keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

HELPOT FROZEN TÖHNÄMUNAT


Töhnämunat tuntuvat olevan vieläkin kovassa huudossa ja nyt niitä moni onkin “kokkaillut” itse kotonaan. Tänään nuo kovin suositut töhnikset saivat kokea värikylvyn meidän koti keittiössä, sillä teimme Frozen töhniksiä. VAU! Oli ainakin lapsien ensimmäinen reaktio, kun he näkivät nuo kinder munat pirtsakan värisillä täytteillä. Maistaminen oli aluksi hieman jännittävää, enkä ihmettele. Makeita mutta hyviä, lapset ainakin nostivat näille peukkua. Ajattelin, että voisin tehdä näitä Frozen versioita virpomispäiväksi ja tarjota niitä kavereiden lapsille. Tekisi mieli soveltaa tätä myös vähän aikuisempaakin makuun.

TÖHNIKSET

2dl Vispikermaa
145g Panda valkoista suklaata
+Kinder suklaamunia
+Pastavärejä

1. Mittaa 1/2dl kermaa kattilaan ja paloittele valkosuklaa joukkoon. Sulata suklaa miedolla lämmöllä ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä. 

2. Vatkaa loppu kerma vaahdoksi. Sekoita jäähtynyt suklaa kermavaahdon sekaan. Tässä vaiheessa lisää vähän kerrallaan sinistä pastaväriä, kunnes lopputulos on halutun värinen. Laita seos pursotinpussiin ja anna jähmettyä jääkaapissa noin puoli tuntia.

3. Kuumenna veitsi veden alla kuumaksi ja kuivaa se. Leikkaa suklaamunista hattu irti ja pursota frozenmousse suklaamunien sisälle.





3 kommenttia:

  1. Hienot - pitää kokeilla! :D Vaikka mä en kyllä vieläkään kestä tuota "töhnämuna"-sanaa.. Hahaa..

    VastaaPoista
  2. Näyttää hyvältä ja olisi meillä varmasti lapsien mieleen. Itse kyllä söisin ennemmin ilman tuota "töhnää". :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...