maanantai 7. joulukuuta 2015

Treffejä ja pikkujouluja

Lauantaina treffattiin vihdoin ja viimein Äiti ja Melukylän lapset blogin Terhin ja Tipulassa blogin Emosen kanssa. Treffi paikaksi valittiin Tampereen Ideaparkki, siellä olikin mukava tehdä samalla joululahja ostoksia, juoruilla kahvin ääressä, ihastella pientä ja niin suloista Hugo vauvaa ja toki tuli myös juostua Helmin perässä. Ihana päivä kaikenkaikkeaan, vaikka Jere ei oikein tällaisista shoppailu reissuista liiemmin välitäkkään Ideaparkissa vieraili ilmeisesti myös joulupukki mutta sitä emme harmiksemme päässeet näkemään. Joka puolella oli kuitenkin pieniä tonttu ukkoja ja muita joulukoristeita, joten joulufiilis oli taattu, pukista viis! On ollut kyllä mukava huomata kuinka ihaniin ihmisiin olen saanut tutustua blogin myötä





Joululahja ostosten lomassa Terhi kertoi tietävänsä, että henkkamaukasta löytyy Frozen aiheisia mekkoja ja arvatkaa vain, kun astuttiin henkkamaukkaan sisälle, ei tuo meidän pieni Frozen fani tiennyt minne olisi katsonut, kun joka puolella oli Elsaa! "Äitiii Helmi haluaa tämän, eikun sittenkin tämän, jospa tämänkin" Pieni pää vain näkyi vaaterekkien välissä, kun tuo mennä viipotti ja etsi jokaisen frozen tilpehöörin käsiinsä. Lopulta valittiin kaksi kivaa Elsa paitaa ja vielä Frozen aiheiset hiuspannat, kyllä nyt taas kelpaa. Tätä Frozenia on tullut kuultua kuin myös nähtyä itsekin jo niin paljon, että pakko se on myöntää, että Frozen on aika kiva !





Illalla lähdin vielä kaverilleni viettämään pikkujouluja juustojen ja viinin merkeissä. Välillä tekee ihan hyvää ottaa aikaa myös itselleen, mutta ehdottomasti kaikkein parasta ulos lähtemisessä on se kun pääsee takaisin kotiin! Mites teillä, joko on pikkujoulut juhlittu vai vasta edessä?




9 kommenttia:

  1. Oih, tuollaiset bloggaajatreffit on kyllä jänniä! Siinä oikein ymmärtää miten tärkeä osa elämää tämä bloggailu on! <3 Meillä on pikkujoulut takana ja nyt on sitten ne "oikeat" joulut edessä. Kovaan tahtiin valmistellaan ja paketoidaan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä bloggaajatreffejä saisi olla kyllä useamminkin, hauskaa aina nähdä muita bloggaajia ihan oikeasti :) Noniin siellä siis sama urakka kuin meilläki, eilen tosin sain lahjat paketoitua mutta seuraavat odottaakin jo postissa :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oli kyllä! Endi vuoden puolella sitten uudestaan<3

      Poista
  3. Oltiin kans just perjantaina kans ideaparkissa. Käytiin mm. Piipoossa ja joululahja ostoksilla. Meinasin kans ostaa Helmille sen frozen mekon ja pannat. Hyvä et en ostanut. Olis tullu samat lahjat😊 meinasin myös ostaa semmosen frozen harjan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sanoit siitä, että lähdette käymään siellä. Tuu kylään kertomaan siitä reissusta, mulla meni puhelin rikki niin et voi soittaa mutta ovikello toimii ja Jerelle voi tietysti soittaa :) Ei sun tarvi mitään kellekään meistä ostaa, nautit vaan siitä että sä saat lahjoja ;) <3

      Poista
    2. Nii. Mut oon jo ostanut😊

      Poista
  4. Kuulostaa ihanalta <3 Meillä on pienet pikkujoulut sunnuntaina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva juttu, millaset pikkujoulut on tiedossa? :)
      Meillä olisi huomenna juhlittavana lasten pikkujoulut!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...