torstai 20. lokakuuta 2016

TOVI KAUNEUDELLE

Syksy on henkilökohtaisesti lemppari vuodenaikani. Kirpeä ilma, joka puree nenänpäätä mutta silti on aurinko joka lämmittää vielä hieman selkää. Kangastakit, pehmeät huivit, muhkeat neuleet ja nahkaiset nilkkurit. Niissä on sitä jotain! Asusteita unohtamatta. Ennen vaatekaappini koostui ainoastaan yksivärisisistä vaatteista. Aina oli vain harmaata, mustaa tai valkoista. Pipoissa olin hurja ja käytin viininpunaista. Pikkuhiljaa vaatekaappi on saanut aina vain lisää väriä ja varsinkin pipojen kohdalla eriväriset rusetit ovat alkaneet täyttää kaappejani. 


Koruja en pahemmin ole koskaan käyttänyt, mutta imetyskoruista löysin sen "juttuni". Vaikka meillä ei imetetä, nipistellä tai kiskota hiuksia niin siitä huolimatta imetyskorut ovat lähes joka päiväinen piriste asuissani. Pinjan korujen rinnalle löysin uuden suosikin, Tovi-korut. Se miksi mieluummin pidän silikonisia ja värikkäitä koruja ennemmin kuin kauniita säihkyviä ja huomiota herättäviä koruja, on varmaankin niiden mukavuus ja arkisuus. Inhoan sitä kun koru on tiellä, painaa kaulassa tai hiukset kiertyvät metallisen lukon ympärille. Imetyskorut puolestaan ovat kevyitä, pirtsakan värisiä eikä haittaa jos lapsi sitä sattuisi maistamaan tai riuhtaisten nappaisi korusta, sillä lukkomekanismi aukeaa itsestään jos sitä vetäisee lujaa.  Voisitteko itse käyttää imetyskorua vaikket imettäisikään? 


Instagramissa (nneacamilla) käynnistyi arvonta, jossa voit voittaa haluamallasi väri yhdistelmällä Tovi-korun itsellesi, käykää osallistumassa!

Seuraatko jo Kaksplussaa Facessa? Jos et, niin tästä linkistä pääset seuraamaan. Kaksplussan FB-sivua tykkäämällä saat hyötyä, hupia ja vertaistukea päivittäin.

*Tovi- korut saatu näkyvyyttä vastaan

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

LASTEN HALLOWEEN-JUHLAT

Kolme päivää hujahti tuosta noin vaan, kun lasten kanssa pidettiin pientä askartelupiiriä eilisiä halloween juhlia varten. Siivouksesta huolimatta keittiönpöytä oli vielä tänäkin aamuna täynnä pientä glitteripölyä ja pieniä sormenjälkiä. Ei kyllä harmittanut yhtään, yleensä tarttuisin tiskirättiin mutta nyt laitoin kahvin tippumaan ja mietin eilisiä pieniä juhlijoita.


Eilen herätys kävi jo tarvittua aikaisemmin, kun molemmat tytöt vaativat äitiä nousemaan sängystä ylös ja kyselivät milloin vieraat tulisivat. No ei ainakaan vielä kahdeksan aikaan aamulla.. Kauan odotetut juhlat lähtivät vihdoinkin käyntiin, kun saimme iltapäivästä seuraksemme 10 plussan äiti Matleenan, Hutimeni Jennin, Sängyn alla Petran, Snow one like you Klaran sekä kaksi pikkusisartani. Lapsia oli hurja määrä, joten ääntä kyllä riitti varmasti naapureidenkin iloksi.


Tarjottavat hoidettiin nyyttäreinä, jokainen siis toi jotain pientä niin saimme pöydän katettua täyteen herkkuja. Mitään erikoista ohjelmaa emme kerinneet suunnitella lapsille, mutta se ei tuntunut ketään haittaavan. Uudet lelut ja uudet kaverit, niissä oli jo tarpeeksi virikettä. Toisaalta tälle ikäryhmälle peikonhäntä leikit tai aarteenmetsästys saattaisi olla jopa hankalasti toteutettavissa, joten vapaa leikkiminen ja yleinen seurustelu tuntui olevan nappi juttu!



*Suurin osa kuvista on Jennin ottamia :)


Seuraatko jo Kaksplussaa Facessa? Jos et, niin tästä linkistä pääset seuraamaan. Kaksplussan FB-sivua tykkäämällä saat hyötyä, hupia ja vertaistukea päivittäin

tiistai 11. lokakuuta 2016

VALEHTELEEKO LAPSI OMAKSI HYÖDYKSEEN

Meidän tytöillä on sen verran pieni ikäero, että eripuraa syntyy nykyisin jopa hyvin pienistä asioista. Esikoinen on neljä vuotias joka taitaa satuilun taidon ja puolestaan kaksi vuotias kuopus on tullut siihen ikään missä oman tahtomisen ja ilmaisun taidot on hoksattu. Riitaa syntyy leikeistä ja eritoten niiden rikkomisesta. Kuka otti milloinkin toiselta tärkeän lelun leikistä ja kumpi otti arvaamatta ämpärin hiekkalaatikolla kädestä. Nämä ovat niitä pieniä eripuria, jotka on helppo selvittää kuuntelemalla molempia lapsia ja sen pohjalta ratkaista asia.


