Kaksplus.fi

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Mitä huomioida kun lähtee lomamatkalle lasten kanssa?

Lasten kanssa matkustellessa tulee ottaa monia asioita huomioon jo ennen matkalle lähtöä, yksi näistä on matkalaukun pakkaaminen. Lapset tuntuvat tarvitsevan ihan uskomattoman määrän kaikenlaista tavaraa mukaan, joten on ihan hyvä kirjoittaa lista ja vedellä siitä yli jo pakkaamiaan tavaroita, ettei vain kävisi niin, että joku tärkeä juttu unohtuukin kotiin. Olisi silti suotavaa pakata minimaalisesti, sillä kevyt laukku on mukavempi kantaa mukana ja kuitenkin ulkomailta tulee ostettua aina jotain, joten matkalaukussa on syytä olla tilaa myös tuliaisille.


Mitä sitten tarvitsee mukaan?

...Vappoja / uimavaippoja. Näitäkin kannattaa varata vain muutamat mukaan menomatkalle, sillä turhaan ne vievät suuren tilan matkalaukusta, kun niitä varmasti myydään perilläkin.

...Kosteuspyyhkeet. Nämä ovat niin monikäyttöisiä, että ne kulkevat meillä muutenkin mukana aina joka paikkaan.

...UV Suojat. Korkea suojaiset aurinkorasvat, aurinkolasit, hellehatut/lippikset ja pienille lapsille koko vartolon peittävä uikkari. Lasten iho palaa todella herkästi, joten suojista on huolehdittava.

...Lääkkeet. Tietysti reseptilääkkeet jos sellaisia on mutta mukaan kannattaa pakata myös tavallisia särkylääkkeitä ja maitohappobakteereja. Maitohappobakteereja kannattaa alkaa syömään jo muutama päivä ennen lomalle lähtöä. Laastarit ja desinfiointiaine eivät vie hirveästi tilaa laukussa, joten niitä kannattaa varata myös mukaan.

...Matkarattaat. Nämä ovat ehdottomasti pakattava mukaan. Lapset eivät kuitenkaan jaksa kävellä pitkiä matkoja ja muutenkin isossa ihmispaljoudessa he eivät pääse hukkumaan jos istuvat rattaiden kyydissä. Matkarattaat kulkevat hyvin myös lentokoneessa, eikä niiden painoa lasketa mukaan matkatavaroiden painoon.

...Virikettä. Uiminen on kivaa ja rannalla on mukava tehdä hiekkalinnoja mutta mitäs sitten hotellissa? Kannattaa varata jotain pientä tekemistä mukaan, kuten puuhakirjoja, kyniä, tabletti ja jotain pelejä. Älä myöskään unohda ottaa mukaan sitä kaikkein tärkeintä unikaveria, yöt saattavat käydä muuten erittäin hankaliksi.

...Hygienia tarvikkeet. Hammasharja sekä tahna on niitä ensimmäisiä asioita mitä pakataan mukaan. Itse aion pakata tytöille myös vanupuikkoja ja oman saippuan.

...Vaatteita. Kukaan tuskin haluaa pakata vaatteita mukaan yli tarpeiden mutta aina siinä silti tuppaa käymään niin. Itse aion nyt pakata tytöille vain muutamat mekot, viileät pitkähihaiset paidat, parit shortsit, parit legginssit ja joka päivälle omat alusvaatteet. Kenkiä varataan molemmille kahdet mukaan, yhdet kevyemmät ja toiset joilla on hyvä kävellä pidempiäkin matkoja. Näillä tulisi selvitä viikon reissun ajan.

...Juomapullot. Juotavaa pitää olla saatavilla koko ajan, joten kannattaa varata muutama vesipullo mukaan.

...Hyvä fiilis. Tämä on yksi tärkeimmistä! Lasten kanssa lomaillessa on syytä olla keveällä mielellä liikenteessä ja aikaa kannattaa varata runsaasti, ettei tule kiirettä.

+ Valjaat. Nämä olisi aivan mahtavat myös noille meidän touhutoopeille mutta harmillisesti meiltä ei löydy valjaita.


Tuleeko teillä mieleen vielä jotain mitä lapsille ehdottomasti tarvitsee ottaa mukaan matkalle? Muistattehan osallistua Silverjunglen arvontaan! Arvontaan pääset tästä linkistä http://nede93.blogspot.fi/2016/05/ihana-silverjunglen-arvonta.html

26 kommenttia:

  1. Hyvä lista! :) Itselle tuli mieleen, että ulkomaille matkustaessamme laktoosi-intolerantikko tyttärellemme ei tahdo löytyä sopivaa maitoa, niin laktoosittomat/vähälaktoosiset pillimaidot, jotka säilyvät huoneen lämmössä avaamattomia ovat olleet korvaamattomia meidän tytölle joka joisi maitoa jopa janoon!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että täytyy varautua tietysti tuollaisiinkin juttuihin jos on laktoosi-intoleranssi tai allergioita ylipäänsä. Meiltä ei mitään erikoisia allergioita löydy niin ei tarvitse muistaa ottaa ruokia mukaan :)

      Poista
  2. Hyvä lista :) hassua, olinkin suunnitellut tekeväni samasta aiheesta postausta lähipäivinä, tuun vinkkaamaan, kun se on ulkona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä miten joskus menee ajatukset ja ideat ihan yksyhteen toisen kanssa :D Tuu ihmeessä vinkkaamaan :)

      Poista
  3. Ja reseptilääkkeistä tarvii olla reseptit myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole kellään sellaisia reseptilääkkeitä joita otettaisiin mukaan :)

      Poista
  4. Meillä oli ihan ehdoton se sellainen vedettävä "Trunki-matkalaukku"! Ihan paras taaperolle. Ja kertakäyttöiset ruokalaput oli kanssa kovaa kamaa koneessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös vedettävät matkalaukut, ei tulisi mitään ilman :D Ruokalaput, tää onkin sellainen mikä täytyy pistää mieleen :)

      Poista
    2. Sellaiset joiden päällä voi "ajaa"? Ihan ykköset!

