Kaksplus.fi

tiistai 8. joulukuuta 2015

Kirje joulupukille + lahjavinkit taaperolle

"Äiti, Helmi on ollut niin kiltti. Tuoko joulupukki Helmille sinisen rummun ja pinkin auton? Tuohan? Helmi on ollut oikeesti niin kiltti!"

Näitä lausahduksia ollaan kuultu viime aikoina nonstoppina, Helmille on hirveän tärkeää, että muut tietävät sen, että Helmi on ollut kiltti. Joka ilta täytyy varmistaa, että äiti ja isi ovat samaa mieltä kiltteydestä. Jos riidellään niin heti pyydetään anteeksi. Tietysti meillä normaalistikin pyydetään anteeksi aina tuhmuuden sattuessa mutta nyt Helmi on kiinnittänyt omaan käytökseensä eritoten huomiota. Nyt on se aika, kun monet lapset lukevat lelulehtiä ja kirjoittavat suuret toivelistat joulupukille. Toki Helmikin muutamia lelulehtiä on lukenut ja näyttänyt "Helmi haluaa tuon ja tuon ja tuon" mutta ne toiveet ovat unohtuneet yhtä nopeasti kuin ovat tulleetkin. Päällimmäisinä ja pysyvinä toiveina ovat säilyneet juurikin alussa mainitsemat pinkki auto ja sininen rumpu. Kukaan ei edes tiedä mistä Helmi on nuo keksinyt mutta ne tuntuvat olevan tytön hartaimmat toiveet. Meillä on myös kova Frozen fanitus päällä, joka iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vielä kuukausi-kaksi sitten Helmi ei tiennyt mikä on Frozen. Ostimme syksyllä Helmille Frozen repun, kun edellinen lemppari reppu meni rikki mutta senkin Helmi valitsi vain siksi koska siinä oli Helmin mielestä kauniita tyttöjä. Nykyisin Helmi tietää kyllä selvästi mistä on kyse ja joka päivä tyttö laulaa keskellä olohuonetta "Let it go" laulua ja esiintyy dramaattisesti tanssien. Elsa on kovaa huutoa ja kaikki missä on Elsan kuva, se halutaan ehdottomasti. Joten lisäsin toivelistalle vain sanan Frozen, koska se kattaa kaiken! Muumit ei ole sentään vieläkään täysin unohtuneet, hieman vain syrjään siirtyneitä mutta siitä huolimatta kestosuosikkeja. Tuolle tytölle ei siis ole vaikeaa lahjaa hankkia.

Helmin toivelista näyttää siis tältä:
Pinkki auto
Sininen rumpu
Frozen ja Muumit

Henni puolestaan on niin pieni vielä ettei sitä omaa juttua mikä kolahtaisi täysin ole vielä löytynyt. Kaikki käy! Tyttöjen lelut ovat kuitenkin yhteisiä, joten Helmin paketeista on iloa Hennillekin. Hennin listaan lisäsimme tällaisia juttuja:
Rusinoita
Leegoja
Nokkamuki

Lopuksi tein tällaisen kollaasin jos jollain sattuu olla lahjat vielä ostamatta. Kollaasin tuotteista meidän lapset ainakin kelpuuttaisi jokaisen, joten toivottavasti siitä löytyy ideoita muillekin :)


13 kommenttia:

  1. Meillä lyö pää ihan tyhjää pikkusimman joululahjojen suhteen. Ja kun mummit ja kummit haluavat jotenkin muistaa. Vaatteetkin teen itse niin niitäkään ei oikein kukaan viitsi/kannata ostaa :D kylpylelut on nyt ainoa. Pulkka ehkä, mutta jos ei tulekaan lunta. Hiekkaleluilla ei talvella tee mitään. Isompien vanhat dublot, potkumopo ja parhaat lelut on vielä jemmassa. Kyl on vaikeeta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä aivan sama juttu! Henni ei tunnu tarvitsevan erityisesti mitään, ei leluja eikä vaatteitakaan ja kun sitä omaa lemppari juttua ei ole löytynyt niin lahjaostokset tuntuvat vaikeilta! :D

      Poista
  2. Ihana Helmi <3 jotenkin niin hellyyttävää että haluaa varmistella tuota kiltteyttä :) tulee varmasti tunnollinen tyttö <3 Meillä Mimosa toivoo kasakonetta, leikkiruokia ja vauvaa sekä pikkukoiraa mm :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä aika suloinen tapaus tuo <3
      Ihania lahjatoiveita sielläkin! Tuo kassakone on varmasti myös Helmin mieleen ja kuulin sellaista juorua, että pukilla saattaisi olla kontissa sellainen Helmillekin :D

      Poista
  3. Vooi <3 Meillä Aku tekee upeita kollaaseja toiveistaan leikkaamalla lelulehdistä kuvia ja liimaamalla niitä paperille :D Ryhmä hau on kova juttu molemmilla pojilla joten mun hankinnat liittyy siihen teemaan, on sitten yhteisiin leikkeihin sopivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihana Aku <3 Todella vähän on kyllä lelulehtiä tullut tänä vuonna, mistähän lie johtuu. Tai ainakin omasta lapsuudestani muistelisin että niitä tippui postiluukusta vähän väliä :D Tuo ryhmä hau on myös kiva, täälläkin sitä ollaan katseltu :)

      Poista
  4. Olipas ihanan pinkkiä =DDD tosi mukavia lahjatoiveita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tuli aika valeanpunainen tuosta kollaasista :D

      Poista
  5. Ihana kokoelma ideoita! :D Ja muuten tunnistan ihan tuon lausahduksen. Ihan samaa täälläkin toistetaan.. Yhtenä iltana tuli suru kun häntä mietitytti oliko pikkutonttu kurkkinut ikkunasta juuri silloin kun hän kiukutteli <3<3

    VastaaPoista
  6. Ihanat lausahdukset! :D Meillä kuulostaa aivan samanlaiselta! Kyllä joulu on jännää aikaa lapsille.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä kerkesitkin kahdesti kommentoimaan :D
      Taitaa olla aika tuttuja lausahduksia monien perheissä nyt joulun alla. Lapset ovat niin suloisia kun varmistelevat omaa kiltteyttään ja aidosti pelkäävät jäävänsä lahjoitta jos kiukuttelevat :')

      Poista
  7. Ihana Helmi taas kerran <3 Jokos ootte löytänyt pinkin auton ja sinisen rummun? :D Onks ne jotkut tietyt vai voitteko ostaa ihan minkä tahansa pinkin auton ja sinisen rummun? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jere vissiin on tilannut lelukaupasta jonkun pinkin auton mutta sinistä rumpua ei ole löytynyt. Ainoastaan sellanen kunnon iso rumpusetti olisi tarjolla ja sitä pauketta ei omat korvat kestäisi joten ei ei ei :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...