Kolme päivää hujahti tuosta noin vaan, kun lasten kanssa pidettiin pientä askartelupiiriä eilisiä halloween juhlia varten. Siivouksesta huolimatta keittiönpöytä oli vielä tänäkin aamuna täynnä pientä glitteripölyä ja pieniä sormenjälkiä. Ei kyllä harmittanut yhtään, yleensä tarttuisin tiskirättiin mutta nyt laitoin kahvin tippumaan ja mietin eilisiä pieniä juhlijoita.
Eilen herätys kävi jo tarvittua aikaisemmin, kun molemmat tytöt vaativat äitiä nousemaan sängystä ylös ja kyselivät milloin vieraat tulisivat. No ei ainakaan vielä kahdeksan aikaan aamulla.. Kauan odotetut juhlat lähtivät vihdoinkin käyntiin, kun saimme iltapäivästä seuraksemme 10 plussan äiti Matleenan, Hutimeni Jennin, Sängyn alla Petran, Snow one like you Klaran sekä kaksi pikkusisartani. Lapsia oli hurja määrä, joten ääntä kyllä riitti varmasti naapureidenkin iloksi.
Tarjottavat hoidettiin nyyttäreinä, jokainen siis toi jotain pientä niin saimme pöydän katettua täyteen herkkuja. Mitään erikoista ohjelmaa emme kerinneet suunnitella lapsille, mutta se ei tuntunut ketään haittaavan. Uudet lelut ja uudet kaverit, niissä oli jo tarpeeksi virikettä. Toisaalta tälle ikäryhmälle peikonhäntä leikit tai aarteenmetsästys saattaisi olla jopa hankalasti toteutettavissa, joten vapaa leikkiminen ja yleinen seurustelu tuntui olevan nappi juttu!
*Suurin osa kuvista on Jennin ottamia :)
Seuraatko jo Kaksplussaa Facessa? Jos et, niin tästä linkistä pääset seuraamaan. Kaksplussan FB-sivua tykkäämällä saat hyötyä, hupia ja vertaistukea päivittäin
Ihanat pirskeet! :9 http://valkoinenhaave.blogspot.fi/
VastaaPoistaKivan näköiset juhlat ja suloisia juhlijoita! Meilläkin on usein mietitty ohjelmaa lastenjuhliin, mutta todellisuudessa siinä vilskeessä niitä ei ole koskaan toteutettu, kun on olleet sen verran pieniä juhlijoita vielä. :) Mukavaa syysviikkoa. :)
VastaaPoistaOli super kivaa ❤
VastaaPoistaoiii <3 Vaikuttaa aivan ihanilta juhlilta!
VastaaPoistaOiij miten ihanan näköistä! :) Halloween juhlat ois kyllä hauska toteuttaa aikuisille tai lapsille :D
VastaaPoistaNiin kivan näköiset juhlat teillä oli. :) Harmi kun ei päästy tulemaan.
VastaaPoistaMun lapset näyttää niin onnellisilta 🙈😂 iso kiitos kun jaksoit järkätä 😊
VastaaPoista