lauantai 7. marraskuuta 2015

Mamma kävi kampaajalla

Sain Jereltä synttärilahjaksi kampaamo käynnin, joka sisälsi värjäyksen ja leikkauksen. Olin tästä niin innoissani, sillä hiusten latvat olivat kaikkien lämpökäsittelyiden jäljiltä täysin haperoituneet, täishampoot söivät ennestään huono kuntoista hiusta lisää ja teki siitä harakanpesän ja muutenkin edellisestä värjäys kerrasta on varmaan puoli vuotta aikaa. Koska kerrankin kutrini pääsi kampaajan käsittelyyn, eikä tarvinnut pettyä taas kerran kaupan väreihin niin halusin radikaalin muutoksen. Päätin vaalentaa! Kampaaja oli sitä mieltä, ettei koko pituuteen voi millään laittaa vaalennusväriä jos aion lähteä sieltä vielä karvat päässä, joten päädyttiin raitoihin. Lopuksi raitoja laitettiin niin paljon, että näyttää kuin kaikki hiukset olisivat värjättyjä. Toivottua tulosta en saanut ja se olikin ihan odotettavissa mutta parin kuukauden päästä raidoitetaan lisää. Kieltämättä tämä on hieman kellertävä tai "kullan vaalea" kuten kampaajani sanoi. Nappasin kuitenkin mukaan vielä hiusten tehohoidon ja hopeashampoon, niillä hius saattaa vaalentua vielä lisää. Loppujen lopuksi olen kuitenkin ihan tyytyväinen tähän vaikka hiukset ovatkin hieman kellertävät. Maltti on valttia tässäkin asiassa! Positiivista on myös se, ettei hiuksia tarvinnut lyhentää kuin kuivien latvojen verran, vaikka olin varautunut polkkatukkaan.

9 kommenttia:

  1. Kivasti vaalentui kokonaisuudessaan :) Ja maltti on tosiaan valttia ;) Vai kuis se meni, tuo lause nimittäin ei kuulu mun sanavarastoon, hih :D Eli ymmärrän sun malttamattomuuden! Kerro muutes kokemuksia jossain vaiheessa, että auttoiko hopeashampoo tuohon sun tukkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin malttamaton perus luobteeltani,joten oli hyvä käydä kampaajalla ja saada ammattilaiden mielipide tähän vaalennus projektiin. Hellävaraisesti ja pikkuhiljaa hyvä tulee ! :) Ja joo kuulostaa kivalta idealta, täytyy tänne kertoa sitten kokemuksia tosta shampoosta :)

      Poista
  2. Hyvin on yleisilme vaaleampi :) Mulla on pari kertaa vaalennettu mustasta(!) ja ei kyllä ihan kertaheitolla tullut haluttua tulosta, ajan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti kyllä lähti vaalenemaan ja hiukset tuntuu ainakin super hyvä kuntoisilta! :) Ajan kanssa saan varmasti näistä sellaiset kuin haluankin. Ää itsekin joskus vaalentanut sinimustasta eikä kovin hyvät kokemukset siitä ole :DD

      Poista
    2. Kivasti kyllä lähti vaalenemaan ja hiukset tuntuu ainakin super hyvä kuntoisilta! :) Ajan kanssa saan varmasti näistä sellaiset kuin haluankin. Ää itsekin joskus vaalentanut sinimustasta eikä kovin hyvät kokemukset siitä ole :DD

      Poista
  3. Oi, kampaajalla on aina niin kiva käydä ja kivan näköinen muutos - ei minusta ainakaan tuossa valossa näytä liian keltaiselta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin, kunnon luksusta! Vähän tää väri on omaan silmään liian keltainen vielä mutta ajan kanssa se varmasti paranee :)

      Poista
  4. Kivan näköinen! Kannattaa muuten hei kysellä kampaajalta Olaplexistä, sen kanssa ei tartte huolia hiusten kunnosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itseasiassa kysyinkin ja kampaaja kertoi että se hoito tekee sellaisen pinnan hiukseen ettei värit enää tartu siihen. Eikä tässä kampaamossa ole tarjollakaan tuota hoitoa. Kiinnostaisi silti kokeilla ehkäpä joskus tota olaplex juttua :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...