tiistai 31. toukokuuta 2016

Muistilista päiväkodin aloitukseen


Viime viikolla puin blogissa kuopuksen päiväkodin aloitusta, lähinnä sitä kuinka se lähtee sujumaan. Henni on aika ujo, hieman omapäinenkin ja äiti on hirveän tärkeä. Tästä ei ole kovin montaa kuukautta takaperin, kun Henni ei suostunut mumminsa syliin ilman itkua, joten arvatenkin mietitytti miten sitten päiväkodissa, kun hoitajat ovat täysin tuntemattomia. Mutta Hennillä menee kuulemma tosi kivasti päiväkodissa! En sitten tiedä kuinka paljon päiväkodinhoitajat huijaavat yrittäen saada meille paremman mielen mutta siis heidän mukaan Henni ei lohduttomasti itkeskele, hän syö ruokaa reippaasti itsenäisesti, nukkuu reilu tunnin päiväunet ja leikkii sujuvasti muiden lasten kanssa. VAU! Tätä en todellakaan odottanut, mutta ihanaa, että päiväkodissa on kivaa eikä roikuta portissa iltapäivään saakka, ennenkuin tulen hakemaan. Jesjess!

Mutta tosiaan tulin kirjoittelemaan teille muistilistaa päiväkotiin tarvittavista varusteista. Itselleni on tärkeää tehdä listoja aina joka asiasta, muuten unohtaisin tavaroita sieltä ja täältä. Itseasiassa ensimmäisenä päiväkotipäivänä unohdin viedä vaippapaketin, vaikka olin laittanut sen jo eteiseen valmiiksi, jotta muistaisin ottaa sen siitä mukaan. Kuitenkin siinä hulinassa se jäi siihen lattialle ja kesken työpäivän soittelin miehelle, voisiko hän käydä tiputtamassa sen kahvitauollaan. Äitiaivot = hattaraaivot. Voin kuvitella, että me oltaisiin perheenä se kaikista rasittavin, jolle joutuu aina huomautella puuttuvista sukkahousuista tai kumppareista mutta listojen tekemisen myötä nämä asiat pysyvät yleensä hyvin hanskassa!

Varavaatteet: Vaihtovaatteita on hyvä olla kaksi kertaa kaapissa jemmassa, ikinä ei tiedä milloin käy pissavahinko, housut rikkoontuvat kaatuessa tai maitolasi kaatuu päälle. Ulkovaatteissa en näe tällä hetkellä syytä kantaa mitään varalla. Päiväkotiin lähtiessä on vielä viileää, joten puemme ulkohousut, takin ja lippiksen mutta iltapäivästä on jo niin lämmin ettei niitä tarvitse ollenkaan.

Päiväkotitossut: Seuraavalla kauppareissulla pakko hankkia myös kuopukselle omat tossut!

Unilelu: Meillä Helmi ei enää tarvitse unilelua päiväkotiin mutta Henni vaatii vielä Nipsun kainaloonsa. Luulen ettei nukkumisesta tulisi mitään jos Nipsu unohtuisikin kotiin.

Vaippoja: Henni kovasti treenailee potalla käymistä mutta mitään ei ole vielä pottaan saakka päätynyt, vaipat siis erittäin oleelliset olla mukana.

Kansio piirustuksille ja muille askarteluille: En tiedä muiden päiväkotien käytännöistä mutta meidän päikyssä on kiva systeemi. Lapset piirtävät ja värittävät paljon viikon aikana, eikä kaikkia muista tuoda aina kotiin saakka, joten päiväkodissa on otettu omat kansiot käyttöön, joihin sitten voi laittaa omia piirustuksiaan. Näin ne pysyvät muutenkin paremmin tallessa ja niitä on mukava selailla sitten jälkeenpäin.

Eväsrasia: Tytöt käyvät joka viikko metsäretkellä oman päiväkotiryhmänsä kanssa, tutustuen luontoon ja lopuksi he vielä napostelevat eväitään muiden ryhmäläisten kanssa. Olikin siis aivan huippua, että molemmat tytöt saivat Happyhippo.fi :ltä omat eväslaukut, jotka ovat lämpöeristetyt, joten eväät pysyvät tuoreina pidemmilläkin reissulla. Nämä ovatkin sellaiset joita hyödynnämme varmasti kesällä useilla piknikeillä ja muilla kesäloma reissuilla.

Reppu: Saimme yhteistyön merkeissä valita Happyhippolta myös kaksi Beatrix New York reppua pienille päiväkotilaisille. Helmi valikoi itselleen hetken pohtimisen jälkeen ihanan violetin mustekalarepun. Odotin Hennin valitsevan itselleen jonkun pirtsakan "tyttövärin" mutta leijonarepun nähdessään alkoi kuulua räyhräyh, joten se oli arvatenkin se sitten. Näin hetken käytön jälkeen voin sanoa, että reput tuntuvat jämäköiltä ja laadukkailta, kokokin on juuri passeli tuollaisille metrin mittaisille!


Ottakaa huomioon, että listasin tähän tämän vuodenajan tarvittavat asiat, eli mm. kumpparit ja sadevaatteet on jätetty tarkoituksella pois. Kesällä on huomattavasti helpompaa, kun ei tarvitse kantaa kaikenlaisia sade tai talviurheilu kamppeita, kuten luistimia edestakaisin kodin ja päiväkodin väliä.


14 kommenttia:

  1. Hyvä lista! Meilläkin pelataan listoilla. Juuri teen listaa siitä, mitä tarvitaan koko viikoksi mukaan kuntoutuskurssille, huh.. sun listaan lisäisin vielä aurinkorasvan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listat helpottavat kummasti arkean ja pysyy omakin pää vähän menossa mukana :D Aurinkorasva onkin hyvä lisä tonne!

      Poista
  2. Toi mustekala on ihana! Tai onhan nuo kaikki :D

    VastaaPoista
  3. Hyvä lista ja voi miten suloisia nuo reput!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö olekin ihania! Kelpuuttaisin jokaisen :D

      Poista
  4. Ihanat reput! <3 Meillä on pojilla yhteinen reppu - mutta jossain vaiheessa kun siirtyvät sitten eri ryhmiin pitää varmaan hankkia heille omat!!

    PS. Täällä myös yksi toinen listojen kirjoittaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteinen reppu on hyvä jos tosiaan samassa ryhmässä ovat :) Meillä tytöt menee eriryhmiin jo syksyllä niin tarve kahdelle repulle olikin :) Heh ai siellä toinen! ;)

      Poista
  5. Ihanat reput kerrassaan! 😍😍 Ja hyvä lista! :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat tytöt reput selässään! Listaan lisäisin harjan ja pompuloita sekä mahdollisen jumppa-asun, jos päiväkodissa on jumppahetkiä. Meillä oli Aavalla alussa kaksi samanlaista unikaveria, joista toinen asui kotona ja toinen päiväkodissa. Kodin unikaveria ei virty päiväkotiin, että ei klo 20 huomattu ja itketty, että siellä se nyt on päiväkodissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli aiemmin ponnarit päiväkodisa mutta tyttöjen hiustenleikkuun jälkeen niitä ei edes saa enää ponnarille joten ne on turhat meille :) Toi onkin näppärää jos on samanlaiset kaverit!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...