perjantai 8. heinäkuuta 2016

Kun lapsen tarpeilla ei ole väliä

Vietimme alku viikosta ihanan miniloman miehen kanssa Tallinnassa. Syötiin paljon, nukuttiin riittävästi ja shoppailtiin lompakko kevyemmäksi. Palaan tähän reissuun kuvien kanssa lähiaikoina mutta nyt tulin kertomaan ikävästä asiasta, joka pilasi lomamme viimeisen päivän. Jouduimme nimittäin miehen kanssa todistamaan ikävää tilannetta, kun istuimme terassilla nauttien auringon paisteesta ja odottaen laivaamme takaisin Suomeen. Ohitsemme käveli kaksi naista ja pari kymmentä metriä heidän takanaan käveli arviolta noin kolme-vuotias pieni tyttö. Tytön kasvot olivat märät itkemisestä ja hän piteli haaroistaan kiinni samalla, kun huusi pissahätäänsä (ja selvää väsymystään). Naiset eivät välittäneet vaan huusivat peräänsä ja käskivät tytön astella ripeämmin. Tunsin palan kurkussani ja nousin seisomaan. Tyttö asteli naisten luokse kädet edelleen haaroissaan ja silmät kyynelehtien. Näimme kuinka hän pissasi lopulta housuunsa. Mitä tekee tytön äiti? Huutaa lapselle ja kertoo kuinka tuhma tyttö oli ollut. Kävelin naisten luokse ja sätin heitä. Lapsi ei selvästi jaksanut kävellä. Lapsella oli vessahätä ja sen varmasti huomasi jokainen terassilla olija. Miksi et vanhempana välittänyt! Miksi nöyryytit omaa lastasi ja kerroit, että hän oli tehnyt väärin vaikka ainut väärässä olija olit sinä itse. Riisuit lapsesi keskellä ruuhkaista katua ja huusit, että hänen on käytettävä vaippaa, koska hän oli typerä ja pissasi housuunsa. Jätit lapsesi jälkeesi, itkemään. Välittämättä vihastasi jota koit minua kohtaan niin kyllä, koin velvollisuudekseni tulla sättimään sinua ja puolustamaan  lastasi. Pelkäsin agressiivisesta käytöksestäsi, että saatat jopa lyödä mutta silti jäin siihen. Toivottavasti teidän loppu loma oli parempi ja pyysit lapseltasi anteeksi omaa halveksuttavaa käytöstäsi. Jos et niin toivon, että joskus joudut vielä itse vastaavaan tilanteeseen missä koet nöyryytystä rakkaimmalta ihmiseltäsi, jotta tiedät miltä lapsestasi on tuntunut tuossa tilateessa.


Tiedän että lasten kanssa matkustelu on stressaavaa, olin itsekin juuri viikon omien tyttöjeni kanssa Turkissa, mutta koskaan ei ole mihinkään niin kiire, että lapselle puhutaan noin rumasti tai jätetään välittämättä perustarpeista. Tässäkin tilanteessa vessaan pääsy ei ollut mahdotonta, olimmehan ravintola alueella. Toivon että tämä kirjoitukseni tavoittaa sinut ja pistää miettimään omaa käytöstäsi.

40 kommenttia:

  1. :'( voi ei. Ihan oikein teit kun menit sanomaan nille naisille. Toivottavasti ne ymmärsi tekonsa. On toi kul aika kurja juttu,kun ei välittäny siitä tytöstä. Ja erittäin noloa varsinkin sen naisen kannalta kerta huusi,ja nöyryytti lasta. Sais hävetä kummatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti miettivät asennettaan ja ymmärsivät oman käytöksensä.

      Poista
  2. Arrghhh... :( niin laittaa suututtamaan!!!

    VastaaPoista
  3. Todella kurja juttu. :( Onneksi puutuit tilanteeseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri miehen kanssa puhuttiin että moni saisikin puuttua vastaaviin tilanteisiin mutta usein ihmiset seuraavat vain vierestä :/

      Poista
  4. :,( voi pientä..tulipa tosi surullinen olo tytön puolesta.. :,(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti vanhempi ymmärsi tilanteen jälkeenpäin ja muutti käytöstään :/

      Poista
  5. Voi elämä mikä vuoden äiti siellä on taas ollu =(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa..
      Toivottavasti heidän loppuloma sujui paremmin!

