TÄNÄ VUONNA AION

Lupaan olla vähemmän kiireinen. Koskaan ei oikeasti ole niin kiire, ettenkö ehtisi pelata paria peliä muistipeliä tai rakentaa Legolinnaa lasten kanssa. Viime syksynä tuotin liian monta pettymystä lapsille kiireen vuoksi, joten siitä otan oppia tänä vuonna.

Arki on aika hektistä yleensä. Tytöillä on pitkiä päiväkoti päiviä, itse opiskelen koulussa kuin myös kotona ja mies tekee pitkiä ja rankkoja työviikkoja. Oman ajan ottaminen ei yleensä kuitenkaan ole hankalaa, kun taloudessa on kaksi vanhempaa mutta parisuhdeaika onkin eri juttu. Lupaan siis yrittää järjestää mahdollisuuksien mukaan kahdenkeskistä aikaa meille enemmän. Sanotaanko ettei meillä ole lapset liian usein hoidossa mutta tästä edespäin yritämme saada heidät kerran kuukaudessa edes pariksi tunniksi mummolaan, jotta pääsemme tekemään jotain keskenämme tai treffailemaan ystäviemme kanssa. Tietysti myös perheenkesken vietetty aika on tärkeää ja sekin on ollut aikalailla vähäistä viime aikoina, joten lisää myös lasten kanssa sellaista erikoisempaa puuhailua.

Tämä on tärkeä lupaus ja se onkin vain itselleni. Lupaan olla asettamatta itselleni liian suuria tavoitteita tai aikarajoja. En siis lupaa laihtua tiettyä kilomäärää tai kiinteytyä kuin taikaiskusta tiettyyn aikamääreeseen mennessä. Kaikki varmasti lutviutuu ajallaan.

Pyrin paremmaksi valokuvaajaksi. Koulunkin puolesta tietysti opin mutta aikomus olisi löytää se oma tyylini kuvaajana ja kehittää itseä siten paremmaksi.

Aion viettää mahdollisimman stressittömän ja rakkauden täyteisen vuoden niin perheen, ystävien kuin myös blogin suhteen. Lupaan nauttia vuodesta ja pienestä vatsanpohjassa kutkuttelevasta hääjännityksestä täysillä!

Oikein ihanaa uuttavuotta teille kaikille ❤ !

STRESSI SULKI POIS ÄITIYDEN

Huutamista siitä, kun lapsi tiputtaa ruokalautasensa lattialle tai haarukasta tippuu makaroonilaatikkoa mekolle. Hermojen kiristelyä sen vuoksi, kun lapsi vänkää aamulla vastaan valitsemieni vaatteiden vuoksi. Hikoilua ja stressaamista kerkiänkö viedä lapset päiväkotiin ja ajaa vielä ajoissa kouluun. Termarikin meni rikki ja valutti kahvit auton penkille eräänä aamuna. 

Kellon lähestyessä iltaa pitäisi tehdä ruokaa, viihdyttää lapsia ja tehdä kahden tutkinnon kotiin jääneitä tehtäviä, parisuhdekin olisi olemassa ja kaipaisi ehkä huolenpitoa. Bloggaaminen jyskyttää takaraivossa muistutuksena siitä, etten ole pariin päivään kirjoitellut. Rakas harrastus muuttui piinaksi, haaveammattin opiskelu pakolliseksi velvoitteeksi ja lapsien kanssa vietetty yhteinen aika suoritteeksi. Pyrin pitämään kaikesta kuitenkin kiinni ja sen seurauksena lapset olivat ne jotka kärsivät tästä eniten. "Äiti ei nyt kerkeä".. Yöunet riippuivat melatoniinista ja niidenkin avulla nukuin noin viiden tunnin yöunia. 

