LAPSENI PELKÄÄ

Kalman valkoinen lapsi juoksee sängystään, hiukset hien tahrimana syliini. "Mörkö, äiti se oli ihan varmasti mörkö" Kerrot rauhallisella äänellä ettei mörköjä ole olemassakaan, paitsi tietysti muumilaaksossa mutta siellä se varmasti pysyykin, sitäpaitsi se mörkö on oikeasti ihan mukava. Lapsi on kuitenkin täysin varma, että mörkö on sängyn alla. Kurkataan siis yhdessä sängyn uumeniin eikä siellä näy mitään, kaapissakaan ei ole ketään eikä verhon takana. "Mutta mörkö menee äitiä piiloon"

Niin. Jokainen lapsi pelkää varmasti jossain vaiheessa lapsuuttaan jotain. Mitä omaa lapsuuttani muistelen niin itse olin kovinkin pelokas persoona. Mielikuvitus teki tepposet kerran jos toisenkin. Milloin tuolin selkänojalla ollut paita muuttui hirviöksi tai raollaan olevasta komerosta kurkki peikko. Muistan kuitenkin kuinka äitini aina kertoi ilta toisensa jälkeen ettei niitä kammotuksia ole olemassakaan, paitsi ehkä juurikin siellä omassa mielikuvituksessa. Näin olemme kertoneet miehen kanssa myös Helmille. Jos pelko jää siitä huolimatta "kummittelemaan" olemme laittaneet pienen pilven muotoisen yölampun tuomaan valoa ja ehkä vielä raottaneet kylppärin ovea jotta sieltäkin kajastaa hieman valoa lastenhuoneeseen. Usein Helmi rauhoittuu, kun silitämme hänet takaisin uneen.

Kuva: Salla Seppälä

Meillä oli pieni ajanjakso, jolloin Helmille tuli vaihe, kun illat tai pikemminkin yöt olivat todella hankalia. Itkua toisen perään. Mietimme mistä tyttö saa näitä mörkö ja kummitus viboja ja päädyttiin muumeihin. Pidimme reilu kahden kuukauden Muumin katselukieltoa ja se vei hetkellisesti pelot mennessään. Totta puhuen en kyllä ihmettele sitä, että pieni lapsi kokee Muumit pelottavina, sillä moni Muumien jaksoista on aika jänniä ellei jopa oikeasti pelottavia. Pelkästään mörön ääni saa Helmillä ihon väreilemään ja kananlihalle mutta toisaalta se aiheuttaa myös naurua ja huvitusta. Uskon että tämä nauraminen ja mörkö-leikit ovat Helmin tapa peittää pelkonsa, mikä ei ole sitten puolestaan omasta mielestäni kovin hyvä asia, esittää rohkeampaa kuin on. Mörkö ja noita jaksot saavat siis odottaa siihen asti kunnes ikää ja ymmärrystä tulee hieman lisää ja nyt meillä katsellaan vain niitä mukavampia Muumi jaksoja.

Mutta Muumi pelko, kun selätettiin niin pian sen jälkeen tuli uusi. Helmi pelkäsi hammastahna purkkia, jossa oli kalan kuva. Helmi näki siinä ilkeän hammaspeikon, eikä tyttö uskaltanut käydä vessassa pissalla jos peilikaapin ovi oli auki. "Äitii peikko kurkkii minua". Tämänkin pelon selättämiseen tosin ratkaisu oli helppo, seuraavan kerran ostetaan vaikka Muumi hammastahnaa.

Kuva: Salla Seppälä

Itse olen sitä mieltä, että vaikka lapsen pelot saattaa näin aikuisen silmään tuntua hassuilta ja jopa mitättömiltä niin niihin on suhtauduttava tosissaan. Ei tietenkään saa lietsoa tai pakottaa lasta pitämään jostain asiasta tai käskeä olla pelkäämättä vaan pelko täytyy käsitellä ja yrittää ymmärtää asia lapsennäkökulmasta. Esimerkiksi pimeänpelko saattaa aikuisesta tuntua huvittavalta mutta lapsi saattaa kokea pimeän turvattomana varsinkin jos joutuu yksin olla huoneessaan, mielikuvitus saattaa helposti lähteä laukkaamaan. Meillä kyseiseen pimeän pelkoon auttaa yövalo jota Helmi saa pitää koko yön päällä tai jos sekään ei auta niin meidän vieressä on aina tilaa. 

Pelkääkö teidän lapset mitään?