maanantai 23. toukokuuta 2016

Blogitreffit


Aurinkoa, upeita blogikolleegoita, naurua, hyvää ruokaa ja mahtavia keskusteluita. Tätä kaikkea lauantai päiväni piti sisällään, kun treffasin muiden kaksplus blogiverkostolaisten kanssa Helsingissä. Treffit pidettiin hulppeissa ja juuri uudistetuissa Holiday Inn hotellin lounge tiloissa. Tilat olivat ihanan raikkaan oloiset ja henkilökuntakin oli niin mukavaa, että senkin puolesta päivä oli oikein onnistunut. Tapahtuma alkoi skumpalla skoolaten ja mansikoita maistellen, jonka jälkeen alettiin syömään itse lounasta. Itselleni valitsin juusto-pekoni burgerin ja ranskalaiset. (Herkkupeppu luonteeni vuoksi näen varmaan unia vielä noista rapeista ranskalaisista).

Riina Siira saapui esittelemään meille Noshin kevään/kesän malliston ja samalla arpoi jopa 5 bloggaajalle 80euron arvoiset lahjakortit. Tällä kertaa arpaonni ei osunut kohdalle mutta siitä huolimatta sain vihdoinkin tilattua itselleni ne niin suloiset sulka legginssit aquan värisenä. Viime postauksessa podin vaatekaapin minimaalista vaatemäärää mutta tätä tahtia se korjaantuu kyllä hyvää vauhtia. Tämä olikin ensikosketukseni Noshiin ja pakko sanoa, että tykästyin varsinkin lasten malliston puoleen todella kovasti!

Päivän päätyttyä osa bloggaajista hyvästeltiin mutta noin puolien kanssa lähdettiin vielä jatkoille kaisaniemenpuistoon maistelemaan Laitilan wirvoitusjuomatehtaan tarjoamia skumppia, Kukko-oluita ja LePom limppareita.  Juttua olisi riittänyt vielä pidemmäksikin aikaa, mutta kaikki hipsittiin busseihin jo ennen yhdeksää. Loppuilta kotona ollessa menikin siinä, kun miehen kanssa tutkimme isoa goodiebagia minkä raahasin tapahtumasta kotiin. Muutama tuote jäi erityisesti mieleen ja luulen, että teenkin niistä postausta erikseen lähiaikoina.

@Jenni/Ilopiikki

Yhteistyössä

Kaikinpuolin oikein rento ja ihana lauantai takana ♡ Oli ihan huippua nähdä teitä kaikkia!

Jos haluatte nähdä lisää kuvia tältä päivältä niin niitä löytää Instagramista #kaksplusverkostotreffit

Mukana olleet bloggaajat♡

22 kommenttia:

  1. Oli varmasti oikein ihana ja onnistunut päivä.♡♡

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä tosi kiva päivä! ps. Mä puutun sun listalta :)

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva tutustua ja viettää aikaa heti aamusta :) Ja ihan jätti suuri kiitos sulle ja Matulle järjestämisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitti ihan hirveesti soittaa sulle sillon, että missä meet mutta oli tosiaan ihan huippua kun pääsi tutustumaan teihin jo heti aamusta niin kaikki ei tullut sillain samassa rytäkässä :D Syksyllä taas uudestaan <3

      Poista
  4. Oi oli kyllä varmasti ihana päivä!!tuo hamppari on niin herkun näköinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hamppari oli tosi herkkua! Ja mitä päivään tulee niin ylitti odotukset :)

      Poista
  5. Kiitos sinulle kovasti kaikesta mitä teit tapahtuman eteen! Kenties seuraavassa tapahtumassa ehditään jutellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli ilo järjestää! Tosi harmi kun ihan kaikkien kanssa ei kerinnyt kuin pari sanaa vaihtaa, seuraavalla kerralla sitten paremmin :)

      Poista
  6. <3 kuulostaa just niin kivalta kun pitikin! Ens kerralla mä oon sit mukana :D

    VastaaPoista
  7. Huippukiva päivä! Kiitos kaikista järjestelyistä!

    VastaaPoista
  8. Yksi kateudesta vihreä täällä hei! Olisin niin halunnut olla mukana :) näytätte kaikki niin raikkailta ja kivoilta, haluan pian päästä tutustumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, no mutta syksyllä sitten tuut mukaan! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...