On tullut kuitenkin vastaan yksi asia missä tunnen olevani toisinaan jopa hieman "kädetön". Esikoinen on kerran tullut itkien luokseni ja sanonut siskonsa purevan tätä kädestä. Asia oli sillä selvä, jos kerran käsi helotti punaisena ja lapsi tosiaan kyynelehti ja valitti jomotusta. Pian tuli toinen ja kolmaskin kerta kohdalle. Tämän myötä neljäs ja viideskin. Torun tietysti kuopusta mutta jälkikäteen aloin miettiä, torunko turhaan. Kieltämisen yhteydessä kuopus on toisinaan hämmentyneen ja surullisen näköinen, syyttömän oloinen. Tämän vuoksi olen pohtinut onko tuo Helmin kertoma pureminen edes totta vai vaan hyvä syy saada siskolle pahamieli. Esikoinen osaa velmuilla ja hän osaa tehdä myös kiusaa. Hän luulee tietävänsä myös kepulikonstit miten saada syytökset pikkusiskon harteille, vaikka itse olisi ollut tihutöiden tekijänä. 


Mistä sitä voi aina täydellä varmuudella tietää onko syytökset oikeutettuja, onko lapsi oikeasti tehnyt asiaa josta häntä kyseisellä hetkellä syytetään. Varsinkaan puremistilanteeseen ei voi olla puuttumatta mutta ei ole oikein toruakaan ilman syytä. Onko nämä niitä asioita joita pikkusisaret vaan joutuvat kestämään. Ei mielestäni kovin reilua. Tietysti pyrimme selvittämään asiat aina perinpohjaisesti mutta esimerkiksi kiireen keskellä sitä ei aina ehdi tai edes ymmärrä paneutua asiaan kunnolla ja näin syntyy varmasti niitä aiheettomia toruja. 


Yrittääkö teillä vanhempi lapsi sysätä syyt pienemmän niskoille tai puolestaan huijaa esimerkiksi leluvarkaudesta tai vastaavanlaisesti tästä puremisesta?

Tyttöjen vaatteet
Tunikat: SILVERJUNGLE (saatu) 
Sukkikset: H&M

tiistai 4. lokakuuta 2016

ONKO OLEMASSA OIKEAA AIKAA VAIHTAA KOTI-ÄITIYS OPISKELUUN?


Tämä ei ole tunnepuolella niin yksi selitteinen asia. Siinä missä vuosi sitten lähes tulkoon itkin sitä kuinka haluan oppia ja valmistaa itseäni työelämään, sekä samalla saada jotain "kipinää" äitiyden rinnalle niin nykyisin toisinaan huomaan istuvani aamuisin autossa, päiväkodin pihalla itkua pidättäen ja miettien onko tämän pakko olla vielä ajankohtaista. Järjellä ajateltuna vastaan kyllä mutta sydän jos saisi valita niin olisin vielä ainakin pari vuotta kotona. Tottapuhuen, onkohan sitä koskaan henkisesti 100-prosenttisen valmis vaihtamaan koti-äitiyden työntekoon tai opiskeluihin. Minä en varmaan olisi.

Mitä itse kouluun ja opiskeluun tulee niin tunnen olevani oikealla alalla. Opiskelen ammattia josta haaveilen itselleni uraa ja jossa toivon kehittyväni aina enemmän ja paremmaksi. Toisekseen ikää on karttunut sen verran, että niihin turhimpiinkin oppitunteihin osaa suhtautua päättäväisellä asenteella, eikä ajattele jättävänsä niitä seuraavaan päivään tai viikkoon.

Kurjia puolia toki on myös. En tunne kuuluvani joukkoon aivan samalla tavalla mitä varmasti tuntisin jos olisin noin seitsemän vuotta nuorempi. Ikäero on vahvasti esillä päivittäin. Itse pian 23 vuotiaana en jaksa aina ymmärtää 16 vuotiaiden oikkuja ja turhautumista. Ensimmäisellä kouluviikolla sain kokea järkyttyneitä katseita, kun kerroin ikäni, puhumattakaan kumppanini iästä. "Ai siis niin vanha! Oho" Miehen kanssa olemmekin nauraneet, että ikäloppujahan tässä vissiin sitten ollaan. Luokassa on kuitenkin myös muutamia yllättäviä ja aivan huikeita persoonia, joiden kanssa kemiat kohtasi heti♡
Mutta mitä opiskelun ajankohtaan tulee niin koen juuri tämän hetken olevan oleellisin sille. Haaveet ovat korkealla ja mielenkiinto on huipussaan.

maanantai 3. lokakuuta 2016

TAVALLINEN ÄITI MALLINA - HITTI VAI HUTI?

Kovasti toivottiin Pietamon vaatemalliston kuvausten valmiita kuvia. Pikakelauksena tähän kerron vielä, että iloksemme pääsimme lasten kanssa toimimaan mallina upealle Pietamo brändille. Päivää oltiin odotettu jännityksellä mutta myös suurella innolla. Eniten arvelutti miten valokuvaaja tulisi saamaan tällaisesta jäykästä ensikertalaisesta mitään irti, turhautuisiko hän ja pakkaisi kameran laukkuun vai vetäisinkö itse hermostuksissani koko homman aivan pepulleen. Lapset nyt tietysti ovat mahdottoman kuvauksellisia eleineen ja ilmeineen mutta itsestäni en sanoisi samaa. Kuitenkin kun vihdoin sain sähköpostiini nuo kuvat niin kieltämättä koin positiivisen yllätyksen, sillä moni niistä oli jopa oikeasti hyviä! Vai mitä mieltä olette, voiko tavallinen äiti toimia mallina?


