Kaksplus.fi

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Perheaikaa

Blogi on pitänyt hiljaiseloa tällä viikolla, päätin jättää somettelun minimiin ja keskittyä lähinnä vain lomien viettoon perheen kanssa. Ihanaa kun miehelläkin on nyt vähän pidempi vapaa töistä, saadaan siis viettää enemmän aikaa keskenämme ♡ Meillä ei mitään hirveen suuria pääsiäis meininkejä ole ollut, rairuohotkin istutettiin toissapäivänä ja suklaamunat syötiin jo viime viikonloppuna. Ensi perjantaina lähdetään sitten sukuloimaan ja silloin syödään pitkän kaavan kautta pääsiäisateria ja lapset pääsevät kauan odotettuun munajahtiin. Vaikka meidän viikonloppu ei ole ollut niin keltainen ja munarikas, niin meidän vapaat on sitten puolestaan pitänyt sisällään paljon ulkoilua, saunomista, elokuva maratoonin ja tänään lähdettiin Tampereelle Funparkkiin. Ajateltiin ettei siellä varmaan ole paljoa porukkaa näin pyhinä, kun kaikki todennäköisesti viettävät pääsiäistä mummolassa tai ovat puuhastelemassa jotain muuta, mutta näin oli ilmeisesti ajatellut moni muukin sillä porukkaa olikin yllättävän paljon, heh. Nuo sisähuvipuistot ovat ihan mielettömän hauskoja! Henni oli niin riemuissaan, että tuulispäänä juoksi minne sattuu ja pari kertaa yritti päästä karuselliin puomien alitse. Helmi rakastui trampoliiniin ja jättimäiseen liukumäki-pomppulinnaan, niistä juteltiinkin automatka takaisin päin. Erään äidin kanssa naureskeltiin sitä, kuinka ei tarvitse kuntosalille lähteä, kun päivä FunParkissa korvaa liikunnan viikon edestä. Kyllä tässä alkaa olla jo aika ryydyksissä yksi jos toinenkin.


Pysykäähän kuulolla nimittäin ensiviikolla blogiin tulossa arvonta! Oikein mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille ♡

12 kommenttia:

  1. Iloisia kuvia! :) Ihanaa perheaikaa teille, nauttikaa! :)♥♥

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ♡♡ hyvää pääsiäistä teille ♡♡

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kuulosti mutta kuinkas kävikään :D Samperi sentään!

      Poista
  4. Toi Funpark on kyllä mahtava lasten väsytys paikka :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tykätään myös! Tästä on reilu tunnin ajomatka per suunta niin harmillisen harvoin tulee sinne saakka lähdettyä.

      Poista
  5. Ja perheeseen keskittyminen kuullostaa oikein hyvältä :) Ihanaa että saitte pitkät vapaat perheen kesken !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma olikin mukava siihen saakka kunnes oksutauti pääsi yllättämään :D

      Poista
  6. Söpöjä vauhdikkaita kuvia! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...