keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Pieni riiviö

Tänään Hennin sängystä nousi Hennin sijasta riiviö! Aamu alkoi niin, että kuulin riemukasta naurua pinnasängystä. Kävin katsomassa ja sängyssä pomppikin iloinen taapero, ilman rihman kiertämää ja kuorrutettuna sillä itsellään. Lapsi kainaloon ja kylpyyn.  Aamupalaa odottaessa Henni kiipeää keittiönpöydälle seisomaan, keikuttaa samalla peppua, joten aikomus oli varmasti tanssia. Leivänpäältä kinkut Henni syöttää kissalle, joka norkoaa kielipitkällä syöttötuolin alla kuin tietäen, että kohta saa herkkuja. Lopulta Henni viskaa koko leivän kissalle. Annoin vaihtoehtoisesti mukista velliä. Käänsin selkäni, yritin keittää kahvia kunnes kuulen litinää. Velli sotketaan pitkin pöytää ja paukutetaan käsillä päälle niin, että roiske käy. Aamutoimien jälkeen levottomuus ottaa totaallisesti vallan molemmista tytöistä. Kissa juoksee karkuun minkä neljällä jalallaan kerkiää ja lapset juoksee tömistäen perässä. Olohuoneen lipastosta Henni etsii valokuvat ja heittelee niitä ilmaan, samalla huutaen JEEE!


Meidän pienestä, aina niin iloisesta ja kiltistä tytöstä on kasvanut reilu vuoden ikäinen velmu! Jalkaa poljetaan lattiaan useamman kerran päivässä, jos ei saada omaa tahtoaan läpi. Dramaattisuuden elkeet Henni on imitoinut siskoltaan. Jos Henni jää ilman syliä sillä välin, kun Helmi on sylissä, tai hän saa viimeisenä kengät jalkaan niin tyttö menee löysäksi makarooniksi lattialle huudon kera. Lattialla Henni kierii kuin chihuahua muutamat kierrokset, jonka jälkeen nousee ylös ja taas heittäytyy lattialle selin makuulle. Ei näissä tilanteissa voi kyllä muuta kuin nauraa. Toinen yrittää olla niin iso, vakuuttava ja ilkeän näköinen, jotta äiti tai isi antaisi periksi. Meidän rakas riiviö




Energiaa tuntuu riittävän tälle päivälle. Nyt me aletaan siirtyä pikkuhiljaa ulos leikkimään, kunhan tuo vesisade ensin laantuu ja iltapäiväksi onkin tiedossa reissu Hämeenlinnan touhutaloon!


Kivaa keskiviikkoa teille

5 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...