En ikinä olisi uskonut olevani se äiti, jolle lapset ovat tärkeysjärjestyksessä vasta se toinen. Aina vaikka oli mitä tai kuinka paljon stressiä niin mikään, varsinkaan sosiaalinenmedia ei korvannut lasten kanssa vietettyä aikaa. Lopulta huomasin käyttäväni enimmäkseen sanoja "odota" "ihan kohta" tai "äiti ei nyt kerkeä, pyydä isiltä". Lahjoin usein myös lapset Netflixillä, jotta sain itse nukuttua päikkärit elokuvan aikana. Mieheni jossain vaiheessa totesi, että nyt on otettava aikalisä ja mietittävä mitä asioita karsitaan. Olihan se selvää, hukuin väsymykseen ja stressiin.

Itsensä syyttelyllä ei pitkälle kuitenkaan pääse, sitä vain kaivaa omaa kuoppaansa syvemmälle. Täydellisyyden tavoittelu joka asian suhteen vie voimavarat, kun keskivertokin oikeasti riittää! Päätin pistää blogin tauolle ja samalla jätin toisen kouluni opinnot vähemmälle. Parin kuukauden tauko teki tehtävänsä ja nyt puhtia löytyy taas enemmän kaiken suhteen, myös tänne blogin puolelle♥

TOVI KAUNEUDELLE

Syksy on henkilökohtaisesti lemppari vuodenaikani. Kirpeä ilma, joka puree nenänpäätä mutta silti on aurinko joka lämmittää vielä hieman selkää. Kangastakit, pehmeät huivit, muhkeat neuleet ja nahkaiset nilkkurit. Niissä on sitä jotain! Asusteita unohtamatta. Ennen vaatekaappini koostui ainoastaan yksivärisisistä vaatteista. Aina oli vain harmaata, mustaa tai valkoista. Pipoissa olin hurja ja käytin viininpunaista. Pikkuhiljaa vaatekaappi on saanut aina vain lisää väriä ja varsinkin pipojen kohdalla eriväriset rusetit ovat alkaneet täyttää kaappejani. 

Koruja en pahemmin ole koskaan käyttänyt, mutta imetyskoruista löysin sen "juttuni". Vaikka meillä ei imetetä, nipistellä tai kiskota hiuksia niin siitä huolimatta imetyskorut ovat lähes joka päiväinen piriste asuissani. Pinjan korujen rinnalle löysin uuden suosikin, Tovi-korut. Se miksi mieluummin pidän silikonisia ja värikkäitä koruja ennemmin kuin kauniita säihkyviä ja huomiota herättäviä koruja, on varmaankin niiden mukavuus ja arkisuus. Inhoan sitä kun koru on tiellä, painaa kaulassa tai hiukset kiertyvät metallisen lukon ympärille. Imetyskorut puolestaan ovat kevyitä, pirtsakan värisiä eikä haittaa jos lapsi sitä sattuisi maistamaan tai riuhtaisten nappaisi korusta, sillä lukkomekanismi aukeaa itsestään jos sitä vetäisee lujaa.  Voisitteko itse käyttää imetyskorua vaikket imettäisikään? 

Instagramissa (nneacamilla) käynnistyi arvonta, jossa voit voittaa haluamallasi väri yhdistelmällä Tovi-korun itsellesi, käykää osallistumassa!

Seuraatko jo Kaksplussaa Facessa? Jos et, niin tästä linkistä pääset seuraamaan. Kaksplussan FB-sivua tykkäämällä saat hyötyä, hupia ja vertaistukea päivittäin.

*Tovi- korut saatu näkyvyyttä vastaan

LASTEN HALLOWEEN-JUHLAT

Kolme päivää hujahti tuosta noin vaan, kun lasten kanssa pidettiin pientä askartelupiiriä eilisiä halloween juhlia varten. Siivouksesta huolimatta keittiönpöytä oli vielä tänäkin aamuna täynnä pientä glitteripölyä ja pieniä sormenjälkiä. Ei kyllä harmittanut yhtään, yleensä tarttuisin tiskirättiin mutta nyt laitoin kahvin tippumaan ja mietin eilisiä pieniä juhlijoita.

