keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Epäonnistuneet kuvat!

Heippa! Tytöt kömpivät juuri sänkyihinsä ja mun pitäisi viimeistellä yhtä biologian tehtävää mutta ei vaan millään huvittaisi miettiä mitään solujen rakenne juttuja, niinpä päätin tulla mielummin esittelemään teille epäonnistuneita sisaruskuvia. Vai voiko mikään lapsesta otettu kuva olla epäonnistunut? No kyllä voi. Ainakin itselläni on kuvatessa aina jokin visio siitä millaisia kuvia haluan. Ajatelkaa nyt kuinka suloinen kuvasta tulisi missä kaksi pientä istuvat nätisti, hymyilevät toisilleen ja ehkä halaavatkin? Usein nämä visiot vain kaatuvat heti alkumetreillä. Todellisuudessa en saa tyttöjä edes istumaan vierekkäin, saati sitten halaamaan toisiaan kauniisti. Aina se menee painimiseksi ja lattialla pyörimiseksi. Kutitteluksi ja räkä poskella kikattamiseksi. Joskus riidellään siitä miksi toinen on saanut kimalle hiuspannan ja toinen vain sen missä on tyhmä rusetti ja päinvastoin. Reilu sata kuvaa tulee aina otettua mutta joka kerta niistä kuitenkin löytyy ne muutamat onnistuneet joukosta. Tässä kuitenkin niitä ei niin onnistuneita kuvia!


Mites teillä, onko lapsen/lapsien kuvaaminen helppo pala kakkua vai toisinaan yhtä hullunmyllyä?

20 kommenttia:

  1. Hih, ihanat.♥
    Juu ei todellakaan ole helppoa tuo lasten kuvaaminen. :) Aina joku katsoo väärään suuntaan, vääntelee naamaa, on silmät kiinni, käsi toisen edessä jne. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä varmasti varsinkin on aikamoinen säätö kun lapsia on niin monta! Mutta onhan tällaiset tilannekuvat aina kuitenkin ihania,niistä välittyy se tunnelma <3

      Poista
  2. Hahhaa :D Eipä niin ole aina hirveen heleppoa hommaa. Katotaan jos oppisin jotain niksiä valokuvauskurssilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sä käyt nyt sellaisella, laitahan jotain vinkkejä jakoon jos sellasia siellä kuulette ;)

      Poista
  3. Tuo alin kuvahan on tosi ihana. :D Niin iloiset tytöt!

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo viiminen kuva♡♡Tai no kaikki nuo ovat :D Meillä sama homma, yli vaikeeta saada lapsia samaan kuvaan, vaikka toinen onkin vasta ihan pieni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riehumiseksi yleensä menee kuvaus sessiot. Ei millään malttaisi paikallaan pysyä :D <3

      Poista
  5. Aivan ihana,siis todella ihana toi vika kuva!!! Ei ollenkaan epäonnistunut <3

    VastaaPoista
  6. Hahaa! :D Ei ole ihan helppoa saada onnistunut kuva lapsista, mutta toisaalta minusta tällaisetkin kuvat ovat just hyvät! Niissä on jotain aitoa. <3 Mä oon aika pitkälti lopettanut "virallisten" sisaruskuvien ottamisen ja mä otan nyt ennemmin sitten niitä tilannekuvia.. Mutta joo, jotain siinä 50-100 kuvaa tulee otettua kerrallaan kahden pienen lapsen kanssa jos yrittää saada hienoja yhteiskuvia jossa kummatkin katsoo jotenkin luonnollisesti kameraan. Ja voin vaan kuvitella minkälaista voisi olla jos pieniä olisi kolme - suorastaan mahdotontako?? Hihii..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilannekuvat ovat kyllä niitä parhaimpia yleensä! Mutta itse haluan aina yrittää ottaa niitä suloisia hempeily kuvia vaikka aika usein lopputulos on ihan muuta :D Jestas,kolmen pienen kuvaaminen samaan aikaan on lähes mahdottomuus, voisin kuvitella :D

      Poista
  7. Heh miten IHANIA kuvia!!!! <3 Lasten kuvaus ei todellakaan ole helppoa! En ole varmaan saanut yhtään onnistunutta kuvaa kummipojastani joka vihtoo jatkuvasti jotain raajaa! :D Kuvat ovat varsin vauhdikkaita! ;) Ihana postaus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh voin kuvitella <3 Meilläkin valtaosa kuvista on yleensä niitä missä käsi/pää/jalka on epäselvä kun kamera ei pysy tyttöjen mukana :D

      Poista
  8. Niin ihania :D <3 ja varsinkin tuo viimeinen on ihan loistava, "epäonnistumisen" vuoksi ihan paras kuva :D
    Niin nättejä nämä sun pikkaraiset tytöt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei sitä mitä haettiin mutta muuten kyllä ihanan rempseä kuva :) Voi kiitos <3

      Poista
  9. Hahah, ku Jade oli pienempi, ni muistan monet kerrat ku oon luovuttanu kuvausten suhteen ja mulla sentään yks lapsi mut välillä oli ihan mahotonta saada kuvaa joka ei heilahtanut tai olis edes oikeinpäin kameraa kohden, puhumattakaan niistä omista visioista :'D
    Ihana toi kolmas ja neljäs kuva ku käsi on toisen naamalla :D ja toi viimenen on niin iloinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on noiden pienten kuvaaminen aikamoinen operaatio aina :D Hih <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...