maanantai 16. tammikuuta 2017

POLTTARIELÄMYS TALLINNASSA


Instagramia seuraavat (nneacamilla) varmaan huomasivatkin, että reilu viikko takaperin tapahtui jotain jännää. Lisäsin torstaina Instagramiin kuvan Silja Europan uima-allasosastosta ja kerroin huikean matkan alkaneen. Sain joulunaikaan kutsun sellaiseen pressitapahtumaan kuin "polttarit tallinnassa". Tarkoitus oli nähdä ja kokea polttareille sopivia palveluita ja kohteita Tallinnan puolella, kuin myös TallinkSilja laivalla.

Polttareiden tavanomaiseen tyyliin kuuluen, me emme tienneet mitä kaikkea matkan aikana tapahtuisi. Saimme sähköpostiin listan mukaan pakattavista tavaroista ja kellonajan milloin pitäisi olla Helsingin Länsiterminaalissa. Saimme tietää tulevista tapahtumista aina parin tunnin varoitusajalla, kun puhelimeen kilahti tekstiviesti. En ala yksityiskohtaisesti kertomaan reissun kulusta, sillä postauksesta tulisi hyvin pitkä luettavaksi, mutta mainitsen teille muutamia vinkkejä, joita ehdottomasti suosittelen koettavaksi polttariporukan kanssa tai miksei vaikka ihan viikonloppulomankin aikana.

TallinkSilja Europa on juuri remontin myötä uudistunut. Tilat kuin myös värimaailma iski omiin makumieltymyksiin aivan kympillä! Tykästyin erityisesti Silja Europan allas-osastoon ja kauneudenhoito palveluihin. Kävin minulle varatussa kasvohoito- hieronnassa, joka tulikin tarpeeseen tämän rutikuivan talvi-ihon vuoksi. Normaalistikin, kun matkaan laivalla niin yksi kohokohdista on aina buffet ruokailu, kuten myös tälläkin kertaa. Buffassa on paljon erilaisia ruokavaihtoehtoja, joten jokaiselle varmasti löytyy jotain mieluista. Itse ahmin pari lautasellista härän paahtopaistia ja suklaakakkua, heh.


Tallinnassa majottauduttiin Tallink Spa & Conference hotellin Delux huoneisiin. Osa meistä pääsi yöpymään tilaviin sviitteihin, joista oli hyvät näkymät Tallinnan kaduille. Tykästyin täälläkin  hotellin allasosastoon. Hassua miten matkan kohokohtiin pääsee kaksi kertaa "uiminen", sillä normaalisti en pidä uima-altaassa olemisesta oikeastaan ollenkaan. Nautin kuitenkin porealtaan hierovista kuplista ja siinä istumisen lomassa tilasimme parit drinkit allasbaarista. Tämä uimis-juomis mahdollisuus oli omasta mielestäni hauska juttu, vaikka ei kovin ideaali tietenkään lapsiperheitä ajatellen.


Erityishuomiota haluan antaa Tallinnan keskustassa sijaitsevalle Olympic Park Casinolle. Kyse on aivan uudesta kasinosta, joka on avannut ovensa kesäkuussa 2016. Saimme kasinon toimitusjohtajalta kattavan esittelyn tiloista ja kasinon toimintatavoista noin yleensäkin. Jos itse haluat kokea vastaavan illan niin kasinolta on mahdollisuus tilata upeita polttaripaketteja (tai synttäripaketteja), johon sisältyy mm. tilojen esittely, tervetuliaisjuomat ja pientä naposteltavaa. Opastus peleihin sekä miniturnaus esimerkiksi ruletissa, morsian saa myös 10euroa pelirahaa tuhlattavaksi. Baarimestarin kanssa pääsette sekoittamaan tujun lemmenjuoman ja koko porukka saa lisäksi vielä VIP-sisäänpääsy Venus Club yökerhoon. Tämä Kasino kokemus oli kyllä sellainen että taidetaan omalla tyttöporukalla joskus lähteä kokeilemaan pelionnea ja katsomaan Tallinnan humua.

Viimeiset kuvat @Pekka Mustonen


Jos haluat lukea yksityiskohtaisemmin reissusta niin kannattaa tsekata nämä kirjoitukset;


*Yhteistyössä Tallink Silja ja Press & PR d'Oro

11 kommenttia:

  1. Vautsi, reissu kuulosti todella mukavalta! :) Samalla pieni irtiotto arjesta :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa siltä, että on ollu kiva reissu! :) Ärsyttää vähän, et jäi uutenavuotena kokeilematta se laivan kylpylä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, no mutta seuraavan kerran kun lähdetään niin mennään jo heti alkuun sinne kylpylä puolelle <3

      Poista
  3. Oi mikä reissu teillä on ollut <3 Tuo Casino kuulostaa aika mahtavalta paikalta. Itse aina arkailen uintijuttujen kanssa koska tukan föönaaminen ja sieltä siirtyminen seuraavaan paikkaan vaan kestää minulla kauemmin kuin muilla. Mutta varmasti siistiä jos laittautumiselle on varattu riittävästi aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kieltämättä jännittävä ja huippu reissu kaikenkaikkiaan <3
      Itselläni sama juttu, hiukset menee korpuksi kloorivedestä niin se vaatii hoitoaineita ja muutenkin laittamista. Meillä oli tämän uintireissun jälkeen lähes 2tuntia aikaa valmistautua ennen casinolle lähtöä :)

      Poista
  4. No nyt on kyllä todellinen allasbaari, onko tuolla pöydät ja sohvatkin veden alla?! 😯 Mahtavaa että pääsit tuonne! 😍

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...