Uhman ensimakua

Me olemmekin saaneet maistella tässä Helmin uhmiksen lisäksi Hennin ensi uhmaa jo tovin verran. Henni on kasvatellut temperamenttiaan ja tyttö on alkanut selvästi koetella rajojaan kuin myös vanhempien hermojen kestävyyttä. Raivareita on alkanut tulla päivittäin ja toinen toistaan hölmömmistä syistä. Milloin paidan hiha on huonosti, nostan tytön väärällä tavalla syliin tai milloin pipon väri on väärä. Kaikkein isoin ja merkittävin syy raivariin on kuitenkin sana EI. Henni on kuin pieni hauras prinsessa jota kuuluisi käsitellä silkkihansikkain. Jos jotain kielletään siitä seuraa vähintään krokotiilin kyyneleet, jotka valuvat vuolaasti pitkin poskia "miten äiti kehtaa komentaa minua". Henni ei tosin ole niin viaton mitä kuvittelee ehkä olevansa. Meillä ei revitä kissaa turkista, nuolla vessanpönttöä, heitellä tavaroita tai purra ketään. Henni tietää kyllä nämä mutta silti se on aina yhtä suuri yllätys, kun kielletään. Meillä osataan myös velmuilu. Kiellän koskemasta kattila kaappiin mutta silti se pieni käsi hamuaa kaapin kahvaa, silmät samalla kiivaasti tapittaen omiani. Testataan myös sitä kuinka monta kertaa saadaankaan paukuttaa lelua seinään ennekuin äiti sanoo asiasta. Havaittavissa on ollut myös jalan polkemista lattiaan ja maahan heittäytymistä. Ei ole helppoa kasvaa isoksi.

Uhmaikä on tärkeä etappi lapsen kehityksessä mutta varmasti myös tärkeä vaihe vanhemmille vanhemmuudessa. Kyllä sitä itsekin on ihmisenä kasvanut, kun toisinaan sitä on joutunut venymään äärirajoille Helmin tempauksien kanssa. Lapsen uhmatessa pitäisi pitää oma pää kylmänä ja suhtautua tilanteeseen rauhallisesti. Mutta kun lapsi on pelkästään aamupala pöydässä tai ulos lähtiessä saanut raivarit jo kymmenen kertaa, niin silloin tekisi kieltämättä mieli heittäytyä lattialle huutamaan yhdessä lapsen kanssa, se voisi olla helpoittavaa. Toisinaan heikon hetken sattuessa sitä joustaa typeristäkin asioista, jotta lapsi rauhoittuisi. Itse mm. olen huomannut siivoavani lastenhuonetta leluista päivä toisensa jälkeen vaikka joka päivä päätän etten enää niin tekisi, pyh ja pah. Tai puolestaan istutan lapset sohvalle katsomaan Netflixin antimia. Erävoitto lapsille siis. On kuitenkin niitä asioita mistä ei jousteta vaikka mikä olisi. Pipo laitetaan aina päähän ulos lähtiessä. Balleriinat jäävät kaappiin odottamaan kesää. Kissaa ei kiusta ja hampaat pestään joka päivä.

Mutta raivareista ja uhmailuista huolimatta ovat nuo molemmat tytöt silti sellaisia auringonpaisteita haleineen ja hymyineen ettei tosikaan <3