Vinkkinä että Pietamon Facebook sivuilla on käynnissä mahtava arvonta. Minä, Matleena (10plussan äiti) ja Terhi (Äiti ja melukylän lapset) valitsimme omat lemppari mekot ja siihen sopivat asusteet. Nyt voit käydä tykkäämässä omasta suosikistasi, eniten tykkäyksiä saanut asu arvotaan kuvasta tykänneiden kesken!

torstai 22. syyskuuta 2016

VITILIGO ELI VALKOPÄLVI

Olen joskus aiemminkin kirjoittanut blogiin tyttären vitiligosta eli valkopälvestä. Kyse on harmittomasta pigmenttihäiriöstä, jossa ihon oma melamiini paikoitellen katoaa. Tämä ilmenee Hennillä kolmena epäsymmetrisenä vaaleana läikkänä kyljessä. Neuvolasta sain aikoinaan ohjeeksi seurailla kyseistä pigmenttihäiriötä ja sitä suureneeko se mahdollisesti. Vaikka suurenisikin niin ihonsiirtoa nämä tuskin koskaan tulevat vaatimaan, sen verran piilossa ovat.


Aiemmin noin kolikon kokoiset pallurat ovat hieman laajentuneet tämän reilun vuoden aikana. Ei paljoa mutta ero on silmillä nähtävä. Suurenemisesta huolimatta läikät ovat vielä ainakin pieniä, eivätkä ole lisääntyneet, hieman kasvattaneet vain pinta-alaansa. Toiveissa kuitenkin olisi ettei nuo tuosta enää hirveästi leviäisi. Ainut mikä itseäni äitinä tässä mietityttää/huolettaa on tuleva teini-ikä (ei vielä tosin ajankohtainen murhe). Itse opiskelen tällä hetkellä nuorien kanssa, joten on tullut nähtyä kuinka raadollista arki saattaa toisinaan olla. Teininä nuoret tuppaavat olemaan epävarmoja itsestään ja helposti lähtevät vertailemaan itseään muihin. Nuo Hennin "värivirheet" sijaitsevat kuitenkin sellaisessa kohtaa, että ne on helppo pitää piilossa muiden katseilta jos tyttö jostain syystä niitä alkaisi aristelemaan tai häpeilemään.


Jostain taisin lukea, että vitiligon oireita on noin 1% valtaväestöstä. Tuo luku tuntuu uskomattoman pieneltä siihen nähden kuinka paljon olen nähnyt tai kuullut tätä olevan muilla. Kiinnostaisikin siis tietää onko siellä ruudun toisella puolen muita joilta löytyy kyseinen pigmenttihäiriö?

tiistai 20. syyskuuta 2016

MUISTILISTA - 12-6KK ENNEN HÄÄPÄIVÄÄ


Varaa kirkko. Tämä on tosiaan ensimmäinen mitä kannattaa tehdä. Meillä häät ovat suunnitteilla ensi heinäkuulle ja syyskuussa olinkin yhteydessä Lohjan kirkonherranvirastoon. Pettymys mutta sitä suurempi yllätys oli ettemme saaneet juuri sitä päivää minkä olisimme halunneet, emmekä tämän päivän vara päivää tai vara päivän vara päivää. Moni muukin on selkeästi ollut ajoissa liikkeellä.

Varaa juhlapaikka.
Tässäkin kannattaa olla nopeana liikkeellä. Meillä meni aivan ihana paikka sivu suun mutta sentään saimme erään toisen juhlapaikan aika läheltä kirkkoa.
Bändin varaaminen. Kannattaa piakkoin keskustella yhdessä kumppanin kanssa, haluatteko bändin juhlapaikalle soittamaan. Monet hyvät saatetaan varata nopeasti, joten tämänkin asian kanssa kannattaa kiiruhtaa.

Pitopalvelu vai teettekö ruuat itse? Tätä kannattaa pohtia jo etukäteen, sillä pitopalvelut ovat täyteen buukattuja häiden sesonki aikaan. Puolestaan jos ruuat meinaa tehdä itse niin apukäsien on hyvä tietää asiasta ajoissa.

Vieraslistan kartoittaminen. Tämä on varmasti yksi sellainen asia mikä elää tilanteiden mukaan, mutta on hyvä laskea kuinka monta vierasta noin suunnilleen olisi kutsuttuna. Esimerkiksi moni juhlapaikka vaatii tietää osviittaa antavan henkilömäärän.

Kaasot ja bestmanit. Kysy heitä ajoissa, sillä heistä varmasti on sitten suuri apu häiden järjestämisessä ja ideoinnissa.


