maanantai 13. heinäkuuta 2015

Vesirokko

Vesirokko, tuo inhottava, kutiava lastentauti päätti rantautua meille.
Itselleni on jäänyt hirveät kauhukuvat vesirokosta. Sairastin sen 13 vuotiaana ja koko vartalon peittävien, kutisevien ja polttelevien näppylöiden lisäksi sain korkean kuumeen. Näppylöitä oli oikeasti paljon ja ne oli kipeitä! Muistan kuinka itkin vessassa käydessä, kun pissaaminen kirveli puhjenneiden rakkuloiden takia, joita mulla oli myös alapää täynnä. Iho jäi rokon jälkeen rumaksi ja rupiseksi. Vielä tänä päivänäkin mulla on muutamia kuoppia/arpia kasvoissa muistona tästä.


Kuultiin tosiaan päiväkodista, että muutama lapsi ryhmästä on jäänyt kotiin vesirokon takia ja se saattaa tarttua meillekin. Ei mennyt kauaa, kun yhtenä aamuna Helmillä oli muutama punainen näppylä selässä sekä pari vatsan seudulla. Soitettiin terveyskeskukseen ja saatiin ohjeistukseksi ostaa apteekista vesirokkovoidetta ja kutinaan pitäisi antaa antihistamiinia.
Samana iltana olin kaverilla laitattamassa ripsiä ja pelästyin todenteolla, kun Jere laittoi viestiä, että Helmille nousi melkein 40 asteen kuume, vartaloon alkoi ilmestyä punaisia rakkuloita eikä tyttö suostunut nukkumaan. Onneksi oltiin käyty ostamassa se rokkovoide jota laitettiin näppylöihin, ataraxia annettiin nestemäisenä lievittämään kutinaa ja vielä lisäksi kuumelääkettä jotta kuume saatiin laskemaan.


Ajattelin vain, että nyt on seuraavan viikon helvetti irti. Mutta Helmi pääsikin todella helpolla tämän sairauden suhteen, onneksi! Mutta niinhän se taitaakin olla, että mitä nuorempana sen sairastaa sen kivuttomammin se käy. Ainut heikko hetki oli tosiaan tuo yksi ilta mutta kuumelääkettäkään ei sen jälkeen tarvinnut koska kuume ei enää noussut. Näppylöitä toki tuli lisää muttei Helmi niitä edes huomannut. Me kyllä myös ennaltaehkäistiin sitä kutinaa ja laitettiin rokkovoidetta 2x päivässä ja ataraxia annettiin myös aamuin illoin.

Voisin sanoa tämän kokemuksen myötä päässeeni eroon vesirokko traumasta :D  Vesirokko ei olekaan maailmanloppu, ainakaan jos sen lapsena sairastaa. Nyt jopa toivon, että Henni saisi tämän tähä samaan syssyyn niin ei tarvitsisi sitten myöhemmin/vanhempana kärsiä.

Minkä ikäisenä teillä sairastettiin vesirokko? Oliko se täyttä tuskaa vai helppo nakki?

8 kommenttia:

  1. Ite sain sen niin pienenä, että en saanut kuin muutaman näppylän ja se oli siinä. Kauhulla odottelen, milloin meidän 9kk poitsu käy sen läpitte... Toivottavasti nopeasti! (Miun luokkakaveri sai rokon kerran miun synttärien jälkeen, oli jotain 11v ehkä. Miulle tuli niin syyllinen olo, että se ois ollu miun vika :D Helpolla hääkin pääs, kun oli vaan viikon kotona ja se oli siinä. Vähäsen naamaan jäi merkkejä myöhäisestä vesirokosta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesirokko on tosiaan kuulemma parempi sairastaa nuorena. Hassulta kuulostaa tämä mutta toivottavasti teiän poika sais sen kans lapsuuden aikana,sitä samaa toivon tälle meiän 11kk vanhalle tytölle :D
      Ei mullakaan naama siis mikään rupipesäke ole mutta muutamia koloja löytyy muistona :D

      Poista
  2. Voi ei :( Vesirokko on kyllä aika inhottava, varsinkin jos kutiaa ihan kamalasti. Mä sairastin vesirokon muistaakseni 5-vuotiaana ja se oli kyllä ihan kamalaa raapimista koko ajan. Mulla myös jäännyt mahaan ja kylkiin jotakin vesirokko arpia :(

    Onneksi niitä vesirokko voiteita on olemassa, ne ainakin helpottaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kutina on kyllä niin inhottavaa! Ja loppujen lopuks kun ne rakkulat puhkee ja rupeaa kirvelemään niin se oli pahinta :/
      Mulla oli muistaakseni sellasta öljyn tapasta, tummassa lasi purkissa joka haisi jotenkin mentoolille :D Helmillä oli tommosta paksua rasvaa ja ihan tuubissa.

      Poista
    2. Aijjaa mul oli kanssa jotain öljypohjasta muistaakseni ja se kyllä autto hetkellisesti aina siihen kutinaan :D

      Poista
    3. Juu,meillä on varmaan ollut sitten samaa lääkettä :D

      Poista
  3. Mulla oli joskus vauvana vesirokko, mutta vaan yks vai kaks näppylää. Äitille sanottiin, että kun on niin lievä, niin voi tulla uudestaan. Vaikka ainahan sanotaan, että kerran se vaan tulee. Mun veljellä oli sama juttu :D Että voi olla, et päästiin TOSI helpolla tai sit helvetti on vielä edessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivottavasti se ei uusiutuisi! Tai varsinkaan nyt kun oot raskaana, kun eikö se voi olla sillon vaarallinenkin?

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...