      Poista
    3. Ai sellaiset, no ei sellasia kyllä löydy :D Mutta eiköhän noi normit matkalaukut mene ihan kätsysti myös. Varsinkin kun Helmillä on oma jota pääsee kerrankin vetämään ja Henni menee kivasti rattaissa :)

      Poista
  5. Tää olikin hyvä postaus! :) Meillä tosin reissu vasta heinäkuussa, mutta nyt jo pohtinut pakkaamista! Täytyy laittaa tää talteen!

    VastaaPoista
  6. Vau en tiennyt et matkarattaita ei lasketa, onpa kiva :) Hyvä listaus! Miekin teen pakkauslistat joka reissua varten myös itelle ja miehellekin :D ja lapsimessuilta ostettiin valjasreppu ja se on ihan paras! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu finnairin sivuilla lukee näin, ihan huippu juttu! :) Mä rakastan listojen tekemistä, samasta asiasta täytyy kirjoittaa aina lista tai pari :D Valjaat olisi kyllä tosi näppärät!

      Poista
  7. Hyvä lista!! Ja mulla tulee ihan matkakuume! <3 me tykätään noiden kaikkien juttujen lisäksi kantaa mukanamme huppupyyhkeet lapsille ja ehkä muutama smoothie/helppo välipala. Rantalelujakin on joskus tullut otettua mukaan, mutta aika halvalla niitä saa ostaakin :) lisäksi mä aina selvittelen lähimmän lääkärin/sairaalan osoitteet ja puhelinnumerot etukäteen.. Ihanaa matkaa teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me laitettiin normaalit pyyhkeet vielä laukkuun, jotta saadaan ltettua ne mukaan rannallekin. Aiotaan ottaa pillimehut ja smoothiet koneeseen mutta ei pakata hirveitä varastoja kuitenkaan mukaan laukkuihin :D Nuo sairaalat voisi kyllä selvittää vielä! Kiitos vinkistä ♡

      Poista
    2. Juomat täytyy muistaa ostaa vasta kentältä lähtöselvityksen jälkeen! Ei omia nesteitä koneeseen!

      Poista
    3. Miten mä ymmärsin että koneeseen saa tuoda 200ml omia nesteitä käsimatkatavaroissa. Täytyy tarkistaa asia vielä :D

      Poista
    4. Lapsille poikkeus noissa nesteissä, meillä oli korviketta yli tarpeiden ja saatiin kaikki ottaa kyllä koneeseen mukaan. Plus iso vesipullo! Finnairin lennosta kyse :)

      Itse lisäisin listaan vielä puuron koska yllättävän harvassa paikassa sitä saa edes marketista! Me metsästettiin ekat päivät ja vihdoin löydettiin erikoisliike missä oli jotain edes :D Varsinkin ihan pikkusen kanssa kun matkustelee kellä se puuro vähintään aamulla ruokavaliossa. Isommat lapset nyt ei varmaan kuole jos saa muroja ym ;)

      Poista
    5. Ei meille valitettu kun oli pillimehut ja vesipullot mukana. Ehkäpä laaten kanssa matkustavien nesteitä katsotaan hieman läpi sormien :D

      Poista
  8. Just palattiin muutama päivä sitten reissusta. Hyvän muistilistan olet tehnyt. Kuitenkin esimerkiksi vaipat maksaa ainakin tuplasti sen mitä Suomessa, monessa muussa maassa. Ja pikkulapsen/vauvan ruuat kannattaa ehdottomasti ottaa kotimaasta mukaan. Semmonen lasten smoothie-juttu kun maksoi ainakin kreikassa halvimmillaan 4e/kpl...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaipat oli kyllä oletettua kalliimpia eikä saatavilla ollut housuvaippoja ollenkaan! Hurjan kallista smoothieita, jestas :D

      Poista
  9. Muistaakseni alle 3 vuotiaalle voi ottaa ruokaa ja juomaa koneeseen. Yleisesti se nesterajoitus on 1 dl.

    VastaaPoista
  10. Mä olin ennen lapsia noita valjaita vastaan että kuka muka haluaa taluttaa lasta ja mihin niitä muka tarvitsee.
    Mutta nyt 2 kk ikäisen vauvan ja super nopean ja (yli)vilkkaan 2veen äitinä en pystyis lähtee lasten kanssa mihinkää ilman niitä :D. Heti jos päästää kädestä irti niin tyttö sinkoutuu ties minne ja kun on vielä niin pieni niin ei ymmärrä varoa autoja tms ja yhdellä kädellä ei pysty kaikkea tehdä, laittaa vauvaa autoon yms yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valjaat ovat kyllä tosi hyvät varsinkin kaupungissa asuville :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...