tiistai 23. elokuuta 2016

IHANA PIETAMO + ARVONTA

Valloittavan ihana Pietamo halusi tarjota teille lukijoilleni arvonnan, jossa yksi teistä voi voittaa valitsemansa korvakorut itselleen.


Pietamo on syksyllä 2016 perustettu yritys, jonka takana hääräilee kaksi äitiä joilla oli unelma. He halusivat luoda yrityksen, joka tuottaa kuluttajille mitä kauneimpia asusteita ja koruja eettisesti sekä ekologisesti valmistettuina. Pietamon tuotteisiin kuuluu kauniita printtejä niin asusteissa, koruissa kuin myös vaatteissa, jotka ovat täysin heidän itse tekemiään ja suunnittelemiaan. Kankaissa he pyrkivät käyttämään ainoastaan suomalaista suunnittelua ja tuomaan omaa persoonallista tyyliään esille.

Itse tutustuin Hepsus merkkiin noin vuosi takaperin (nykyisin Pietamo) ja olin jo silloin täysin myyty! Laadukasta, lapsenomaista ja erityisen kaunista myös aikuisempaakin makuun. Kyseiset korut ovat uusi tuttavuus mutta näitäkin löytyy itseltäni jo kaksin kappalein♡


Mikä näistä korviksista on lempparisi? Osallistuaksesi arvontaan kirjoita kommenttikenttään minkä korvisparin haluaisit itsellesi. Liitä kommenttiisi myös toimivan sähköpostiosoitteesi. Jos seuraat meitä instagramissa/facebookissa tai bloggerissa niin saat toisen arvan. Kerro osallistutko arvontaan yhdellä vai kahdella arvalla.
 
Arvonta päättyy sunnuntaina 28.8.2016

+ Pietamo antoi teille käytettäväksi myös alennuskoodin, jolla saatte -10% alennuksen tilauksestanne, kun kirjoitatte koodin kädenjälkiä. Koodi on voimassa maanantaihin 29.elokuuta saakka.

* Yhteistyössä Putiikki Pietamo

27 kommenttia:

  1. Timantti korvikset
    2 arvalla mukana
    Marjo.valtanen@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Roikkuvat linnut olisivat kivat!
    Mukaan kahdella arvalla.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Ihania! Lintukorut ovat lempparini. Mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  4. KAHDET LINNUT-KORVAKORUT, ISO JA PIENI LINTU
    Kahdella arvalla mukana

    marienaloe@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Nuo ihanat Timangi-korvakorut (

    VastaaPoista
  6. Nuo ihanat Timangi-korvakorut (vihreät), ne on mun haavelistalla 😍 Mukana kahdella arvalla!
    laura.manttarii@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Timantit nuo persikan väriset! ❤️ Monta monituista arpaa mulle. Eli ainaki kaks. Kymppiplussanaiti@outlook.com

    VastaaPoista
  8. Timantit <3 turkoosit :3
    kahella arvalla mukana! olivertekimeistaperheen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukaan kahdella arvalla (fb tykkäys).
    Persikan väriset roikkuvat linnut!
    sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  10. Persikan väriset timantit😍
    Kahdella arvalla mukana:)
    emmirosenbom@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Vihreat timantti korvikset. 2ll mukana. jessuialexandra@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Roikkuvat lintukorvikset turkoosit.

    Kahdella arvalla mukana :)

    riikk-a@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Nuo "roikkuvat linnut" (toinen oikealta alhaalla) on aivan äärimmäisen ihanat! <3 Ja hei jes, minä(kin) taidan olla mukana kahdella arvalla! :-D Sähköpostiosoite - jota oikeasti tulee katsottuakin - on asta.buchanan@omakodit.fi :)

    VastaaPoista
  14. Apua, vaikea valinta, mutta ehkä nuo oranssit lintukorut ovat suosikkini!

    Kaksi arpaa! :)

    maria.koskenmaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Oi, timantit turkoosin sävyisenä. Muutenkin todella kauniita koruja :)Veera / veetu89 at jippii.fi

    VastaaPoista
  16. Lintu nappikset anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Ruskeat timanttikorvikset oli mun lempparit :) Mukana kivassa arvonnassa!
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  18. Timantit
    Kahdella arvalla, seuraan molemmissa.
    janina.moisio(at)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Yhdellä arvalla.turkooseja timanttikorviksia havittelemaan. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kahden linnun riippuvat.
    Mukana kahdella arvalla.
    angelz (a) suomi24.fi

    VastaaPoista
  21. Roikkuvat, joissa kaksi lintua. :) Seuraan myös instassa, eli kaksi arpaa.

    Mukavaa viikonloppua! :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  22. Roikkuvat linnut, turkoosi tausta
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ihanat korvakorut!! Todella. Kaikki ovat kauniita. Erityisesti pidän värityksestä. Timanttiset ovat melkoisen hienot. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  24. Yksi arpa minulle, kiitos ja turkoosit riippuvat linnut olisi valinta.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  25. Siniset roikkuvat linnut :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Yksi arpa kiitos! Ja nuo persikan/ruskean sävyiset timantit on ihanat! ilona.valimaki(at)luukku.com

    VastaaPoista
  27. Roikkuvat linnut, joissa 4 lintua :)
    saara.nissila@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...