Tuleeko teille mieleen jotain muuta mihin olisi hyvä varautua näin etukäteen jo?



maanantai 19. syyskuuta 2016

TÄITÄ JA KIHOMATOJA

Varmasti jokaisen päiväkoti-ikäisen lapsen vanhempi kokee jokainen syksy sen hirvityksen tunteen, kun aamulla viet lasta päiväkotiin ja ovessa onkin iso lappu vastassa "meillä on liikkeellä täitä ja kihomatoja". Seuraavaksi vastapäisessä seinässä onkin tarkat ohjeet näiden pirulaisten häätöön. Väkisinkin rupeaa kutittamaan joka paikasta ja vainoharhaisuus iskee. Viime syksyisen täiepidemian jälkeen en todellakaan ollut henkisesti valmis tähän uutiseen, vaikka se on toki tiedossa, että nämä ovat joka syksyisiä rasitteita lapsiperheessä. Meiltä ei ole ainakaan toistaiseksi löytynyt kumpiakaan mutta halusin tulla jakamaan täihäätö -vinkkini teille jos joku kyseisen asian kanssa kamppaileekin tällä hetkellä.


Ensimmäisenä on syytä hoitaa koko perheen päät täishampoolla. Osa ihmisistä elää harhaluulossa, ettei tarvitse hoitaa kuin tartunnan saaneen pää, mutta jokainen perheenjäsen on hoidettava samalla kerralla.Viikon päästä tehdään uusinta pesu niille keillä täitä on ollut. Pari päivää lääkeshampoopesun jälkeen ei pitäisi pestä hiuksia tavallisella shampoolla, sillä se heikentää täishampoon vaikutusta.

Erittäin tärkeää on kampaaminen! Mitkään shampoot eivät muistaakseni tapa saivareita, joten on erityisen tärkeää kammata hiukset joka päivä ja nyppiä/leikata saivareet yksitellen pois. Hiukset kannattaa myös kostuttaa ennen kampaamista, sillä täi ei pääse niin vikkelästi karkuun kuin kuivissa hiuksissa ja myös saivareet irtoavat märkinä helpommin.

Tavaroiden saunotus yli 80 asteessa. Meillä ei ole saunaa, joten tätä ei päästy viime syksynä kokeilemaan mutta ilmeisesti tehokas häätökeino.


Vähintään 60 asteen pesukonepesu. Me pestiin kaikki 90 asteessa, vainoharhaisuuteni vuoksi. (Lapset sai paljon nukenvaatteita)

Pakastaminen yön yli. Pinnit, pompulat, unilelut, pipot ja kaikki muut jotka ovat kosketuksissa hiuksien kanssa on hyvä pakastaa jos ne eivät kestä pesua tai saunotusta.

Tavarat joita ei voi pestä, pakastaa tai saunottaa tulisi sulkea tiiviiseen säkkiin parin pävän ajaksi.

Vaihda lakanoita säännöllisesti! Jokaisen täipesun yhteydessä tulisi vaihtaa lakanat ja myös silloin jos eläviä täitä löytyy. Me vaihdettiin petivaatteet jokainen aamu.

Täit eivät pidä kookoksen tuoksusta, joten kookosöljyä voi käyttää ennalta ehkäisyys. Myöskin terva- ja pajunkuori shampoot kuuluvat niiden inhokkeihin. Meille isompi apu oli näistä shampoista kuin esimerkiksi täisuihkeesta, jota saa apteekeista. 

Jostain luin, että perheen kissa tai koira saattaa kantaa täi tartuntaa. Ihmisen täi ei viihdy eläimessä mutta matkustajana se saattaa olla, joten eläinkin olisi hyvä käsitellä täishampoolla. Itse soitin viime syksynä eläilääkäriin ja siellä oltiin eri mieltä asiasta. Shampoopesuja ei tarvinnut tehdä mutta varmuuden vuoksi oli hyvä pitää kissa poissa makuuhuoneista muutaman päivän ajan.

Erittäin tehokas keino on myös väkiviinaetikka. Eli kampaa etikka hiuksiin niin, että ne ovat kauttaaltaan märät, anna vaikuttaa 30min ja pese pois. Älä tee tätä jos iho on rikki sillä muuten se polttaa. Ikkunat kannattaa avata hoidon ajaksi, etikka on sen verran kitkerän hajuista.

Jos mahdollista leikkauttaa hiukset niin saksimalla täistä nopeiten eroon pääsee! Täi ei nimittäin viihdy alle 1cm hiuksissa.

Täi -kuin myös kihomato häädössä on tärkeää siivota asunnon pinnat kunnolla. Varsinkin kihomatojen häädössä on tärkeää pitää huolta hyvästä käsihygieniasta!


maanantai 5. syyskuuta 2016

KULISSIEN TAKANA

Lauantaina tein jotain kovin erilaista, jotain mitä en olisin koskaan voinut edes kuvitella tekeväni. Kuukausi takaperin sain viestin, jossa kävi ilmi mallien tarve Pietamon vaatemalliston kuvauksiin. Tarjosin innoissani lapsiani hommaan mutta sain viestin takaisin, jossa sanottiin että ottaisivat mielellään myös minut. Öö mitä, siis mut vai? Okei, selvä homma sitten. Lapset nyt tietysti ovat kuvauksellisia kauniiden piirteidensä ja iloisien hymyjensä kanssa, mutta itse olen kameran edessä jäykkä, epävarma ja vielä kerran jäykkä. Olin suostunut kuitenkin hommaan, joten lauantai aamusta starttasimme auton ja lähdimme Tampereelle.


