lauantai 16. toukokuuta 2015

Meidän päivä

Herätys oli 8.26 Siis vau, sain nukkua näinkin pitkään! Helmi oli kyllä jo heräillyt puoli tuntia aiemmin ja kierteli mun hiuksia sormiensa ympärille samalla supisten jotain mun korvaan. Herättyäni pötköteltiin Helmin kanssa vielä hetki sängyssä ja otettiin kuvia. Hennillä oli omat leikit meneillään pinnasängyssä.

8.45 vaihdoin Hennille vaipan ja laitoin tytöt katsomaan netflixiä siksi aikaa, kunnes sain heille aamupalan pöytään. Helmi heittäytyi heti hankalaksi, kieltäytymällä kaikesta ruuasta mitä yritin tarjota. Lopulta Helmille kelpasi vain ja ainoastaan banaani jugurtti, näkkärin Helmi piiloitti sohvatyynyjen alle. Ja jotta Hennillä ei olisi liian kiva ja rauhallinen aamu päätti Helmi kirkua Hennin naaman edessä niin lujaa, että Henni rupesi tärisemään ja itkemään, kun säikähti niin kovin. Hitto vie, kun Helmin tarvitsee temppuilla jo heti herättyään!


9.00 Lähdin tekemään aamu aerobisen ja keventämään ajatuksia. Lenkin loppu puolella rupesi satamaan kaatamalla vettä jonka seurauksena kuulokkeet eivät pysyneet korvissa, kengissä lotisi ja olin kuin uitettu koira. Päätin kuitenkin etten anna pikku murheiden pilata tätä päivää!

9.35 Tulin kotiin ja menin Hennin kanssa suoraan suihkuun. Suihkusta aamupalalle.
Jerellä oli tämä aamu vapaata töistä joten saatiin syödä yhdessä aamupalaa, arjen pientä luksusta <3
Toi mun kuvassa näkyvä pilleri kombo on ihan järjetön vaikka kaikki on kyllä tarpeellisia. Siitä löytyy allergialääke, ehkäisypilleri, 3- burneria, 1 monivitamiini ja 3-omega3 pilleriä.

10.00 Istuttiin taas tietokoneen ruudun äärellä, vertailtiin matkakohteita ja hintoja. Aivan järjetön matkakuume! Äitini eilen illalla tarjoutui ottamaan tytöt luokseen jos lähdettäisiin viikon lomareissulle. Mutta en tiedä, toisaalta haluttaisiin tytöt kuitenkin mukaan katsomaan maailmaa mutta toisaalta olisi se ihanaa päästä kahdestaan Jeren kanssa aurinkoon rentoutumaan. Kolikossa on aina kaksi puolta...


11.00 Otettiin puuhalaatikko esiin ja pidettiin väritys tuokio Helmin kanssa. Ulkona on niin inhottava sateinen keli ettei sinnekään viitsi mennä.


11.40 Tiskikoneen tyhjennystä-täyttöä, pyykin pesua ja puhtaiden viikkaamista, lelujen keräämistä..


12.10 Nassuun nopea meikki. Helmi oli avustajana ja kertoi milloin mitäkin sutia pitäisi käyttää. Itselleen Helmi laittoi runsaan kerroksen huulikiiltoa.


12.45 Syötiin lounasta. Itse kateellisena katsoin, kun Helmi ja Jere veteli tyytyväisenä pyttipannua napaan ja Henni spaghettia&jauhelihaa. Itse söin omatekemän jauhelihapihvin, pari kananmunan valkuaista ja kasviksia.


13.15-15.00 Tehtiin reissu Urjalan makeistukkuun huomisen tankkaus päivän takia. Mukaan lähti iso kassillinen kaikkea hyvää! Mutta kaikkea ei ole tosiaankaan tarkoitus syödä huomenna :D


15.10-17.00 Jere lähti salille treenaamaan ja tytöt meni päikkäreille. Se tarkoittaa äidin omaa laatuaikaa! Eli netflixistä frendejä ja välipalaksi lakritsin makuinen protskupatukka.


17.15-19.00 Käytiin äitini luona kyläilemässä. Henni ja Helmi leikkivät pitkän tovin tätien ja enojen kanssa. Ei ihan joka perheessä mene niin, että enot ja tädit ovat samaa ikä luokkaa. Jessica on 12v, Jennica 9v, Jerry 4v, Julia 2.5v ja Jaci 1v, joten leikkikavereita löytyy. Mun mielestä ihan mahtava juttu!


19.10 Käytiin vielä leikkipuistossa leikkimässä hetken aikaa tarkoituksena kuluttaa tytöiltä viimeisetkin energian rippeet ennen nukkumaan menoa.
Käytiin myös uudestaan kaupassa hakemassa ainekset lettuihin, joita aiotaan tehdä huomenna tankkaus päivän kunniaksi.


20.00 Hennillä ja Helmillä oli iltapalan aika. Henni söi reippaasti kaurapuuroa+hedelmä pilttiä. Helmikin pisteli koko ruisleivän napaansa ilman vastaväitteitä!
Iltapesujen jälkeen Henni menikin kiltisti nukkumaan.


20.20 Pujoteltiin Helmin kanssa naruun helmiä ja tehtiin pikku mimmille käsikoru. Helmi tykkää ihan hirveästi askartelusta ja kaikesta pikku näpräämisestä!

