tiistai 14. helmikuuta 2017

LASTEN YSTÄVÄNPÄIVÄKORTIT


Olen kaikkien teemajuhlien suhteen aina innoissani ja valmistelen kaikkea jo hyvissä ajoin mutta tällä kertaa ystävänpäivä meinasi unohtua kokonaan, hups. Perjantaina esikoinen kyseli milloin niitä ystävänpäiväkortteja oikein tehdään? Loppu ilta pidettiin sitten lasten kanssa askartelupiiriä niin saatiin mummoille, vaareille ja päiväkodin henkilökunnalle kivat kortit tehtyä ja ihan ajallaan vielä. Aluksi vaikutti siltä, että tuon ballerinamekon tekeminen olisi hieman liian haastava tuolle meidän neljävuotiaalle, sillä mekon hahmottaminen tuntui hankalalta. Maltin ja treenin avulla mekko alkoi luonnistua ja lopputulos onkin erittäin ihana


Mikäli aikaa olisi ollut enemmän niin olisin halunnut tehdä tyttöjen päiväkotikavereillekin kortit. Tiedättekö sellaiset perhosen malliset jossa on tikkari keskellä!

2 kommenttia:

  1. Ihanat <3 Me emme kotona askarrelleet mitään kortteja mutta pojat olivat ostaneet minulle ihanan värikkäät ruusut ja perhepäivähoitajan luona järkkäsivät ihan kunnolliset ystävänpäiväbileet askartelupajoilla ja herkkuruuilla (joihin etukäteen oli pyydetty lupa meiltä vanhemmilta).. Hauskaa ystävänpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuulostaapa ihanalta ❤ Meilläkin tytöt olivat tehneet päiväkodissa meille kortit mutta askarreltiin vielä kotonakin 🙈

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...