Putiikki Pietamo oli täynnä kuhinaa ja hymyileviä kasvoja saavuttuamme. Ryhdyimme aikalailla heti meikkaus ja sovitus puuhiin. Meikattavana oleminen on kyllä yksi parhaista kokemuksista (jalkahieronnan jälkeen), mahdottoman rentouttava elämys. Tytöt saivat pussillisen karkin värisiä pipoja sovitettavaksi ja kangas tilkkuja joiden kanssa tanssia Let it go:n tahdissa. Ihan huippua! Tiimi oli niin mukava, ettei olisi voinut uskoa tapaavamme ensi kertaa. Jopa mies oli ihan fiilareissa päivästä, mikä on aikamoista, nimittäin vaatteet, valokuvaaminen ja meikit saavat usein tuskaisia huokailuja ja aikuisen känkkäränkän aikaan.


Jännitin päivässä eniten juuri mallina olemista, sillä kokemusta ei ole. Mitä nyt mies on joskus räpsinyt blogiin parit asukuvat ja niissäkin on kompuroitu. Valokuvaaja oli kuitenkin ammattilainen, joten en kerinnyt ahdistua osaamattomuudestani, kun kaikki ilmeet ja eleet "päätettiin" valmiiksi. Tuo Tampereen tulitikkutehdas on aivan mielettömän inspiroiva ympäristö ja valokuvauksellissa mielessä katsottuna se on todella antava. Nopeasti tuli kuitenkin huomattua ettei se ole lapsille kovin ideaali ympäristö, sillä lasinsiruja oli ympäriinsä, rakenteet olivat lahot ja ruosteisia putkia törrötti joka puolella. Mies sattui löytämään myös huumeruiskun hylättynä maasta. Lapset kuitenkin ihme ja kumma jaksoivat olla nätisti koko pari tuntisen ajan eikä mitään haavereita sattunut.


Kokemuksena tämä oli aivan mieletön! Oli hauska vaihtaa asua / asusteita lennosta ja yrittää näyttää hyvältä kameran edessä, valokuvaajan ohjeita kuunnellen. Sainkin jo valokuvaajan ottamat kuvat, voin laittaa niitä teidänkin nähtäville tänne jos haluatte?  Nämä postauksessa olevat kuvat ovat mieheni ottamia räpsyjä "kulissien takaa" -idealla. Viikon aikana kuvat kuin myös mekot saapuvat Pietamon verkkokaupan sivuille. Käyhän kurkkimassa mitä herkkuja sinne on tuloillaan myyntiin ♡

tiistai 30. elokuuta 2016

LETTIRAKKAUS + ARVONTA

Vimma on varmasti sellainen vaatemerkki, joka ei ole mennyt keneltäkään lastenvaatteisiin hullaantuneilta äideiltä ohi. Varsinkin Vimman erityisen ihanat lettikuosit tuntuvat olevan suuressa suosiossa, myös meillä. Tiedättekö kun Vimman Facebook sivuille on tullut ilmoitus siitä, että aamusta verkkokauppaan tulee erä lettejä myyntiin. Tämä saa monissa perheissä herätyskellot kilkattamaan jo kukonlaulun aikaan ja äidit kahvikuppi kourassa läppärinsä ääreen, jotta he saisivat palan kangasta tai ne kauan haluamansa leggarit. Äidit ovat täysin vimmaantuneita! Muistan kerran itsekin kun kuulin, että Vimman suositut muva lettileggarit tulisi aamu kahdeksan aikaan verkkokauppaan myyntiin mutta itselläni ei ollut mahdollisuutta päästä notkumaan läppärille töiden vuoksi. Varttia yli kahdeksan kaverini laittoi viestiä, että sai napattua meille molemmille letit. Voi sitä onnen määrää! Eikä haitannut enää yhtään vaikka kuulin päiväkodissa olevan kihomatoja tyttöjen ryhmässä, sain sentään leggarit. Aivan hullua eikö? Nykyään omasta kuin myös lasten vaatekaapeista löytyy lähes jokaisella Vimman kuosilla varustetut leggarit, pari tunikaa, kangaskassi ja nykyisin myös ihanaihana lippis. Mies ei tietysti kykene ymmärtämään tätä yhteen tiettyyn merkkiin rakastumista mutta silti näyttää vihreää valoa hankinnoilleni suomalaisen käsityön ja luonnonmateriaalien vuoksi. 


Sain ilokseni arpoa teille yhden tällaisen musta/kulta lettikuosisen lippiksen. Lippis on kokoa XS ja sopii 1-6 vuotiaalle lapselle. Osallistuaksesi arvontaan kirjoita kommenttikenttään toimiva sähöpostiosoitteesi. Jos seuraat meitä instagramissa/facebookissa tai bloggerissa niin saat toisen arvan. Kerro osallistutko arvontaan yhdellä vai kahdella arvalla.

Arvonta päättyy sunnuntaina 4.syyskuuta.2016


*Yhteistyössä Vimma

maanantai 29. elokuuta 2016

NOKKAMUKI LÄHES 4-VUOTIAALLA!

