Kaksplus.fi

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Minun arkeni on jonkun lapsuus

Omassa tapauksessa minun arkeni on kahden pienen ihmisen lapsuus. Ikävä kyllä on pakko myöntää, että se unohtuu liian usein ja se jos jokin saa potemaan huonoa omaatuntoa. Aikaa tuntuu olevan aivan liian vähän vuorokaudessa kaikkiin niihin asioihin joita haluaisin tehdä, joita haluaisin tehdä lapsieni kanssa. Minulla on myös koulu hoidettava, jota onneksi tällä hetkellä käyn etänä mutta se kuitenkin syö ison osan päivästä. Vietän paljon aikaani koneella, kirjoittaen esseitä tai ratkaisten biologian kiemuroita. Joka kerta tunnen vatsankääntyvän ympäri, kun tuo kolme vuotias tulee palapelin kanssa luokseni ja kysyy "tuletko äiti rakentamaan tätä kanssani" tai kun puolitoistavuotias roikkuu paidan helmassa, ojentaen leegoa minulle. Hymyilen ja sanon "Äiti kirjoittaa muutaman rivin vielä" Se rivi tai pari saattaa hyvin äkkiä vaihtua tuntiin jos toiseenkin. En koskaan halunnut saatika aikonut olla se äiti, joka käskee lapsiensa odottaa.Varsinkin iltaisin, kun olen paijannut tytöt uneen mietin, että miksi se oli niin hankala jättää sitä koulutehtävää hetkeksi, ne kyllä odottavat varmasti. Yhden palapelin tai leegolinnan rakentamiseen ei mene paljoa aikaa ja lapsille olisi tullut hyvä mieli, äiti on läsnä. Monesti olen sitäkin miettinyt että jos tämä opiskelu vie nyt jo näin paljon aikaa niin kuinka paljon se tulee viemään aikaani kuin myös lasteni aikaa, kun syksyllä palaan ihan konkreettisesti koulun penkille. Vierastan tuota ajatusta todella, mielelläni jäisin pullan tuoksuiseksi kotimammaksi jos siihen olisi mahdollisuus.

Tuntuu ikävältä, että olen hetkittäin kadottanut tai hukuttanut kiireeseen sen tärkeimmän osan itsestäni. Tätä yritän paikata sitten viikonloppuisin keksimällä super hauskoja juttuja lapsille, mutta tajusin ettei sekään korvaa sitä pientä arkista hetkeä milloin minua olisi tarvittu palapelin tai sitten sen leegolinnan rakentamiseen. En aio kuitenkaan enää rypeä itseinhossa tai omantunnontuskissa vaan muutan käytöstäni, en anna arkisten kiireiden hallita tai varastaa enää aikaa. Ikinä ei ole niin kiire ettei kerkiäisi viettää oman lapsen kanssa sitä puoltatuntia leikkien parissa. Koulu jaksaa odottaa, kotityötkin voi hoitaa myöhemmin. Tämä tässä on lapsieni lapsuus ja haluan, että he voivat ilolla muistella sitä, kuinka äiti oli vierellä aina tarvittaessa eikä niin, että äidillä oli liian kiire.



18 kommenttia:

  1. Tiedän niin hyvin tuon... Sitten, kun lapset jo nukkuvat, tajuaa, että olisin sittenkin ehtinyt rakentaa sen palapelin.

    Minun vastaavia ajatuksiani tässä: http://ylipyykkivuortenlapilasikattojen.blogspot.fi/2016/03/minun-arkeni-on-kolmen-lapsuus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten siihen aina havahtuukin vasta iltaisin, kun talo hiljenee. Mä kävinkin lukemassa myös tuon sinun postauksen!

      Poista
  2. <3

    Mä joskus päätin että haluan olla se äiti joka on enemmän läsnä ja kotona kun esim töissä tai liian kiireinen vaikka ottamaan lapsiaan syliin. Sen toteuttaminen vaan on sitten lopulta kuitenkin yllättävän vaikeaa välillä, kyllä se siitä kuitenkin kun koittaa vaan muistuttaa itseään kiireessäkin nauttimaan ja huomaamaan ne lapset :) Ne on kuitenkin aika pieniä juttuja mistä ne lapset on vielä tyytyväisiä :) Se voi vaikka olla se 10min sen palapelin parissa jonka jälkeen joku muu puuha voittaa äidin kanssa touhuamisen ja silloin voi itse sitten katsoa ne tiskit :)

    Nyt tietysti kun olen taas äippälomalla on paljon helpompaa olla läsnä arjessa ja olenkin päättänyt tällä kertaa vaalia ja pitkittää kotiäitiyttä jos se vaan on mahdollista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä päätin raskausaikana esikoisen kohdalla että mä aion olla se äiti joka on läsnä ja elää lapsentahtisesti. Mutta aina se ei vaan ole niin helppoa kun on asioita jotka on pakko hoitaa. Päivät menee niin lujaa vauhtia eteenpäin että kauhistuttaa. Tänään on lauantai mutta seuraavassa hetkessä sitä onkin jo keskiviikko.. Aionkin nyt yrittää himmailla ja elää arkea enemmän lapsille kuin koululle. Kuulostaa mukavalta tuo että on mahdollisuus olla pitkää kotona lasten kanssa, se on rikkaus ♡

