmäistä voisin pahan paikan tullen harkita mutta muut ovat kamalia nyt miettiessäni :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh itse en osaisi kuvitella omille lapsille myöskään kovin vieraskielisiä ja "hankalasti" lausuttavia nimiä :D

      Poista
  9. Henni on hyvä. :) Jemiliasta tulee mieleen venäjäiset je-alkuiset nimet kuten Elena (Jelena). Ihan kuin ei osattaisi ääntää Emilia-nimeä ilman kyrillistä kirjanta Е, joka ääntyy tavallisesti vokaalina "je".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henni on kaunis nimi myös omasta mielestäni ♡ Jemilia syntyi vähän niinkuin vahingossa, siinä yhdistyy pikkusisaruksieni, mieheni ja äitini nimi, voi olla että senkin vuoksi se vetää vieläkin kovasti puoleensa :)

      Poista
  10. Henni on oikein ihana nimi! Minusta on kiva kun sointuu sisaruksen nimeen. Jemiliakin on ihan kiva mutta mielestäni sopii paremmin juuri toiseksi nimeksi. Lyhyemmät nimet on kivoja ei tule niin helposti lyhennyksiä niistä.

    VastaaPoista
  11. Hitsin hyvä kirjoitus! Mä oon jotenki aina ajatellu ja miettinyt lasten nimiä ja ehkä vuosittain se vaihtuu toiseen ja taas toiseen. Ajattelin, että kyllä sen oman keksii helposti, kun sen aika tulee. Ja kun se tuli, nimi oli päätetty ja se sopi ja pidettiin se. Mutta olin päättänyt sen edellisvuoden lopulla, joitakin kuukausia ennen raskautumista. Ajattelin tietenkin, että onkohan Nella nimikin vain joku ohimenevä kiinnostus, kun se ei ole myöskään ollut sellainen nimi jonka olen aina halunnut. Toivotaan, että pidetään siitä aina yhtä paljon kuin ennen raskautta, ristiäisissä ja nyt siihen totuttuamme. Tosin aluks meil oli Nellalle kolme etunimeä, mutta kolmas sit otettiinkin pois ehkä noin viikko ennen ristiäisiä. Tämän nimen luultavasti haluan kuitenkin antaa etunimeksi, jos meille joskus vielä tyttö suodaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistan nyt itseäni mutta nimi asiat on kyllä hankalia! Meillä Helmin nimi tuli ihan itsestään, se nimi löytyy vielä suvustakin. Hennin nimen keksimiseen käytettiin paljon enemmän aikaa ja kun haluttiin yhtenevät nimet jostain syystä. Tämä toinen nimi olisi ollut ehkä himpun verran erikoisempi mutta Henni näyttää kyllä täysin Henniltä enkä nimeä missään tapauksessa lähtisi muuttamaan <3

      Poista
  12. Jemilia olis kyllä ollut kivat erikoinen, mutta kyllä se Henni on vaan niin kaunis nimi! <3
    Ja teiän tyttö näyttää musta ihan Henniltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan jokaiseen kohtaan että kyllä <3 Ei tuota Hennin nimeä kyllä enää muuttamaan lähtisi :)

      Poista
  13. Kauniita nimiä ovat molemmat! Eikös toinen nimi anneta myös sen vuoksi, että lapsella on isompana mahdollisuus valita kumpaa nimeä haluaa käyttää kutsumanimenään tai näin olen ainakin itse aina ajatellut :) Meillä esikoisen nimivalinta oli myös helppo enkä vaihtaisi sitä mihinkään muuhun. Pikkuveljen nimen pähkäily jatkuu edelleen, vaikka ihan alusta asti vain yksi nimi on tuntunut siltä oikealta. Ehkä se sitten on se..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se varmaankin on. Toisaalta toivoisin kyllä, että lapset pitävät sen nimen mikä heille on annettukin :) Oii en malta odottaa nimi uutisia <3

      Poista
  14. Henni on oikein kaunis nimi! :) Muistan kuinka tytölle nimeä päätettäessä pläräsin nimiä läpi. Halusin ainakin toiseksi nimeksi Julia, mutta koska sekään ei saanut kylmiäväreitä aikaiseksi annoin miehen päättää toisen nimen. No mies halusi ihan ehdottomasti Emmin joten annoimme sen tytölle etunimeksi enkä nyt voisi kuvitella hänelle mitään muuta nimeä. Jospa tosiaan jos teille kolmas tulisi ja sattuisi olemaantyttö niin hänelle olisi jo olemassa nimi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta Emmihän on oikein kiva <3
      Ei me annettaisi samaa nimeä kolmannelle mikä jo aiempien lasten nimi ripsusta löytyy. Hassua kyllä olemme miettineet kolmannelle sopivat nimet valmiiksi ;D

      Poista
  15. Henni on kyllä hyvä nimi. Lyhyt ja "helppo", ei tarvii miettiä miten kirjoitetaan tai sanotaan :)

    Mulle nimien antaminen oli helppo homma. Esikoisen nimen olin päättänyt jo melkein kymmenkunta vuotta sitten se kävi myös miehelle. Toinen ja kolmas nimi löytyi suvusta ja kävi vielä niin että molemmat nimet on molempien suvuista.
    Kuopukselle olis tullut sitten se nimi mikä esikolle jos tämä olisi ollut poika :D
    Toinen ja kolmas nimi tuli sukujen vanhempien miesten mukaan.
    Molemmat nimet menee samalla kaavalla eli uusi nimi ja 2 vanhaa.
    Nimikirjaimet on MLL ja VEE.
    Etunimet on helpot ja lyhyet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho no tätä juuri tarkoitin, jotkut miettivät lasten nimiä jo nuoruus vuosista saakka :) Kiva että teillä mätsäsi nimi valinnat niin yhteen!

      Poista
  16. ihana kuva ja hyvä teksti! :')
    mun nimi on omasta mielestä tosi tylsä, Laura taitaa olla mun syntymävuonna kaikista eniten annetuin nimi ja mua häiritsee välillä kun se on niin yleinen. En mä sitä tietenkin enää haluais koska mä oon mä tällä nimellä, mut joskus oon miettinyt että ois kiva jos nimenä ois Joku vähän harvinaisempi, muttei kuitenkaan mikään ihan Outo. omia lapsia ei (vielä) oo, mut oon nyt jo miettinyt paljon mun mielestä kivoja nimiä jos joskus saan lapsia. Esimerkiks Aava, Kuura, Vilja, Usva, Aurora on aivan ihania nimiä mun miestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihania nimiä olet miettinyt, varsinkin tuo Kuura kuulostaa erittäin kauniilta <3

      Poista
  17. Nimipähkäilyt on olleet vaikeita täälläkin. Omien lasten nimet tosin vielä miellyttää. Ne on ns. harvinaisempia, mutta eivät niin erikoisia että mitenkään pistäisivät silmään :)

    Henni on kaunis nimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en haluaisi antaa ulkomaan kielistä nimeä, koska suomalaisia kuitenkin ollaan. Henni on kyllä oikein ihana nimi <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...