Reilu kaksi vuotta sitten tein hirveän suuren työn esikoisen suhteen, kun opetin hänet pois yö-pullosta. Siinä samalla hoidin vastasyntynyttä kuopusta ja pyöritin arkeamme muutenkin aivan yksin, mies asui viikot toisella paikkakunnalla töidensä vuoksi. Onnistuin. Jaksan vielä muistaa kuinka ensimmäiset kolme päivää olivat hirveitä, kukaan ei saanut nukutuksi esikoisen lohduttomalta itkulta tai puolestaan  raivolta. Yhtenä iltana se kuitenkin loppui ja yöt nukuttiin jatkossa hyvin, ilman nokkamukia eikä sen perään enää edes kyselty. Jonkin aikaa kului, esikoinen sai korkean kuumeen ja ikävöi mukinsa perään. Mies antoi sen hänelle. "No eikai se nyt haittaa, otetaan sitten vaan pois uudestaan". Sille tielle jäätiin ja pian neljä vuotias joi edelleenkin ilta hörppyjä nokkamukistaan. Saakeli! Olin jo aiemmin päättänyt että kuopus, kun täyttää kaksi vuotta niin nokkiksien aika on myös hänellä ohi, lopullisesti. Molemmat kuitenkin juovat päivisin normaaleista laseista, joten miksi nokkamukia edes tarjotaan automatkoille tai illalla sänkyyn? Elämän suuria kysymyksiä, johon ei tällä typerällä ole vastausta.


Miten sitten vieroitus meni? Kerroin tytöille jo aamulla, että illalla ei sitten tule nokkista sänkyyn, he ovat jo isoja tyttöjä ja jos yöllä tulee jano niin sitten keittiöön juomaan. Nokkamukit on vauvoille, yhtälailla kuin pullotkin. Kerroin muutaman kerran päivällä saman asian ja illalla vielä uudestaan ennen nukkumaan menoa. Vastaus oli molemmilta aina tiukka "joojoo". Nukkumaan mentäessä esikoinen ei ruikuttanut mukinsa perään kertaakaan. Kuopus puolestaan itki karpalon kokoisia kyyneleitä lattialla ja vaati surkeana pinkkiä mukiaan neljänä peräkkäisenä iltana. Sydäntä särki mutta pysyimme lujana.

Nyt kolmen kuukauden jälkeen nokkamukit tuntuu olevan tyttöjen mielestä jo ihan vauva juttu. Kaupassa, kun kävellään pullohyllyn ohi ja kysyn vitsillä minkä väriset mukit tytöt haluavat niin vastaukseksi saan naurua "äiti hei, noihan on ihan vauvoille, etkö mukamas tiedä!"


En tiedä miksi lykkäsin pullottelun lopettamista niin pitkälle. Ehkä se aiempi vieroitus kokemus kummitteli vielä mielessä. Tytöt olisivat olleet varmasti jo aikaisemminkin valmiit luopumaan siitä yöllisisestä vesimukistaan tai automukistaan. Näin jälkeenpäin, kun ajattelen asiaa niin olin itse se epävarma tilannetta kohtaan. Ajattelin siitä tulevan samanlaista tuskaa mitä se oli aiemminkin ollut mutta kivuttomasti se kävi sitten kuitenkin.


keskiviikko 24. elokuuta 2016

LASTEN PÄIVÄKODIN JA ÄIDIN OPISKELUJEN YHDISTÄMINEN

Kieltämättä on hankalaa yhdistää sekä ammatti kuin myös lukio opinnot, avopuolisona oleminen, ystävät ja se tärkein, -äitiys. Kaikkea ei jaksa suorittaa 100 lasissa, täydellä teholla. Koulussa sitä pyrkii tietysti antamaan kaikkensa ja imemään tietoa niin paljon, että sitä tuntuu tippuvan jo korvistakin. Kotiin saapuessa energiavarastot on usein jo käytetty loppuun ja ainut mikä houkuttelee olisi sänky, jonne voisi ryömiä peiton alle pohdiskelemaan päivän aikana opittuja asioita. Lapset kuitenkin vaativat ja tarvitsevat huomiota siinä missä ennenkin, ellei jopa hieman enemmänkin. 
Hävettää jopa myöntää mutta yllättävän usein tulee nykyisin istutettua lapset iltaisin telkkarin ääreen, ja samalla itse nojattua käsivarteen kuola valuen, silmät pilkkien. Olen kovapäinen luonne ja yritänkin suorittaa kaiken aina paremmin kuin keskivertoisesti, mutta tällä hetkellä elämässä on monta prioriteettia, jotka kaikki tulisi suorittaa tai ei edes suorittaa vaan elää kunnolla. Kultaista keskitietä haetaan vielä.


