tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulunajan suunnitelmia

Otsikko olisi hyvin voinut olla myös jouluperinteet, sillä osakseen siitä tässä onkin nyt kyse. Me ollaan se perhe joka ei vietä rentouttavaa joulua sohvan pohjalla, hyvän kirjan ja glögin parissa vaan meille joulu on aikalailla aikataulutettua. Monien sukulaisten luona vierailua, jutustelua, syömistä ja paljon autolla ajamista. En valita sillä tästä ainakin itse tykkään! Toki unelma olisi saada joskus kaikki saman katon alle niin ei tarvitsisi reissata satoja kilometrejä kolmen päivän aikana mutta nyt on näin ja se passaa hyvin. Pääasia on se, että saadaan viettää aikaa yhdessä kaikkien rakkaidemme kanssa Huomisesta tuleekin joulun kiireisin päivä. Lupasin viedä pikkusiskoni joululahja ostoksille samalla, kun itse teen joulunajan ruoka ostokset. Voi sitä ruuhkaa mikä huomenna kaikissa kaupoissa vallitsee! Täytyy varata tytöille evästä mukaan ja harjoitella kyynerpää taktiikkaa valmiiksi. Kauppojen jälkeen meillä starttaa auto ja lähdemme kohti pääkaupunkiseutua, tarkoitus olisi vierailla ainakin kolmessa eri mummopappalassa, syödä hyvin, vaihtaa kuulumiset ja Helmi lupaili esittää frozen lauluja tanssin kera, kyllä nyt mummoja hemmotellaan!


Jouluaatto menee varmasti samalla tavalla kuin aina yleensäkin. Aamusta aikaisin sipsutellaan telkkarin ääreen puurokulhot ja kahvikupit kourassa ja katsotaan joulupukin kuumalinjaa. Tässä vaiheessa alkaakin jo kova jännitys lapsilla ja loputon kysely pukista,poroista sekä tietysti niistä lahjoista. Omaa kiltteyttä punnitaan ja pohditaan kovasti. Anopin kanssa hoidetaan viimeisiä joulu järjestelyjä ja ruokia. Ennen puolta päivää hypätään tyttöjen kanssa autoon ja menemme käymään parhaan kaverini, toisin sanoen Hennin kummitädin luona kahvilla ja tytöt saavatkin siellä jo ensimmäiset lahjansa, niin jännää! Jos hyvin käy kerkiämme käymään samalla reissulla Helmin kummitädillä myös. Päivällä todennäköisesti käymme tyttöjen isomummilla saunomassa ja iltapäiväksi suuntaamme takaisin Jeren äidille syömään jouluateriaa. Illaksi ajamme vielä minun äitini luokse ja toivomme, että kerkiämme saapua paikalle ennen joulupukin tuloa. Voin kuvitella sen jalkojen tärinän ja kylmätväreet mikä lapsille tulee, kun tuo rakastettu taikahahmo onkin siinä, aivan nenän edessä! Loppu ilta vietetään korttia ja muita pelejä pelaten, seurustellen ja syöden lisää, samalla kun lapset tutustuvat uusiin leluihinsa. Jos multa kysytään mitä odotan joulussa eniten niin ruokaa! Näen jo silmissäni pöydät jotka notkuvat kaikkia herkkuja ja lautaseni joka on puolillaan kinkkua, laatikoita, pari palaa limppua, kalaa ja salaattia. Jälkiruuaksi vielä kulhollinen luumurahkaa, muutama konvehti ja lasten leipomia pipareita


Tein muuten ensimmäisen joulupallokranssini. Niin hirveä homma tuossa olikin, että vannoin etten samaan ryhdy enää ikinä! Kerran jopa purkasin koko kranssin ja siinä menikin osa palloista rikki. Loppujen lopuksi olin tuohon kuitenkin sen verran tyytyväinen, että päätin tehdä vielä toisen. Harjoitus tekee mestarin, eikö?

Voi olla että palaan blogin puolelle vasta joulun jälkeen, joten toivotan jo nyt teille oikein mukavaa ja iloista joulua

14 kommenttia:

  1. Tutun kuuloista joulun viettoa. :) Ihanan pirteitä nuo piparkakut, voi kun olisi itsekin viitsinyt koristella niitä tänä vuonna! Mukavaa joulunaikaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vähän sellanen extemporee juttu kun päätin keskellä yötä ruveta koristelemaan noita pipareita :D Kiitos samoin ♡

      Poista
  2. Oikein ihanaa ja iloista joulua koko teidän perheelle.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja sitä samaa teidän poppoolle ♡

      Poista
  3. Upea kranssi.
    Hyvää joulua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitos! Odotan jo innolla että pääsen tekemään seuraavaa kranssia :D Ja hyvää joulua sinnekin ♡

      Poista
  4. Ihanat piparit! Hyvää joulua koko perheelle! :) <3

    VastaaPoista
  5. Ihanaa joulua teille :) kuulostaa tutulta joulun vietolta. Meilläkin mennään joulu eri mummoloiden välillä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me meinattiin että vietettäisiin joka toinen joulu toisen vanhemmilla ja päin vastoin. Kuitenkin on aika inhottavaa jos toisen vanhemmilla ei käytäisikään joten näillä mennään. Hyvää joulua teillekin ♡

      Poista
  6. Ihania kuvia ja kivoja suunnitelmia!! oikein hyvää joulua teidän perheelle <3

    VastaaPoista
  7. Hyvää joulua teidän perheelle ♡♡

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...