maanantai 25. tammikuuta 2016

Kaksplussalla

Jotkut tarkkasilmäiset ovatkin jo ehkä huomanneet, että blogiin on aamun aikana ilmestynyt Kaksplussan kehykset kuin myös muut blogielementit. Kieltämättä olen viimeisen viikon aikana kulkenut typerä virne naamallani ja puuduttanut kaverini tällä uutisella. On se vaan hienoa päästä näin hienoon porukkaan mukaan Tämä ei teidän lukijoiden kantilta kuitenkaan muutu millään lailla, eli ihan tällä samalla bloggerin alustalla kirjoittelen jatkossakin.


Uusia lukijoita on tullut jonkin verran viime aikoina lisää, joten ajattelin kirjoittaa tähän esittelyn itsestäni ja meidän perheestä, sellaista kun ei ole aikoihin tullut tehtyä. Olen siis 22 vuotias Nea, kahden ihanan tytön äiti ja yhden miehen avovaimo. Meillä eletään aika eloisaa elämää, kun talossa tosiaan asuu yksi rasavilli uhmaikäinen ja toinen pieni tyttö, joka on myös alkanut löytää omaa tahtoaan. Meidän arki on aikalailla sitä tavallista perhearkea, isi käy töissä ja itse olen vielä toistaiseksi kotiäitinä. Syksyllä tämä toivottavasti tulee muuttumaan nimittäin haaveissa olisi päästä opiskelemaan unelma ammattia! Viime vuonna ostimme ensimmäisen oman kotimme, tällaisen passelin kerrostalo kolmion ja sitä onkin nyt remppailtu ja sisustettu oman näköiseksi. Valmista tästä(kään) tuskin kokonaan koskaan tulee, sillä mieleltäni olen aikamoinen tuuliviiri ja siitä mistä tykkäsin viime viikolla ei välttämättä enää innosta tänään. Blogissa nähdäänkin paljon amatööri otteella sisustamista ja siinä ohessa diy-juttujakin. Olen myös viime aikoina täysin hullaantunut lastenvaatteisiin ja se jos jokin näkyy täällä, kuin myös lompakossakin, hups. Hurahdan helposti kaiken näköisiin tempauksiin, tässä uusimpana on ehkäpä kuntoilu. Jonkinnäköistä elämäntaparemonttia on siis suunnitteilla. Saa nähdä viekö Netflix ja herkut voiton vai aiheuttaako tuleva kevät kunnon buustin kuntoilu haaveille?


Meitä voi seurata myös Facebookissa blogin omilla facebook sivuilla ja Instagramissa nimimerkillä: nneacamilla

32 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) On kyllä mukava päästä teidän joukkoon!

      Poista
  2. Kivaa saada lisää porukkaa. Tervetuloa :) :) <3

    http://nuorenamammaksi2011.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Onnea blogille =) Toivottavasti viihdyt

    VastaaPoista
  4. Onkos miulla tää siun unelma-ammatti mennyt täysin ohi? :O en nimittäin muista, mikä se on, vaikka kauan oon siun juttuja lukenu. Mutta joo, kivaa on lueskella teidän kuulumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että olet viihtynyt! En oikeastaan ole täällä vielä paljoa edes puhunut tuosta ammatista. Aion siis vaihtaa kokonaan alaa tai toivon ainakin että pääsisin opiskelemaan media-alalle, se jää nähtäväksi kuinka käy :)

      Poista
  5. Onnea uudelle blogi-kodille! :D Toivottavasti viihdyt!

    VastaaPoista
  6. Noniin onnea vielä täälläkin ♡♡ :)

    VastaaPoista
  7. Onnea Nea, hieno juttu! <3 Blogisi sopii hyvin Kaksplussan alle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä tosi mahtava juttu! :) Kiitos ihanasta kommentistasi <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...