maanantai 19. lokakuuta 2015

Meidän syksy

Kauniin värisiä vaahteranlehti kasoja, aurinkoisia syysiltoja, kirpeitä aamuja, punaisia poskia ja pikkuisia neniä, muhkeita huiveja, vesilätäköitä, mutaleikkejä, teetä ja kynttilöitä
Syksy on kyllä ihanaa aikaa, päivät on vielä valoisia mutta illalla saakin fiilistellä koti sohvan uumenissa pimeyttä ja kynttilöiden valoa. Aina olen sanonut, että olen ehdottomasti syysihminen mutta nyt iän myötä löydän jokaisesta vuodenajasta sen ilon ja riemun, jopa siitä harmaasta ja synkästä helmikuusta. Syksy on silti se kaikkein lempparein. Syksy edustaa ainakin itselleni uudistumista ja sellaista eteenpäin pyrkimistä. Syksyllä on myös kivoimmat juhlat eli tyttöjen sekä omat synttärini, halloweenia unohtamatta! Eikä jouluunkaan ole enää pitkä aika. Pian saa taas vuorata kodin kaikilla kimalteilla, valoilla ja erilaisilla tilpehööreillä. Pointtina tässä nyt kuitenkin oli, että käytiin taas kuvailemassa tyttöjä ja päädyttiin samaan miljööseen missä viime aikoina onkin tullut otettua paljon kuvia. Jotenkin tuo vanha rosoinen talo ja heinät ympärillä vetää vahvasti puoleensa!














13 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallisia kuvia! Ainoo mitä jäin miettimään, et eikö sulla itelläs ollu kylmä? Mä nimittäin oon jo reilun viikon hillunu toppatakissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut kylmä :D Nämä kuvat on jo parin päivän takaa ja silloin aurinko lämmitti kivasti :)

      Poista
  2. Aivan ihania syksyisiä kuvia <3
    Ja oikeesti mä oon jo ihan joulumielellä pikkuhiljaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ Mä myös! Odotan jo marraskuuta, että saan kaivella joulukoristeet esiin ja laittaa valoja ikkuinoihin :D Muutamia diy juttujakin on jo mielessä!

      Poista
  3. Ihania syksyisiä kuvia :) Itse olen myös ihminen joka löytää vähän joka vuoden ajasta jotain hyvää. Syksy on ihanaa värien loistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on huomattavasti mukavempaa, kun keskittyy niihin positiivisiin asioihin! :)

      Poista
  4. Tosi kiva fiilis välittyi näistä kuvista ♥ Söpöt tytöt!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...