torstai 19. toukokuuta 2016

Tyttöjen hiustenleikkuu

Tytöt pääsivät viime viikolla käymään kampaajalla. Olin lykännyt tuota kampaamokäyntiä jo tarpeeksi, joten Turkin reissulla mies päätti marssia tyttöjen kanssa parturiin. Ja kyllä sitä hiusta lähtikin molempien päistä paljon. Hennillä otsahiukset olivat niin ylikasvaneet ettei niiden takaa nähnyt enää edes mitään. Eikä se kuontalo muutenkaan ollut kuin keijukaisprinsessalla, ennemminkin kuin mörrimöykyllä. Lykkäsin tuota leikkuuta oikeastaan ihan vain sen vuoksi, kun huomasin Hennin hiuksien kihartuvan niin suloisesti, niistä tuntui hirveän vaikealta luopua. Helmilläkin oli joskus kiharat mutta sen kerran, kun ne leikattiin niin niitä ei enää koskaan näkynyt.

Syksyisen täi-ongelman vuoksi jouduttiin pätkäistä Helmin puoleen selkään saakka ulottuva tukka fiskarsseilla polkaksi ja sen jälkeen alkoi hiustenkasvatus operaatio uudestaan. Helmin hiuksien kasvattamisesta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä hiukset olivat aina suussa, niitä imeskeltiin ja pureskeltiin. Hiusten latvat olivat kuin kuivaa heinää, kaksihaaraisineen. Helmillä on myös hirveän paksut hiukset ja näin keväällä jo niska hikoaa paljon, sen vuoksi se kutisee ja Helmi raapii sen naarmuille. Kevyempi lookki oli siis enemmän kuin tervetullut.

Olin pitkään jo googletellut tyttöjen hiustenleikkuu malleja. Halusin ehdottomasti Helmille "Victoria Beckham" hiusmallin, freesin ja kevyen. Eli siis takaa lyhyen joka pitenee kohti kasvoja. Turkkilainen kampaaja ei ollut aivan täysin yhteisymmärryksessä kanssani, syynä varmaan kiertelevä ja kaarteleva englantini mutta siitä huolimatta hiuksista tuli jotain sinnepäin. Tyytyväinen kuitenkin olen ja mikä tärkeintä, hiusten omistaja tykkää uudesta hiusmallistaan kovasti.

Miten sitten kampaamo reissu noin ylipäänsä sujui +28 asteen helteisenä iltapäivänä, kun lapset olivat vailla päiväunia tai päivällistä. Ei hyvin. Nyt naurattaa se sähläämisen, itkun ja lattiaraivareiden määrä mutta silloin vannoin etten koskaan enää vie tyttöjä kampaamoon, olkoot röllipeikkoja.

Muutama vinkki ennen parturiin menoa lasten kanssa

...ruoki lapset ennen kampaamoon menoa
...jos lapset nukkuvat päikkäreitä, nukkukaa päikkärit ensin
...varaa jotain aktiviteettia ja/tai pientä syömistä lapselle mukaan kuten rusinoita, jotta lapsen olisi mielekkäämpää istua paikoillaan.



Mitä pidätte tyttöjen uusista hiuksista?


10 kommenttia:

  1. Oi niin ihanat.♡♡
    Teidän tytöt on kyllä niin nättejä.♡

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat hiukset tytöillä! ♡

    Sopii niin hyvin :)

    VastaaPoista
  3. ihanan pirteät hiusmallit, söpöjä neitejä<3 Mä oon niiiiin onnellinen, kun sisko on parturi. Pelkkä ajatus neljän lapsen viemisestä parturiin...Juu ei!! Nyt on kätevä kun hiuksia leikataan aina kun sisko tulee visiitille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä onkin etua jos perhepiirissä on kampaaja! :)

      Poista
  4. Oi miten ihanat! <3 Meillä olis kans kohta edessä, alkaa oleen niin epäsiisti neidin tukka. :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat tytsyt <3 Meillä on aina ipadi kädessä sen aikaa kun tukkaa leikataan meidän vanhemmalta pojalta (joka muuten juuri tänään kävi parturissa). Lisäksi palkitsemme lopuksi aina jollain sen jälkeen kun on tukka leikattu.. esim. jätski :D

    PS. kerran leikattiin kotona ja se oli yhtä huutoa - todellakin kannattaa antaa ammattilaisen leikata nopeasti ja tehokkaasti!! Hihii..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavan kerran aion ottaa jotain virikettä mukaan, pääsee huomattavasti helpommalla :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...