21.00 Alettiin laittaa Helmiä nukkumaan. Työn ja tuskan takana oli taas tuo nukahtaminen saatika se, että Helmi olisi malttanut pysyä sängyssä. Uhkailua, kiristystä ja lahjontaa oli havaittavissa siis täällä.

22.15 Sain vihdoinkin itse ruokaa! Lapset söi mummilassa mutta tämän bikini valmennuksen takia en voi mitä tahansa suuhuni laittaa joten jäi herkku pöperöt syömättä.

--> Loppu ilta ollaan katseltu Jeren kanssa elokuvaa ja nyt olisi korkea aika painua sänkyyn nukkumaan. Hyvää yötä!




10 kommenttia:

  1. Siis Anteeksi mitä? Jättäisit noin pienet lapset hoitoon viikoksi? Kai tiedät että lapsen kiintymyssuhde ja perusturva järkkyy jos tulee noin pitkä ero vanhemmista. Kyse ei ole siitä etteikö isovanhemmat osaisi hoitaa lapsia vaan siitä että se on lapselle valtava ahdistus ja stressi jos äiti yhtä äkkiä häviää eikä lapsella ole mitään keinoa ymmärtää ja käsitellä asiaa. Viikossa lapsi jo unohtaa vanhempansa.

    Ihme white trash touhua, huomaa kyllä vanhempien koulutustason.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinkuin varmaan olet sitten aiempiakin kirjoituksiani lukenut niin tarkoitus on kyllä lähteä lasten kanssa matkalle. äitini toissa päivänä ystävällisesti tarjoutui ottamaan tytöt hoitoon, missään en ole sanonut että näin tekisimme. Enkä näe siinä mitään pahaa vaikka tytöt olisivatkin vaikka viikon verran mummilassa hoidossa, tiedän monia ihmisiä jotka viettävät kesälomansa niin että muut päivät lapsien kanssa ja viikoksi he lähtevät aikuisten kesken lomailemaan. Meidänkin tytöt (varsinkin helmi) nauttii mummilassa olosta täysin rinnoin. Ja tuossa olet väärässä että lapsi unohtaisi vanhempansa viikossa. Itsellänikin on hataria muistikuvia biologisesta isästäni vaikka näin hänet viimeksi taapero vuosina. Niin ja joillain lapsilla ei ole mahdollisuutta nähdä toista vanhempaansa kuin joka toinen viikonloppu, sinun mielestäsi lapsi kokee olevansa silloin ventovieraan hoidossa vai. Surullinen ajattelu tapa. Ja sinä sitten varmaan olet koulutustasoltasi insinööri kun omistat noinkin täyden sanavaraston, että elokuvista täytyy lainata solvauksia.

      Poista
    2. Ja onhan tytöillä meidät leikki kavereina. Tädit ja enot. Ja ihan hyvää teilekkin tekee pieni loma, vaikka ilman tyttöjä :D

      Poista
    3. No te oottekin mahtavia leikkikavereita♡
      Niin tekiskin varmasti :D Mutta tää reissu mitä ollaan elokuussa varmaan tekemässä niin ollaan kuukauden verran nyt puhuttu, että lähdettäisiin meiän perheen ja Jeren äidin kesken sinne lomailemaan. Ja anoppi lupaili, että voisi vahtia kyllä tyttöjä esimerkiksi päikkäri aikaan niin päästäisiin Jeren kanssa kahdestaan tekemään jotain pikkuista :)

      Poista
  2. Oi kuinka sulla on ollut täyteläinen, kiva/ epämukava päivä joltain osin. Olisin kans tullut aikaisemmin kotiin jos olisin tiennyt aikaisemmin et tuutte ! Sillä olin noi 10 kilsan päässä kotoa.! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei nyt oikeastaan muu inhottanut kuin lenkkeillä tuolla kaatosateessa! :D Me nähdään kyllä tänään kun tullaan saunaan teille :) Jätin sun pöydälle joitain juttuja eilen, huomasitko? :)

      Poista
  3. Sun blogi on aivan uus tuttavuus mulle, outa, että en oo ennen törmännyt sun blogiin! Liityin lukiaksi! :)

    http://ourjourney-tanja.blogspot.fi/2015/05/onnellinen-oikeasta-valinnasta.html?m=0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kiva että löysit nyt tänne, ja tervetuloa :)

      Poista
  4. Pakko työntää oma lusikkani tähän soppaan!

    Voin puhtaalla omalla tunnolla sanoa häpeilemättä, olen jättänyt tyttöni mummolaan hoitoon puoleksitoista viikoksi ja vain sen takia, koska äitini halusi. Matka on niin pitkä, että nähdään 2-3 krt vuodessa noin suurin piirtein. Olivia rakastaa olla mummolassa. Ja kun äitini toi lapseni takaisin niin ei ollut merkkiäkään siitä, että lapsi olisi meidät unohtanut.

    Ano taidat olla lapseton ihminen, kun noin edes kehtaat sanoa, että lapsi ei muista vanhempiaan. Höpöhöpö! Voi luoja paratkoon tälläsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen pienenä ollut paljon mummolassa hoidossa lomilla enkä tosiaan ole unohtanut vanhempia. Eri asia on jos puhuttaisiin oikeasti pitkästä ajasta. Jotkut vanhemmat joutuvat työnsä puolesta olemaan erossa lapsistaan ja hyvin pärjäävät.

      Itsellänikin kävi tuo sama mielessä että ei taida anolla itsellään olla lapsia..

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...