Eilen herätys kävi jo tarvittua aikaisemmin, kun molemmat tytöt vaativat äitiä nousemaan sängystä ylös ja kyselivät milloin vieraat tulisivat. No ei ainakaan vielä kahdeksan aikaan aamulla.. Kauan odotetut juhlat lähtivät vihdoinkin käyntiin, kun saimme iltapäivästä seuraksemme 10 plussan äiti Matleenan, Hutimeni Jennin, Sängyn alla Petran, Snow one like you Klaran sekä kaksi pikkusisartani. Lapsia oli hurja määrä, joten ääntä kyllä riitti varmasti naapureidenkin iloksi.

Tarjottavat hoidettiin nyyttäreinä, jokainen siis toi jotain pientä niin saimme pöydän katettua täyteen herkkuja. Mitään erikoista ohjelmaa emme kerinneet suunnitella lapsille, mutta se ei tuntunut ketään haittaavan. Uudet lelut ja uudet kaverit, niissä oli jo tarpeeksi virikettä. Toisaalta tälle ikäryhmälle peikonhäntä leikit tai aarteenmetsästys saattaisi olla jopa hankalasti toteutettavissa, joten vapaa leikkiminen ja yleinen seurustelu tuntui olevan nappi juttu!

*Suurin osa kuvista on Jennin ottamia :)


Seuraatko jo Kaksplussaa Facessa? Jos et, niin tästä linkistä pääset seuraamaan. Kaksplussan FB-sivua tykkäämällä saat hyötyä, hupia ja vertaistukea päivittäin

VALEHTELEEKO LAPSI OMAKSI HYÖDYKSEEN

Meidän tytöillä on sen verran pieni ikäero, että eripuraa syntyy nykyisin jopa hyvin pienistä asioista. Esikoinen on neljä vuotias joka taitaa satuilun taidon ja puolestaan kaksi vuotias kuopus on tullut siihen ikään missä oman tahtomisen ja ilmaisun taidot on hoksattu. Riitaa syntyy leikeistä ja eritoten niiden rikkomisesta. Kuka otti milloinkin toiselta tärkeän lelun leikistä ja kumpi otti arvaamatta ämpärin hiekkalaatikolla kädestä. Nämä ovat niitä pieniä eripuria, jotka on helppo selvittää kuuntelemalla molempia lapsia ja sen pohjalta ratkaista asia.

On tullut kuitenkin vastaan yksi asia missä tunnen olevani toisinaan jopa hieman "kädetön". Esikoinen on kerran tullut itkien luokseni ja sanonut siskonsa purevan tätä kädestä. Asia oli sillä selvä, jos kerran käsi helotti punaisena ja lapsi tosiaan kyynelehti ja valitti jomotusta. Pian tuli toinen ja kolmaskin kerta kohdalle. Tämän myötä neljäs ja viideskin. Torun tietysti kuopusta mutta jälkikäteen aloin miettiä, torunko turhaan. Kieltämisen yhteydessä kuopus on toisinaan hämmentyneen ja surullisen näköinen, syyttömän oloinen. Tämän vuoksi olen pohtinut onko tuo Helmin kertoma pureminen edes totta vai vaan hyvä syy saada siskolle pahamieli. Esikoinen osaa velmuilla ja hän osaa tehdä myös kiusaa. Hän luulee tietävänsä myös kepulikonstit miten saada syytökset pikkusiskon harteille, vaikka itse olisi ollut tihutöiden tekijänä. 

Mistä sitä voi aina täydellä varmuudella tietää onko syytökset oikeutettuja, onko lapsi oikeasti tehnyt asiaa josta häntä kyseisellä hetkellä syytetään. Varsinkaan puremistilanteeseen ei voi olla puuttumatta mutta ei ole oikein toruakaan ilman syytä. Onko nämä niitä asioita joita pikkusisaret vaan joutuvat kestämään. Ei mielestäni kovin reilua. Tietysti pyrimme selvittämään asiat aina perinpohjaisesti mutta esimerkiksi kiireen keskellä sitä ei aina ehdi tai edes ymmärrä paneutua asiaan kunnolla ja näin syntyy varmasti niitä aiheettomia toruja. 

Yrittääkö teillä vanhempi lapsi sysätä syyt pienemmän niskoille tai puolestaan huijaa esimerkiksi leluvarkaudesta tai vastaavanlaisesti tästä puremisesta?

