maanantai 30. tammikuuta 2017

KIITOS PÄIVÄKODILLE

Viimeviikolla oli ollut paljon puhetta päiväkodeista, päiväkodinhoitajien ja vanhempien näkemyseroista hoidon tai toimintatapojen suhteen. Vau.fi:stä luin artikkelin, jossa lastenhoitajat sekä lastentarhanopettajat olivat tehneet listan hoitolasten kuin myös vanhempien ärsyttävistä piirteistä. Itsekin haluan sanoa tähän asiaan jotain. En kuitenkaan epäkiitollisesti tai arvostellen vaan nimenomaan kiittäen.

Itselleni ja varmasti muillekin vanhemmille on tärkeää se, että tuntee lastensa olevan hyvässä hoidossa, kun heidät jättää päiväkotiin. Tämä on yksi kiitollisuuden aihe sillä itse ainakin jätän turvallisin mielin lapseni jokainen aamu päiväkotiin. Ihana piirre hoitajissa mikä varmasti lisää tätä hyvää mieltäni on se, kun he tulevat juttelemaan kanssani vaikka ympärillä olisikin hieman kiire. Jos puolestaan minulla on kiire, niin hymyillen toivotatte heipat ja avustatte lapsiani riisuuntumaan, jotta itse pääsen kiiruhtamaan kouluun.


Minulla on yleensä aina perjantaisin etäpäivä koulusta mutta siitä huolimatta vien lapset päiväkotiin. Päiväkodinhoitajat eivät ole koskaan kyseenalaistaneet tai kummastelleet sitä miksen pidä myös lapsia silloin kotona. Toisaalta he myös tietävät, että opiskelen koulussa kuin myös kotona, joten arvaavatkin varmaan, että perjantaiden “luppoaika” menee rästiin jääneiden koulutehtävien tekemiseen, kodinhoitamiseen, ruokaostosten tekemiseen tai ihan vain lepäämiseen ja univelan vähentämiseen. Kiitos siitä, että olette niin ymmärtäväisiä ettekä lähde tuomitsemaan kysymättä.

Erityisen ihana puoli meidän päiväkodissa on se, että päiväkodinhoitajat kuvaavat tabletilla pientemme päivää ja lisäävät verkkosivuille kuvia meidän vanhempien nähtäväksi. Saamme tietää ja nähdä enemmän lastemme päivästä ja tämä jos jokin on mielestäni positiivista. Kyllä päiväkodinhoitajat tietysti kertovat vanhemmille aina lasten hakemisen yhteydessä kaikki päivän mainitsemisen arvoiset touhut ja kommellukset mutta paremmin sitä pääsee itsekin eläytymään, kun konkreettisesti näkee mitä siellä hoidossa sitten oikein touhuillaan. Meillä lapset ovat myös innoissaan aina katsomassa kuvia ja kertomassa mitä niissä milloinkin tapahtuu. Kiitos siis siitä päiväkodinhoitajille, että näette vaivaa myös tämän asian suhteen.


Meillä esikoinen on normaalia vaativampi lapsi jos näin voisi sanoa. Päiväkodinhoitajat joutuvat keksimään erilaisia ratkaisuja tilanteiden selvittelyyn ja käytöshäiriöiden ehkäisemiseen. He ovat löytäneet yhteisen sävelen ja toimivat käytännöt lapsemme kanssa. He eivät vaikuta ärsyyntyneen tyttäreemme, vaan päinvastoin he ovat aidosti kiinnostuneita hänestä ja iloitsevat onnistuneesta päivästä yhtälailla kuin minäkin. Päiväkodin puolesta olemme saaneet apua, tukea ja neuvoja enemmän kuin osasin kuvitella. Kiitos siis siitä, että osallistutte kasvatustyöhön antaumuksella.

Lasten kanssa tulee monesti käytettyä sanoja “ei” “älä” “ei noin” ja niistä hyvin tehdyistä asioista ei usein muisteta kiittää tai kehua, sillä niitä pitää itsestäänselvyytenä. Näin se usein myös on monien muidenkin asioiden suhteen. Pitäisi muistaa kiinnittää myös niihin positiivisiin asioihin huomiota ja kiittää jos on kiitoksen aihetta.

8 kommenttia:

  1. Hienoa, että olette löytäneet täydellisen päiväkodin! :) Päiväkodeilla joudutaan aina niin kauheesti kiristämään ja minimoidaan resursseja, niin toisinaan se laatu kärsii. Joten kohtuuttomassa tilanteessa monet päiväkodit ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikai mikään täydellistä ole. Monesti asiat ovat kiinni myös siitä miten itse niihin suhtautuu :)

      Poista
  2. Ihana postaus! Ja todellakin kaikkia pitäisi muistaa kiittää useammin. 😊 Meillä on taas tänään ollut "älä" päivä 😞 kiitos sulle hyvästä blogista, tää postaus antaa mulle toivoa että päiväkoti voi olla hyvä ratkaisu 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on varmaan joka päivä tollanen "älä, ei" -päivä 😅 Mutta ollaan huomattu, että esikoinen toimii kehujen avulla paremmin joten pyritään kehumaan enemmän kuin kieltämään ja torumaan. Kiitos ihanasta kommentista ♡

      Poista
  3. Ihanaa kuulla, että teillä päiväkoti-yhteistyö sujuu hyvin! <3 Me olemme myös todella tyytyväisiä meidän poikien perhepäivähoitajaan ja olen niin kiitollinen hänen työpanoksesta, pitkästä pinnasta, aktiivisesta meiningistä ja ennen kaikkea siitä, että hän aidosti välittää jokaisesta hoitolapsesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihanaa kun hommat toimii lastenhoitajien kanssa! Meilläkin tytöt joka aamu odottaa päiväkotiin pääsyä 😊

      Poista
  4. Ihana kirjoitus! Jos vain mahdollista, niin lähetä tämä teksti myös näille ihanille päiväkodin työntekijöille vaikka sähköpostina. Olen varma että he arvostaisivat tätä tekstiä suuresti. Liian harvoin sitä kuulee kiitosta ja kauniita sanoja omasta työstään.
    T: lastentarhanopettaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan sitä harkita tämän lähettämistä heille. Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...