Kaksplus.fi

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Helmikuun suosikit + arvonnan voittaja

Näitä kuukauden suosikki postaussarjoja nähdäänkin jo monissa blogeissa, mutta nyt sellainen tullaan näkemään täälläkin. Jee! Mä en rajaa näitä lemppareita mihinkään tiettyyn kategoriaan (kuten kosmetiikka tuotteisiin) vaan lisään tänne kaikkea mistä oon saanut kuluvan kuukauden aikana hyvät vibat. Miltä kuulostaa? 


En voisi tuntea olevani energisempi, kun saan herätä auringonpaisteeseen! Siihen vielä päälle raikas ja kevyt aamupala, vähän blogi juttuja ja iloiset lapset, enempää ei aamuilta voisi toivoa ♡


Äitini yllätti kyllä isosti, kun osti mulle uuden guessin lompakon. Tämä on juuri sellainen mitä olin pitkän aikaa katsellutkin, tilava ja kaunis ♡


Lightbox valaisimesta on tullut meidän koko perheen suosikki. Tekstejä on hauska yhdessä vaihdella päivään ja mieleen sopivaksi!


Kuukauden suosituin postaus oli sisarusrakkaus. Varmasti monia kyllä puhuttaakin kyseinen aihe, itse voisin höpistä tästä vaikka kuinka pitkään ♡


Harvoin kokeilen mitään uutuus herkkuja, suklaata varsinkaan. Siinä suhteessa olen aika kaavoihin kangistunut tai pelkään pettyväni. Mutta tällä kertaa näiden kauniiden suklaalevyjen ulkonäkö vei voiton ja otin pari levyä kotiin testiin. Tämä Fazerin vadelma-lakritsi pääsi samantien lemppari listalle, mutta sitä toffee rocks:ia en aio enää ostaa. Mikä näistä on sun lemppari?


Löytyykö teiltä samoja suosikkeja? 

Minime.fi arvonnassa 20 euron arvoisen lahjakortin voitti nimimerkki "Sofiakii" olen suhun yhteydessä tämän päivän aikana!

16 kommenttia:

  1. EIKÄÄÄÄÄÄ!!! HUIPPUA!!! <3<3 KIITOS!!!!<3

    VastaaPoista
  2. Toi suklaa on ihan parasta. En halua edes maistaa muita, etten pety :D

    Tosin taisin siskolta maistaa sitä vihreää tollasta ja ei ollut hyvää :D

    Tää kevään tulo on ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon vähän ronkeli suklaiden suhteen enkä kovin usein halua koittaa mitään uutta, tää yllätti siis todellakin positiivisesti :)

      Niin on, sitä on tosi pirtee koko ajan!

      Poista
  3. Nämä postaus sarjat ovat kyllä huippuja, varsinkin kun osaa odottaa/jännittää seuraavaa. IHANA LOMPAKKO<33 joka on muuten aika iso juttu, jos kortit ei oo järjestyksessä niin sit on jo katastrofin ainekset valmiudessa. Oon itekki miettiny jos ostais taas ison lompakon kun vanha sanoi itsensä irti (nyt on pelkkä pussukka missä KAIKKI on samassa lokerossa). On aika kätvää jos saa puhelimen lompakon sisälle ;) Montako korttipaikkaa tuossa guessin lompsassa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä niin ihana lompakko <3 Korttipaikkoja on 8, seteli taskut on molemmilla sisä sivuilla, keskellä on vetoketjullinen kolikkotasku ja puhelin sekä huulirasva mahtuu tonne tosi näppärästi sisään! Eilenkin kun kävin ideaparkissa niin jätin laukun suosiolla autoon ja kannoin vain lompakkoa mukana, niin helppoa! :D

      Poista
  4. Hei, mä sain juuri tänään ekaa kertaa maistaa yhden palan tuon sarjan suklaita. Se taisi olla joku minttuinen. Tykkäsin tosi paljon :) Ja aurinko ja energisyys on kyllä viime kuukauden ihan lemppareita, vaikka ystäväni kauhisteli sitä, että onko edes mahdollista olla vielä enemmän energiaa täynnä?? Hahaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on kehunut sitä minttua ja nyt mun tekisi mieli koittaa sitä myös! Mutta luulen että päädyn kaupassa silti johonkin tuttuun ja turvalliseen :D Mä oon aivan innoissani ja pursuan energiaa heti kun aurinko vilahtaa :)

      Poista
  5. Ihana postaussarja. :) Tämmöisiä on aina mukava lueskella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tykännyt lukea näitä myös joten kaappasin idean omaan blogiin :)

      Poista
  6. Mä oon toivottoman tylsä noiden suklaiden suhteen. Aina sama Fazerin sininen hyppää kaupas kärryihin:) nuo uudet suklaat näyttää kyllä niiiin hyviltä,et pakko se on varmaan maistaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kanssa ihan tylsä, valitsen aina joko kismetin tai pätkiksen. Aina sitä ajattelee että miksi kokeilla muuta kun tietää mistä varmasti tykkää :D Mä voin suositella näistä uusista ainakin tätä vadelma-lakritsia!

      Poista
  7. Auringonpaistehan se tässä kohtaa vuotta on ihan paras juttu, vaikka ei tuo lompakkokaan yhtään huono ole..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, molemmat ovat kyllä mieltä piristäviä juttuja ;)

      Poista
  8. Mun lemppari on se minttu! Just täydellisen minttuista ja ne karkit siellä seassa on piste i:n päälle. Yleensä en Fazerin suklaata syö kun en tykkää koostumuksesta mutta ainakin tuossa uutuudessa sekin oli täydellinen. Ihan parasta siis :)

    Guessin lompakot on kyllä parhaita! Paljon korttitilaa, kätevä ja söpö ulkonäkö, voiko muuta lompakolta toivoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en hirveesti fazerista enää tykkää, ne on jotenkin niin paksuja paloja, satunnaisesti tulee niitäkin kuitenkin ostettua. Mutta nyt niin moni on kehunut sitä uutta minttusuklaata että pakko ostaa levy ensi kauppareissulla :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...