Tyttöjen vaatteet

Tunikat: SILVERJUNGLE (saatu) 

Sukkikset: H&M

ONKO OLEMASSA OIKEAA AIKAA VAIHTAA KOTI-ÄITIYS OPISKELUUN?

Tämä ei ole tunnepuolella niin yksi selitteinen asia. Siinä missä vuosi sitten lähes tulkoon itkin sitä kuinka haluan oppia ja valmistaa itseäni työelämään, sekä samalla saada jotain "kipinää" äitiyden rinnalle niin nykyisin toisinaan huomaan istuvani aamuisin autossa, päiväkodin pihalla itkua pidättäen ja miettien onko tämän pakko olla vielä ajankohtaista. Järjellä ajateltuna vastaan kyllä mutta sydän jos saisi valita niin olisin vielä ainakin pari vuotta kotona. Tottapuhuen, onkohan sitä koskaan henkisesti 100-prosenttisen valmis vaihtamaan koti-äitiyden työntekoon tai opiskeluihin. Minä en varmaan olisi.

Mitä itse kouluun ja opiskeluun tulee niin tunnen olevani oikealla alalla. Opiskelen ammattia josta haaveilen itselleni uraa ja jossa toivon kehittyväni aina enemmän ja paremmaksi. Toisekseen ikää on karttunut sen verran, että niihin turhimpiinkin oppitunteihin osaa suhtautua päättäväisellä asenteella, eikä ajattele jättävänsä niitä seuraavaan päivään tai viikkoon.

Kurjia puolia toki on myös. En tunne kuuluvani joukkoon aivan samalla tavalla mitä varmasti tuntisin jos olisin noin seitsemän vuotta nuorempi. Ikäero on vahvasti esillä päivittäin. Itse pian 23 vuotiaana en jaksa aina ymmärtää 16 vuotiaiden oikkuja ja turhautumista. Ensimmäisellä kouluviikolla sain kokea järkyttyneitä katseita, kun kerroin ikäni, puhumattakaan kumppanini iästä. "Ai siis niin vanha! Oho" Miehen kanssa olemmekin nauraneet, että ikäloppujahan tässä vissiin sitten ollaan. Luokassa on kuitenkin myös muutamia yllättäviä ja aivan huikeita persoonia, joiden kanssa kemiat kohtasi heti♡

Mutta mitä opiskelun ajankohtaan tulee niin koen juuri tämän hetken olevan oleellisin sille. Haaveet ovat korkealla ja mielenkiinto on huipussaan.

TAVALLINEN ÄITI MALLINA - HITTI VAI HUTI?

Kovasti toivottiin Pietamon vaatemalliston kuvausten valmiita kuvia. Pikakelauksena tähän kerron vielä, että iloksemme pääsimme lasten kanssa toimimaan mallina upealle Pietamo brändille. Päivää oltiin odotettu jännityksellä mutta myös suurella innolla. Eniten arvelutti miten valokuvaaja tulisi saamaan tällaisesta jäykästä ensikertalaisesta mitään irti, turhautuisiko hän ja pakkaisi kameran laukkuun vai vetäisinkö itse hermostuksissani koko homman aivan pepulleen. Lapset nyt tietysti ovat mahdottoman kuvauksellisia eleineen ja ilmeineen mutta itsestäni en sanoisi samaa. Kuitenkin kun vihdoin sain sähköpostiini nuo kuvat niin kieltämättä koin positiivisen yllätyksen, sillä moni niistä oli jopa oikeasti hyviä! Vai mitä mieltä olette, voiko tavallinen äiti toimia mallina?

Vinkkinä että Pietamon Facebook sivuilla on käynnissä mahtava arvonta. Minä, Matleena (10plussan äiti) ja Terhi (Äiti ja melukylän lapset) valitsimme omat lemppari mekot ja siihen sopivat asusteet. Nyt voit käydä tykkäämässä omasta suosikistasi, eniten tykkäyksiä saanut asu arvotaan kuvasta tykänneiden kesken!