torstai 8. lokakuuta 2015

Miehen vauvakuume

En meinaa itsekään uskoa otsikkoa. Itselläni vauvakuume kestää varmasti tasan niin kauan kuin elän, mutta mies joka on täysin sitä mieltä, että lapsiluku on (toistaiseksi) tässä ja että nyt on aika keskittyä elämässä eteenpäin pyrkimiseen, sai mun leuan loksahtamaan polviin saakka. Meillä ei sen kummemmin puhuta edes vauvoista. Tai joo sen verran, että ne on syötävän suloisia, ihania, hauraita ja uskomattoman kauniita. Yleensä keskustelu jatkuu miettien vauvojen huonoja puolia. Yö valvomiset, sisarusten välinen mustasukkaisuus, väsymys, väsymys ja väsymys. Me tai ainakin minä kuitenkin haluan vielä joskus yhden pienen ihmisen ilahduttamaan ja täydentämään meidän perhettä mutta sen aika ei ole vielä.

Henni parin tunnin ikäisenä

Tänään totesin miehelle, kuinka oloni oli kamala aamupalan syönnin jälkeen, teki mieli oksentaa. Eilen illalla sänky vei voiton jo kymmenen aikaan vaikka normaalisti olen yö virkku. Vatsaan särkee ja olo on pöhöttynyt. Sanoin "ihankuin olisin raskaana.." Lauseeni jäi kesken, kun mies avasi oman puheenvuoronsa "no kyllä mulle isyysloma kelpaisi" Katsoin silmät suurina miestä ja tämä alkoi sopertaa tarinaa työ kaveristaan josta oli juuri tämän viikon tiistaina tullut isä. "Olisi se ihan kiva" Seuraavaksi hän poistui pikinmiten ulko ovesta ulos. Tosiaan lauseeni jäi kesken, tarkoitukseni oli sanoa "Ihankuin olisin raskaana mutta tiedän, että tämä johtuu stressistä ja uni veloista" Meille ei siis ole tulossa vauvaa nyt eikä vielä lähi vuosinakaan.

Mitäs hauskoja juttuja teidän miehet ovat letkauttaneet?

9 kommenttia:

  1. Voi toista :D Mulle on periaatteessa luvattu vielä yksi lapsi koska mun mies sai päättää kuopuksen toisen nimen sillä ehdolla että mä saan valita seuraavan vauvan etunimen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin siellä ollaan sitten ässä hihassa ;)
      Miehen kohdalla, luulen että tämä kaveruuden isyys on saanut vain herkille :')
      Tosiasiassa meillä ei kädet riittäisi jos tähän väliin pienokainen hankittaisiin!

      Poista
  2. Noniiiin niinhän siinä testissä fb:ssä oli, että seuraavaks sä saat lapsen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah no joo niin olikin :D Ehkä mä saankin mutta joskus 3-5 vuoden päästä!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...