      Poista
  3. Voi että, tuo kuva on jotenkin niin kaunis<3
    Mulla on monesti samoja fiiliksiä. Liian usein tulee hoettua lapsille just tuota, että äiti ihan pian tulee. Siitä tulee ittellekkin niin hyvä fiilis kun jaksaa aina välillä sen yhden tornin kasata tai pelin pelata lapsen kanssa. Pitäis jättää kaikki blogiin liittyvät jututkin suosista iltaan!!
    Mutta hyvä äiti sä oot, oon siitä varma!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Ulla ihanasta kommentista♡ Se on niin helppoa pyytää odottamaan ja lapsihan odottaa, mutta mielipahan kera tietysti. Vaikka se ei tosiaan paljoa vaatisi jos pariksikymmeneksi minuutiksi jättäisi työt ja rakentaisi palapelin tai pari. Arjen kiireiden keskellä sitä ei vaan osaa ajatella heti asioita järkevästi. Mutta ei tässä kuitenkaan koneella 24/7 roikuta,kyllä me touhutaan paljonkin mutta parantamisen varaa on varmasti aina :D

      Poista
  4. <3 Tiedän tunteen! Vaikka minulle ei olekaan pakollista tekemistä ja siitä johtuvaa kiirettä niin odotutan silti omaa lastani.

    Ihana kuva!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on selvästi joku vanhempien sisäinen hirviö selvästi! Kiitos ♡

      Poista
  5. Täällä myös monesti sanon, että äiti tekee ensin äkkiä tämän, mutta nyt olen koittanut jättää ne omat hommat aina välillä ja tehdä heti sen mitä lapsi pyytää. :) Tosin kun imetän Hugoa niin en luonnollisesti heti pääse paikalle. Alkuun lapsia harmitti kovasti, mutta nyt vain sanovat, että sitten kun olet syöttänyt Hugon niin tuletko. :)
    Tuo on niin ihana kuva teistä.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imetystä nyt ei ole niin helppo keskeyttää eikä pidäkään keskeyttää ellei jokin suuri hätä ole. Mutta on tää odotuttaminen vaan niin tympeetä. Itteänikin ärsyttäisi jos joutuisin odottamaan. Täytyy petrata tämän asian kanssa :) Kiitos kehusta ♡

      Poista
  6. Minä olen myös monesti saanut tuosta sanonnasta aiheutettua aika huonon omatunnon itselleni. Kyllä ne arkiset hetket ovat kaikista tärkeimmät <3 Yritän lohduttaa itseäni sillä, että ennenvanhaan ei todellakaan keretty olla arjessa lasten ehdoilla, vaan piti hoitaa maatilaa, aikaavieviä kotitöitä tai muuta perheyritystä eikä aikaa juuri muille asioille (kuten leikkimiselle) jäänyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää sananparsi saa kyllä rinnan puristumaan kasaan välillä ja hyvä niin tietysti! Ennenvanhaan oli tietysti ihan eri kuviot ja täytyy sanoa että onneksi eletään tätä meidän aikaa :D heh. Kiitos kommentistasi ♡

      Poista
  7. Ihana toi kuva! Älä ole turhan ankara itelles. Odottaminen on hyödyllinen taito osata myös - mutta ymmärrän kyllä postauksen pointin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se tietysti hyvä osatakin odottaa mutta viime aikoina tuntuu että odottaminen on ollut jopa täysin turhaa. Olen ollut niin uppoutunut noiden tehtävien pariin mutta tämä asia on onneksi helposti muutettavissa :) ♡

      Poista
  8. Mä ihan kyynelehdin kun luin tätä <3 onneksi on olemassa äitejä joita oikeasti kiinnostaa oman lapsen arki ja juuri se "muisto" mikä jää lapsuudesta! Tavoitteena todellakin olla enemmän läsnä, vaikka meidän pieni on vielä niin pieni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ihana kuulla että tämä liikutti jotain :') ♡

      Poista
  9. Tää jää unohduksiin usein myös multa. :/ Mutta toisaalta, ei mun lapsuus ole mennyt pilalle kun olen joutunut odottamaan, tai äiti ei olekaan leikkinyt kanssani kun haluan, muistoissa on ne hyvät hetket ja kun ollaan touhuttu yhdessä, eikä niinkään ne milloin ei :) Mutta hyvä pointti ja hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on että usein ne hyvät asiat halutaan muistaa. Mutta itse haluaisin kyllä touhuta enemmän, olla läsnä ja viettää aikaa lasten kanssa enemmän, koska nautin siitä kuitenkin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...