Mitä meillä osataan?

Hennille tuli viime viikon perjantaina (17pv) ikää mittariin 8 kuukautta. Päätin pyhittää tämän koko postauksen siis tälle pienelle neidille ja kertoa muunmuassa mitä kaikkea pieni neiti oikein osaa. Uusia taitoja ollaan opittu hurjaa vauhtia, pikemminkin rytinällä! Vielä reilu kuukausi sitten Henni oli pienen pieni mittarimato joka ei edes kierähtänyt ympäri selältä vatsalleen. Totta puhuen rupesin olla jo vähän huolissaan ja mietinkin onko Hennin kehityksessä jotain vikaa, Helmi kun oppi nämä asiat jo useita kuukausia aiemmin. Tuntemukset ja huoli osoittautui kuitenkin vääräksi.

Henni osaa juoda pullosta itse. Luulin, että tämä on ihan itsestään selvää tämän ikäisille pienokaisille muttei ilmeisesti ole, nimittäin lapsimessuilla, kun lykkäsin Hennille pullon kouraan eräs tuttuni päivitteli sitä miten ihmeessä Henni juo itse, kun hänen lapselleen täytyy juottaa se maito. Tässä kyllä taitaa pikemminkin olla kyse siitä, että tämän tuttuni lapsi on niin ovela ettei hän itse tahdo juoda koska tietää, että äiti sen sitten kuitenkin hänelle juottaa. Palvelu siis pelaa!

Nykyään Henni taitaa tämän kierimisen taidon. Tälläkin hetkellä Henni kierii lattialla ympäri, ympäri, ympäri ja välillä nousee itse istumaan ja sama jatkuu. Istumaan nouseminen on siis myös opittu ja täydellisesti se hoituukin!

Ryömiminen on jo ihan last season, tällä hetkellä mennään konttaus asennossa ja heijataan itseä edestakaisin. Muutama konttaus askelkin ollaan jo nähty. Karhukävely on myös hupaisaa, tai lähinnä se asento, liikkeelle pitäisi vielä päästä.

Seisomisen taidon Henni oppi tässä muutama päivä takaperin ja sen jälkeen koko ajan pyritään nousemaan ylöspäin. Tästä taidosta lapsi on enemmän innoissaan kuin äiti.
Henni kyllä nousee sujuvasti seisomaan tukea vasten mutta usein sieltä tullaan rytinällä alas. Jospa vuoraisin Hennin kuplamuoviin...

Kaikki mahdolliset tavarat mihin ei saisi koskea on nyt löydetty. Kuten antennipiuha, jalkalamput, kissan vesikuppi ja itse kissa. Henni on ottanut omakseen imurin roolin, joten jokainen pölypallo, kissan karva tai ruuan murunen on laitettava suuhun.

Henni on aina ollut syli-takiainen ja semmoinen herkkis. Nykyään tuntuu, että tämä herkkyys voimistuu päivä päivältä entisestään. Jos satutkin kävelemään tytön ohitse etkä huomaa häntä niin alkaa korvia raastava loukkaantumis itku. Oikeastaan jos edes lasket tytön sylistä lattialle niin alkaa korvia raastava loukkaantumis itku. Kylään, kun mennään niin ainut hyvä paikka on äidin sylissä ja auta armias jos joku uskaltaa sanoa sanankin Hennille tai vahingossa tuijottaa liian pitkään, Hennin maailma romahtaa totaalisesti. Minun pieni herkkis ♥♥