tiistai 5. huhtikuuta 2016

Helposti kivaa arkeen - Temppurata

Huhtikuussa kaksplussan bloggaajat jakavat omat vinkkinsä päiviin, joina "ei ole mitään tekemistä." Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan tai maksaa maltaita, jotta arjesta saa mielikuvituksellisen. Seuraa kaksplussan Facebook sivua ja poimi ideat talteen!

Lauantaina Our journey blogissa pohdittiin kuinka ottaa taapero mukaan kotitöihin, sunnuntaina Hei Meillä Valvotaan blogissa järjestettiin päiväbileet, eilen puolestaan Kadun Aurinkoisella Puolella blogissa tutustuttiin lorupussin saloihin ja tänään sitten täällä omassa blogissani näytän teille muutaman vinkin miten meillä selätetään tylsähkö iltapäivä.

Meillä lapset nostavat kierroksia nopeasti ja leikit äityvät helposti riehumiseksi. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että kyllä se riehuminenkin on tervettä ja osakseen kuuluu lasten leikkeihin siinä missä nukkekodit ja palikoilla rakenteleminenkin. Aikuisen täytyy vain olla tarkkana ja pitää huolta turvallisuudesta, mikäli leikitään vähän vauhdikkaampia leikkejä. Temppurata kuuluu meidän molempien tyttöjen suosikkeihin! Tämä on vielä erittäin helppo toteuttaa, kun käyttää vain hieman mielikuvitusta. Patjoista saa rakennettua luolia joiden läpi täytyy ryömiä tai niiden päällä voi vaikka ihan vain hyppiä! Lakanan sisällä keinuminen on huisin hauskaa, yksin tai jopa yhdessä. Keittiön tuoleista saa kivoja tunneleita, sohvatyynyjä voi ripotella lattialle ja leikkiä että lattia on täynnä kuumaa laavaa, joten täytyy hypähdellä tyynyltä toiselle ettei varpaisiin polta.


Tehdäänkö teillä temppuratoja?

Seuraavan "helposti kivaa arkeen" vinkin voit käydä poimimassa Sosetta ja sotkua blogista, pysykää siis kuulolla!

20 kommenttia:

  1. Kiva postaus. Temppuradat on parhaita, ei ollakkaan tehty hetkeen. :) Tuo lakanan sisällä keinuminen on ihan huippua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Temppuradat on kyllä ihan parasta puuhaa tylsille päiville. Eikä itselläkään ole tylsää sen jälkeenkään kun joutuu siivoilla kaikki ne viritelmät takaisin paikoilleen :D

      Poista
  2. Ääk meillä taapero/vauvajumppaan samoja juttuja suunnitteilla, eli samoissa teemoissa pysytään! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sun taaperojumppa oli kyllä ihan huippu :)

      Poista
  3. Hahaa.. Juu, meillä harrastetaan kans näitä temppuratoja :) pompitaan sohvalta yli ja pöydän alle rakennettuun luolaan jossa on taskulamput jne.. Se on kyllä aika vauhdikasta puuhaa.. Hahaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta noi taskulamput, seuraavalla kerralla voitaisiin tehdä varjokuvia myös :)

      Poista
  4. Tosi hauskaa ja monipuolista kivaa tekemistä !:)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia, kuvista välittyy lasten iloisuus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kuulla että tunnelma välittyy ruudun toiselle puolellekin :)

      Poista
  6. Mekin tarvittais tollaset renkaat! Ihanat noi pomppimis kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi renkaat on ihan huiput! Lapset tykkää keinua ja roikkua niissä, mies puolestaan tekee jotain treenejä niiden avulla :)

      Poista
  7. Meilläkin toisinaan tehdään ratoja, kaiken kruunaa pöydän alle tehty maja, johon pääsee siis vain rataa pitkin. Helppo saada lapset mukaan, eikä mitään ihmeitä tarvita toteuttaakseen 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Majat on tosi suosittuja täälläkin :) Lapset ovat vielä siinä iässä että innostuvat helposti vaikka mistä puuhasta :)

      Poista
  8. Leevi tykkää ihan hurjan paljon temppuradoista ja tommosista seikkailuista. :) Ei olla vaan vielä ainakaan kotiin tehty semmosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin eikai sitten muuta kuin tekemään :) !

      Poista
  9. Temppuradat on hauskoja! Toimii joka kerta! :D

    VastaaPoista
  10. Näyttää tosi kivalta! Tuon lakanajutun mä oon ihan unohtanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten huomenna heti keinumaan lakanan kanssa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...