keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Välikausi Viidakossa

Taas on se aika vuodesta, kun talvi kamppeet laitetaan syrjään ja täytyy alkaa miettiä, että mitähän sitä pukisi lapsille päälle ulos lähtiessä. Myönnettäkööt että vaikka näitä välikausia on muutamat tässä jo tullut nähtyä, niin silti joka vuosi olen ihan yhtä ulapalla ja iso kysymysmerkki pääni yläpuolella, kun tuijotan nettikauppojen välikausi valikoimaa. Huh.

Laadin pientä listaa kriteereistä, joita haluan puvuilla olevan ja ne olivat käytännöllisyys, pukujen täytyy istua hyvin ja tuntua mukavilta päällä, ei siis mitään kahisevia tai jäykän oloisia kankaita. Niiden pitää kestää vähän märempiäkin ulkoilu kelejä, olla lämpimiä sekä tuulen kestäviä, emme olleet ostamassa kuitenkaan mitään kauppapukuja. Kiva ja freesi ulkonäkö. Mielellään yksiväriset, tällä kertaa en halunnut pukuihin mitään erikoisempaa kuosia, sillä asusteista löytyy rusettia ja muuta. Halusin samanlaiset mutta eriväriset puvut tytöille, joten puvun täytyisi tosiaan kestää vähän kahdenlaista kulutusta ja olla hyvät molemmille tytöille. Näillä kriteereillä sitten lähdettiin tutkimaan välikausi viidakon ihmeellistä maailmaa ja täytyy sanoa, ettei mikään helppo homma ollut löytää täysin sopivaa pukua. Vertailin kokonaisen illan ajan muutamien eri merkkisten pukujen teknisiä ominaisuuksia, kuoseja, hintoja. Voiko tästä koskaan selvitä voittajana?

Päädyin lopulta POMPdeLUX:in Softshell haalareihin ja ainakin tällä hetkellä puvut vaikuttavat just siltä mitä toivoinkin. Puvun sisällä on mukavan tuntuinen fleecevuori, joka pitää varmasti lämpimänä mutta puku lupaa myös hyvän hengittävyyden. Kangas on tuulenpitävä ja vettähylkivä (vesipilariarvo 10 000mm), hupun pystyy irrottaa helposti neppareilla ja vahvikkeet löytyvät polvien sekä pepun kohdalta. Yksi plussa tulee vielä tuosta vetskarista mikä yltää nilkkaan saakka. Ajattelin sen olevan ehkä vähän enemmän vauvoille tarkoitettu juttu mutta olkoot! Meillä saa pienempi  tytöistä puettua nyt itse puvun päälle, eikä isompikaan tarvitse apua enää, kun hameen tai paidan helma ei jää tönkösti selkä puolelle, sillä tilaa on enemmän. Niin ja näyttäväthän nämä puvut ihan mielettömän söpöiltä. Jes!


24 kommenttia:

  1. Äää en kestä kuinka ihanat tytöt.♡♡ Ja ihanat haalarit ja kauniit kuvat. :)

    VastaaPoista
  2. Söpöt tytöt ja kiva kuulla kokemuksia noista Pompin haalareista:) Meillä on välikausijutut vielä hieman vaiheessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että itsekin olin ihan mattimyöhäsenä liikkeellä näiden asioiden kanssa :D Mutta ainakin näin lyhyen tuntuman jälkeen voin suositella, saa nähdä sitten kuinka nää puvut kestää kovimmissa leikeissä :D

      Poista
  3. Täälläkin on kuolattu noita haalareita! Harmi että meidän tyttö käyttää kokoa 74 ja nuo pompin vaatteet lähtee vasta koosta 80 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Harmi.. Mutta ehkä syksyllä sitten :)

      Poista
  4. Ihania kuvia <3 Tosi kauniit haalarit, täytyy pitää tuo pomppi mielessä seuraavaa välikautta ajatellen, vaikuttaa myös tosi hyviltä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ Ja täytyy kehua noita haalareita nyt kun ollaan vähän pidempään käytetty, että ihan loistava ostos! :)

      Poista
  5. Voi että,mitkä suloiset neitoset<3
    Meillä oli Nuutilla viime syksynä tuo pompin haalari ja oli ihan huippu!!! Just kun piti vettä yllättävän hyvin ja monesti vain pyyhkäisin kuraisempien leikkien jälkeen rätillä puhtaaksi. Oli myös lämmin haalari,meni tosi pitkälle syksyyn ilman välivaatetta. Niin ja jos vielä jotain pitäis kehua,niin jälleenmyynti arvo on noissa kyllä ihan huippu luokkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat kyllä ♡ Joo siis tää haalari on kyllä ollut ihan yliveto ainakin tähän saakka!

      Poista
  6. Voi eiih mitkä suloiset pikkuneidit siellä <3 ja tuo halauskuva.. i love it!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydän sulaa kun katson tota halauskuvaa ♡♡

      Poista
  7. Ihanat tytöt ja myös haalarit! Seuraavan kerran voisi selailla Pompin valikoimaa myös, kun katselee haalaritarpeita :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat Helmi ja Henni♡ Söpöt on myös puvut!

    VastaaPoista
  9. Kauniit haalarit mutta niin suloiset tytötkin :) <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...