perjantai 20. toukokuuta 2016

Jotain kaunista lastenhuoneeseen + alennuskoodi

Mistä löytää suloiset taulut lastenhuoneeseen, jotka täyttävät myös pikkuväen hartaimmat toiveet?


Oletteko jo kuulleet pikkustoorista, jos etten niin tässä pieni esittely. Pikkustoori on taulukauppa, josta löydät viehättäviä nalletauluja lastenhuoneeseen. Pikkustoori sai alkunsa, kun taiteilija Hanna Puntila seurasi vierestä oman poikansa ja poikansa ystävien leikkimielistä ajatusmaailmaa ja siitä innoittuneena hän alkoi käyttää lapsenomaista mielikuvitusta myös taiteessaan. Pikkustoorin lastentaulut kertovat jokainen oman kauniin tarinansa pienistä arkisista hetkistä. Kaikki Pikkustoorin taulut valmistetaan käsityönä Suomessa. Kuvat painetaan laadukkalle kankaalle alkuperäisen maalauksen kuvaa käyttäen ja sen jälkeen kangas kiinnitetään paksuun puukehykseen. Jokainen taulu on Hannan itse suunnittelema.

Sain valita yhden taulun itselleni ja arvatenkin valinta oli vaikea, sillä jokainen niistä on kaunis ja juuri sopiva meidänkin lastenhuoneeseen, joten mikä niistä olisi se paras ja hienoin. Lopulta annoin esikoisen tehdä päätöksen ja se oli hänelle yllättävän helppoa. "Äiti mä haluaisin tuon missä on toi nalle ja se kiikkaa tolla ponilla" Se oli sitten se, eikä valinta olisi voinut osua yhtään enempää nappiin! Taulu ripustettiin samantien lastenhuoneen seinälle ja jokapäivä se nostaa hymyn pienten huulille.


On nallet pantu lepäämään,
ja aikani mun nyt hengähtää.
Istun päällä keinuvan ponin,
kun katselen taivasta tovin.
Tähdenlennon kauniin nään,
en kai vois toivoa enempää!

Tykästyitkö tauluihin? Ajateltiin Hannan kanssa ilahduttaa teitä lukijoita ja tarjota teille tilauksen yhteydessä ilmaiset postikulut koodilla blogi01 Koodi on voimassa tiistaihin 7.6 saakka.

*Yhteistyössä http://pikkustoori.fi

8 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...