perjantai 5. helmikuuta 2016

Päiväristeilyn ostosten esittelyä

Lupasin tulla esittelemään teille ostoksia, joita lähti mukaan viikon takaiselta päiväristeilyltä. Oikeasti tarkoitus oli olla ostamatta yhtään mitään, mutta kerrankin, kun pääsin shoppailemaan ilman lapsia niin kyllä sitä tulikin sitten vähän tuhlailtua. Mitään isompia hankintoja ei tällä kertaa tullut tehtyä, vaan keskityin enemmän tuonne kosmetiikka puoleen. Harmittelin kyllä sitä ettei siellä ollut Victorias Secretin alusvaatteita, täytyykin joku kerta Helsingin reissulla poiketa heidän myymälän kautta!

Pari viikkoa sitten kirjoittelin atooppisesta ihostani ja siitä, kun mitkään rasvat eivät tunnu kosteuttavan tarpeeksi. Samaan hengenvetoon kerroin, että kaiken lisäksi ostan purnukat usein ulkonäön sekä tuoksujen perusteella. Niin kävi tälläkin kertaa. En vain voinut vastustää tätä VS:n kookoksen ja vaniljan tuoksun yhdistelmää ♡ Kyllähän tämä voide lupaa sopivansa täydellisesti kuivanihon hoitoon, paksun koostumuksensa ansiosta. Iho kieltämättä jää silkkisen tuntuiseksi, mutta vain hetkellisesti, joten ei tästä oikeaa apua ole. Mutta kesällä tämä on varmasti kuitenkin tosi kiva, kun iho ei tarvitse niin perusteellista kosteutusta! Itselleni ostin myös hiusten tehohoitoaineen. Onko tämä teille tuttu merkki? Itse en löytänyt Googlesta mitään tietoa tästä, outoa.  

Hiusten tehohoito 19.95e / Jean Paul Gaultier:in tuoksu 24,95e (ovh 49.90e) / Victoria's Secret vartalovoide n.16.00e

Jeren lemppari hajuvesi on Jean Paul Gaultierin - Le Male mutta satuin huomaamaan ko. merkin kausi tuoksuja hyvässä alessa. Yleensä en itse pidä mistään väli tuoksuista, enkä itseasiassa pitänytkään niistä monista mitä siellä tuoksuttelin, kunnes vastaan tuli tämä! Tuoksu on melkein sama kuin tuossa original versiossa, mutta tämä on hieman kevyempi ja kesäisen raikas.

Näiden lisäksi tuli ostettua hieman karkkia mutta ne ovat arvatenkin menneet jo parempiin suihin. Tytöille ostin lasten skumppaa, etsittiin Frozen versiota mutta se oli joka paikasta loppunut, se tuntuu olevan kovin suosittua nyt. Ostin myös tytöille ihanat HelloKitty mukit, joissa pilli kiertää kivasti mukin ympäri. Näistä tulikin hitti tässä talossa!

10 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia <3 Ja hyvä löytö tuo tuoksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin tykkään :) Tuo tuoksu kyllä yllätti positiivisesti! <3

      Poista
  2. On kyllä ihanaa kun välillä pääsee ostoksille ilman lapsia. Saa mennä ihan rauhassa ja tekee helpommin hyviä löytöjä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kun pääsee itsekseen ostoksille on ihan ... en osaa ees kuvailla :D Aina on tottunut siihen kiireeseen ja jatkuvaan "älä ota, tuu tänne, ei saa, lopeta nyt" Ihanan rauhallista puuhaa itekseen! :D

      Poista
  3. No nyt on sitten tuoksut kohdallaan! ;) Minullekaan tuo merkki ei ole tuttu - mutta toivottavasti kuitenkin toimiva tuote <3 Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu kyllä toimivalta tuotteelta mitä kerran sitä koitin :) Juu ja siis Jerellä on ennestään peilikaapillinen hajuvesiä muttei käytä kuin yhtä. Toivottavasti nyt tätä uutta käyttäisi, sanoi ainakin tykkävänsä :)

      Poista
  4. Näyttää hyvältä! Välillä on kiva ostella ihan vain itselleen kaikkea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin huono ostaa vaan itelleni! Pitäisi petrata sen asian saralla. Jotenkin tulee pahamieli jos ostaa vaan itelle ja sit täytyy ostaa kaikille muille myös :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...