lauantai 28. huhtikuuta 2018

VAPPU LASTEN TYYLIIN

Joka vuosi meillä on ollut tapana järjestää lapsille vappujuhlat. Tänään juhlittiin ystävien sekä heidän lasten kanssa vappujuhlia uudessa kodissamme. Nämä olivatkin ensimmäiset lastenjuhlat jotka järjestimme täällä. Oli ihanaa, kun iso koti täyttyi lasten riemun kiljahduksista, paperipillien vihellyksistä, naurusta sekä herkkuja mutustelevista suista. 


Järjestän lastenjuhlia melkein jokaiselle juhlapyhälle, ihan sen takia, koska itse saan hyvän mielen siitä lasten kokemasta juhlahumusta. Itsellekin on mukava tavata isomman äitiporukan kanssa ja juoruta kahvikupin ääressä, lasten saadessa leikkiseuraa. 


Onneksi sattui hyvä keli, aurinko paistoi lähes koko päivän kirkkaalta taivaalta. Grillasimme hyvää ruokaa takapihalla ja lapset juoksentelivat hikipäissään kilpaa pitkin pihaa. Trampoliini oli myös kovassa käytössä kuin myös terassinrakennuksesta jääneet alimittaiset jämälaudat, jotka taipuivat sotaleikkiin aseiksi.


Illan mittaan karkkikulhot tyhjeni ja lapset nukahtivat alta aikayksikön. Siis huomaa sarkasmi. Tämä onkin ihan uskomaton juttu, sillä lapset ovat riehuneet aamusta iltaan saakka pihalla, aina välillä rauhoittuneet syömään mutta sama meno on jatkunut lähes koko päivän alvariinsa. Siitä huolimatta nukkumaanmeno oli muutaman tunnin väsytystaistelun tulos. Kai se on niin, että ei vaan malttaisi jättää leikkejä kesken ja odottaa seuraavaan päivään. Mutta kaikenkaikkiaan aivan mielettömän hauskat ja tunnerikkaat juhlat takana <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...