keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Herkulliset perunarieskat

Voiko mitään parempaa olla, kuin juuri uunista tullut perunarieska, johon voi sulaa ihanasti päälle. Ei varmasti! Perunarieskat on makunsa puolesta hyviä mutta ne ovat myös nopea valmistaa ja sen puolesta niitä on helppo leipoa aamupalalle, välipalalle, ruuan kaveriksi kuin myös iltapalalle. Meillä perunarieskoista innostuttiin jo vuosi sitten, jossain vaiheessa rieskat jäi pitkäksi aikaa unholaan mutta jonkun aikaa sitten satuin löytämään kaapista pienen ruttuisen paperin jossa oli rieskojen resepti. Nyt meillä onkin taas tehty näitä suhteellisen usein. Lapset varsinkin on täysin hullaantuneita näihin!

Meille ei koskaan jää ylijäämä perunamuussia, joten käytän rieskojen tekemiseen valmis muussijauhetta, eikä se omasta mielestäni huononna makua yhtään!


Perunarieskat

1pss valmis muussijauhetta
1tl suolaa
1kpl kananmuna
2dl ohrajauhoja
1dl vehnäjauhoja
Valmista valmis muussijauhe ohjeen mukaan. Anna perunamuussin jäähtyä kunnolla ja sen jälkeen sekoita perunamuussiin raaka-aineet luettolon mukaisessa järjestyksessä. Sekoita taikina tasaiseksi ja jaa taikina uunipellille 12 pikkurieskaksi. Taputtele jauhotetuin käsin rieskat ohueksi ja pistele niitä haarukalla. Paista uunissa noin 10 minuuttia 250 asteessa.


Mites on, meneekö kokeiluun vai suoraan roskakoriin?

4 kommenttia:

  1. Voi että kuinka helpon ja kivan kuuloinen ohje! Mä en ole koskaan valmistanut itse rieskaa mut meillä ollaan kyl rieskafaneja :D Kiitos reseptistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on ihan super helppo valmistaa! Kivaa jos menee kokeiluun :)

      Poista
  2. Itse oon usein tehnyt rieskoja jämäpuurosta tai -perunamuusista. Kunnon martta-meiningillä :D Mutta se on erinomainen tapa vähentää ruokahävikkiä! Tuota jauhetta en ole edes älynnyt koskaan kokeilla. Mutta vois kyllä. Kuulostaa hyvältä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä jos käyttää kaiken vaan hyödyksi!
      Kokeile ihmeessä, mun mielestä ei tosiaan rieskojen makua huononna yhtään, vaikken itse muussina voi sietää niitä valmis jauheita :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...