Itselläni on siinä mielessä onnellinen tilanne, että olen lähes kaikki atto-aineet jo opiskellut, joten niistä ei tule lisä stressiä. Mutta kyllä niitä ammatillisia tehtäviä usein riittää myös kotiin viemisiksi saakka. Tuntuu epäreilulta riistää lapsilta aikaa myös kotona. Lapset kysyvät "äiti mennäänkö leikkipuistoon leikkimään hippaa" ja mies toteaa vieressä "joo isi vie". Lupaat vaihtoehtoisesti katsoa illalla lapsien kanssa jonkun huisin kivan prinsessa elokuvan, koska et kerkiä puistoon juuri siltä istumalta. Mutta illalla oletkin jo niin väsynyt, että yhteinen elokuva hetki päättyy omalta osaltasi alkutekstien jälkeen kuorsaukseen. Näin ei tietenkään ole joka päivä, mutta usein kyllä. Onneksi meillä on kuitenkin viikonloput! Uskon ettei mene kovin pitkään, kun arki asettuu ja kaikesta tulee rutiinia. Pääkoppa oppii käsittelemään kaiken informaation ja velvoitteet niin elämästä tulee taas vähemmän väsynyttä!

Kuvat on otettu museorautatiellä, eli tässä ei kulje junia.

Kuulisin mielelläni muiden kokoemuksia vanhemmuuden ja opiskelun yhdistämisestä. Kuinka kauan vei aikaa ennenkuin arki asettui uomilleen vai oliko kaikki ihan helppoa alusta saakka? :)


tiistai 23. elokuuta 2016

IHANA PIETAMO + ARVONTA

Valloittavan ihana Pietamo halusi tarjota teille lukijoilleni arvonnan, jossa yksi teistä voi voittaa valitsemansa korvakorut itselleen.


Pietamo on syksyllä 2016 perustettu yritys, jonka takana hääräilee kaksi äitiä joilla oli unelma. He halusivat luoda yrityksen, joka tuottaa kuluttajille mitä kauneimpia asusteita ja koruja eettisesti sekä ekologisesti valmistettuina. Pietamon tuotteisiin kuuluu kauniita printtejä niin asusteissa, koruissa kuin myös vaatteissa, jotka ovat täysin heidän itse tekemiään ja suunnittelemiaan. Kankaissa he pyrkivät käyttämään ainoastaan suomalaista suunnittelua ja tuomaan omaa persoonallista tyyliään esille.

Itse tutustuin Hepsus merkkiin noin vuosi takaperin (nykyisin Pietamo) ja olin jo silloin täysin myyty! Laadukasta, lapsenomaista ja erityisen kaunista myös aikuisempaakin makuun. Kyseiset korut ovat uusi tuttavuus mutta näitäkin löytyy itseltäni jo kaksin kappalein♡


Mikä näistä korviksista on lempparisi? Osallistuaksesi arvontaan kirjoita kommenttikenttään minkä korvisparin haluaisit itsellesi. Liitä kommenttiisi myös toimivan sähköpostiosoitteesi. Jos seuraat meitä instagramissa/facebookissa tai bloggerissa niin saat toisen arvan. Kerro osallistutko arvontaan yhdellä vai kahdella arvalla.
 
Arvonta päättyy sunnuntaina 28.8.2016

+ Pietamo antoi teille käytettäväksi myös alennuskoodin, jolla saatte -10% alennuksen tilauksestanne, kun kirjoitatte koodin kädenjälkiä. Koodi on voimassa maanantaihin 29.elokuuta saakka.

* Yhteistyössä Putiikki Pietamo

maanantai 22. elokuuta 2016

ROMANTIIKKAA RUOKAPÖYDÄSSÄ - ÄITI ON RENGASTETTU

Otimme muutama viikko sitten miehen kanssa seuraavan askeleen suhteessamme. Menimme kihloihin ♡ Asia ei tullut sinäänsä mitenkään yllätyksenä tai tuntunut oudolta, olemmehan olleet yhdessä jo lähes seitsemän vuotta, reilu viisi vuotta näistä olemme jakaneet saman sängyn ja hammasharjamme ovat olleet ristissä samassa mukissa. Kihlauksesta ja ylipäänsä naimisiin menemisestä olemme keskustelleet viimeisen vuoden aikana yhä useammin mutta ajankohta ei ole aiemmin tuntunut juuri sillä hetkellä sopivalta. Onko tällaiselle elämän muutokselle olemassa sitten jokin tietty aika?


Seitsemän vuotta on omalla mittapuullani jo suhteellisen pitkä aika, vaikka tulevaisuuteen katsottuna se ei ole ajallisesti oikeastaan mitään. Paljon tälle ajan jaksolle on kuitenkin mahtunut kaikenlaisia elämän käänteitä. Olemme saaneet kokea kaksi raskautta, kaksi synnytystä ja kasvattaa kahta upeaa tytärtä. Olemme muuttaneet yhteensä 7 kertaa mutta puolitoista vuotta sitten ostimme vihdoinkin oman kerrostalo kolmion. Itse palasin neljän vuoden koti-äitiyden jälkeen takaisin koulunpenkille opiskelemaan unelma ammattiani ja mies vaihtoi "tutun ja turvallisen" työpaikkansa uuteen, toiveissaan kehittyä paremmaksi työssään. Elämä tuntuu kulkevan tällä hetkellä osittain pika kelauksella.