      Poista
  6. Kyllä pistää vihaksi tuollaiset ihmiset! Hyvä että sulla oli munaa mennä toista sättimään niin ehkä tämäkin äiti mene vähän itseensä ja tajuaa kuinka kamalaa hänen oma käytöksensä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen vaikutti niin jääräpäältä että voi olla ettei miettinyt asiaa sen enempää kuin mitä joku vieras tulee puuttumaan muiden asioihin. Toivon kuitenkin ettei näin..

      Poista
  7. Vaatii rohkeutta mennä puuttumaan vieraiden ihmisten asioihin, mutta teit hienosti toimiessasi niin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se helppoa tietysti ole mutta tässäkin tilanteessa oli selvää mistä on kyse niin oikeastaan se on jo itsestäänselvyys että tuollaiseen puuttuu, tai pitäisi ainakin olla..

      Poista
    2. Pakko sanoa tähän. Itse en onneksi ole joutunut tuollaista kokemaan,mutta jos vastaan tulisi tuon tapainen tilanne, menisin todennäköisesti niin paniikkiin (paniikkihäiriö), etten osaisi tehdä muuta kuin jähmettyä. Toki halua olisi puolustaa, mutta keho vain sanoo stopin. Näin on käynyt lätkäpeleissä usein, kun vierasfanit alkavat "vittuilla.."

      Poista
  8. Ihan kamalaa tuollainen! :( Voi pientä lasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin kyllä niin surulliseksi sen pienen puolesta :(

      Poista
  9. Tämmöisestä tulee aina niin surulliseksi ja vihaiseksi. :( Käy niin sääliksi pikkuista. Minusta oli upea juttu että puutuit tilanteeseen, jospa se antoi äidille ajattelemisen aihetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että äiti sai ajattelemisen aihetta!

      Poista
  10. Hyi miten kamalaa! Onneksi olit rohkea ja puutuit tilanteeseen♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalaa nimenomaan, en pysty ymmärtämään miten vanhempi tekee noin lapselleen.

      Poista
  11. Minuu alko itkettää :'( tyttöparka! Toivottavasti en ikinä tule käyttäytymään samoin kuin tuo äiti. Ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse itkin vielä satamassakin, siitä inhon ja suruntunteesta :(

      Poista
  12. Hienoa että puutuit tilanteeseen! Todella ikävää että tuollaista tapahtuu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedä sitten mitä siinä taustalla on ollut mutta oli mitä tahansa niin ei lasta jätetä itkemään jälkeensä ja kävelemään kädet haaroissa :/

      Poista
  13. Kyyneleet tuli silmäään pienen tytön puolesta :( olet hyvä ihminen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti joku muukin olisi puuttunut tilanteeseen jos en minä, sen verran paljon terassilla oli ihmisiä ja sen myötä paheksuvia katseita. Kiitos kommentistasi ♡

      Poista
  14. Ei kantti olisi kestänyt vain tuijottaa. Karmea hetki.

    VastaaPoista
  15. Miksi asiaan ei puututtu paremmin ? Tällaisesta pitää tehdä lastensuojeluilmoitus !!! Itkut ei paljoa auta, jos me jotka näemme vääryyttä emme toimi.

    VastaaPoista
  16. Ihmettelen miksi tilanteeseen ei puututtu kunnolla ? Soitto välittömästi lastensuojeluun, jos tällaista näkee tapahtuvan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastensuojeluun soitto olisi ollut täysin turhaa. Ihmisestä kun ei tiedä kuin ulkonäön ja arviolta iän.

      Poista
  17. Huh. Mä olisin varmaan revennyt. Itse kuulin joskus, kun tuossa luoman toisella puolella joku isä lakkaamatta raivosi ja kovisteli pientä lasta hiekan levittämisestä. Lapsi huusi ja kiljui (tais isä pitää kovassa otteessa) ja isä vaan hurjistui.. Huuto jatkui ja jatkui ja jatkui... Lopulta menin niin tiloihin, että lähdin huutaen juoksemaan ääntä kohti. Isä lopetti, kun pääsin luoman rantaan. Muuten olisin kahlannut yli. En ikinä unohda..

    VastaaPoista
  18. Tää herätti ajatuksia tosi paljon! Toimit kyllä rohkeasti! <3 Piti oikein itsekin blogata aiheesta: https://kultasenpauloissa.blogspot.com.es/2016/07/kun-lapsen-tarpeet-ahdistavat-aikuista.html

    VastaaPoista
  19. Eikä!!! Mulla pääs itku, ku luin tämän. MITEN KUKAAN VOI OLLA NOIN VÄLINPITÄMÄTÖN OMALLE LAPSELLEEN. Onneksi menit sanomaan, moni ei olisi uskaltanut! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...