Mitään yltiö romanttista kosintaa en saanut. Tämä oli ennemminkin yhteinen päätös, kun illan päätteeksi istuimme molemmat yökkärit päällä keittiönpöydän ympärillä. Kieltämättä olin haaveillut pitkästä puistokävelystä pienessä lumi tuiskessa, kävelyn päätteeksi mies polvistuisi katulampun alla eteeni ja pyytäisi vaimokseen. Mutta ilman lumisadetta ja puistokävelyitä,  yhtä hyvältä tämä meidän kihlaus näinkin tuntuu. Olen onnellinen, me olemme onnellisia ♡ Uskon ja tunnen tämän miehen olevan se, jonka kanssa haluan jatkossakin jakaa elämäni jokaisen osa-alueen. Seuraavaksi varmaan pitäisi alkaa ideoimaan häitä! Keväällä täällä blogissakin nähdään aivan varmasti jonkinlaisia hää-postauksia, iiik!



*Korvakorut ja pipo Pietamolta. Korvakorut saatu blogi näkyvyyttä vastaan.

perjantai 12. elokuuta 2016

HYLKÄSIN LAPSENI

Kirjoitin jokin aika sitten kirjoituksen siitä kohtelenko lapsiani jotenkin epätasapuolisesti. Toinen on pian neljä vuotias ja toinen kaksi, joten tietysti joissakin asioissa tulee vaadittua toiselta enemmän kuin toiselta. Ikäkysymys tämäkin. Olen joutunut pohtimaan kyseistä asiaa tällä viikolla enemmän kuin koskaan aiemmin. Olen ollut surunmurtama, sillä tahattomasti hylkään toisen lapseni tunteet, kun toisella puolestaan on niin hirvittävän pahamieli.


Kuopuksen synnyttyä muistan kuinka esikoinen kasvoi suorastaan silmissä. Sairaalasängyssä vertasin lapsia ja tunsin jonkin muuttuneen. Silloin meidän niin pienestä tytöstä kasvoi hurjan iso tyttö, verrattuna siihen pieneen kääröön mitä kuopus oli. Siitä päivästä lähtien Henni on ollut se perheen vaativin ja apua tarvitsevin. Mihinkään se ei ole muuttunut vuosien varrella, päinvastoin.
Henni on ollut koko elämänsä erityisen herkkä kaikenlaisille muutoksille, kuin myös arkipäiväisille asioille. Jos menen vessaan niin toisinaan pelkästään se saa kyynelkanavat vuotamaan ja alahuulen tärisemään. Päiväkodin aloittaminen ei ole ollut helppo prosessi, vaikka aluksi vaikuttikin siltä. Iltapäivät ja illat kuluvat äidin sylissä istumalla eikä siinä ole muille tilaa. Päiväkodista hakiessa tyttö heittää lapion hiekkalaatikkoon ja juoksee itkien päiväkodin portille, kädet ammollaan huutaen "äitiii".


Esikoinen on jäänyt lähes täysin huomiotta. Se jos jokin syö äitinä omaatuntoa, kun tajuaa ettei jaa omaa aikaansa yhtälailla molemmille lapsilleen. Siinä, kun kuopus itkee sylissä ja päiväkodin hoitaja kertoo päivänkulusta "Helmillä oli vähän vaikeaa mutta yritämme kyllä kertoa ja opastaa säännöissä, jospa parin kuukauden päästä." Kotimatkalla esikoinen sanoo joka kerta "äiti minulla oli kyllä rankka päivä" mutta sivuutan lauseen vastauksella "no jos huomenna olisi sitten parempi" Kuopus edelleen itkee sylissäni ja yrittää porautua jo ihoni läpi, niin hirveän halipulan vuoksi.

Kotona ilta puuhien aikaan itselläni on tapana laulaa iltalaulu lapsille. Koska kuopus on ottanut päiväkodin aloituksen hirvittävän raskaasti niin siitä syystä hän ei suostu enää nukkua omassa sängyssään, vaan vaatii meidän sänkyyn, enkä tietenkään kiellä häntä sinne tulemasta. Laulan jo kymmenettä laulua ja haron puutunein käsin kuopuksen hiuksia, esikoinen makaa yksin sängyssään ja huutaa "onko jo minun vuoroni!" Siinä tuhahdan, että samperi oliko pakko nyt huutaa sieltä, kun sisko oli jo nukahtamassa..  Laulan vielä viisi kertaa ja vihdoin kuopus nukahtaa. Esikoiselle laulan sen kaksi kertaa, se saa riittää.


Tänään kuopus kiukutteli jälleen päiväkodin jälkeen koko päivän. Olin todella väsynyt koulupäivän jälkeen ja yritin pitkittää pinnaa mahdollisimman pitkään. Tuli nukkumaanmeno aika ja tällä kertaa otin molemmat lapset meidän sänkyyn nukkumaan, näin pääsisin varmasti helpoimmalla. Kuopus oli saanut silittelyä kerrakseen ja olin siirtymässä esikoisen silittelyyn mutta sehän ei sopinut pikku neidille. Kerrankin ärähdin, vähät välitin siitä jos tyttö pahoittaa mielensä. Kerroin, että nyt on siskon vuoro ja sinä nukut! Esikoinen sanoi hempeällä äänellä "kiitos äiti".

Yritin pidättää kyyneileitä onnistumatta siinä. Tästä lähtien aion olla tasavertaisempi vanhempi, aivan varmasti! Molemmat tytöt ovat aivan yhtä rakkaita eikä kumpikaan saisi jäädä toisen jalkoihin! ❤
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...