perjantai 27. toukokuuta 2016

Kiire hallitsee arkeani

Tiedättekö, kun kiire tuntuu hallitsevan elämää nykyisin. Typerää sanoa näin vasta pari päivää töissä käyneenä mutta totta koko lause on. Isot respektit teille, jotka kykenette soveltamaan työn, lapset, koulun ja blogin väliltä. Itselläni on tässä huimasti vielä opeteltavaa. Tähän kaikkeen vielä lisättynä olkkarin sisustaminen, joka on totaalisesti aivan kesken ja vanhempieni remotti-apuna oleminen, aikataulut ovat näiden myötä todentotta aivan täynnä. Tämä bloggaaminen kuitenkin on niin rakas harrastus ja te siellä ruudun toisella puolella kommenttienne kanssa, olette uskomaton tsemppi ja ilo arkeeni, joten tässä myös yksi syy miksen millään haluaisi pitää hetkeäkään taukoa kirjoittelun suhteen, tunnen suorastaan huonoa omaatuntoa jos en kirjoittele joka toinen päivä. Kuitenkin uuteen arkeen totuttelu vie aikaa ja tällä hetkellä olen ollut aika väsynyt iltaisin, sänky kutsuu normaalisti jo kymmenen aikaan. Haluan ja ehdottomasti aion kuitenkin löytää yhtälailla aikaa blogille, en ehkä samalla tahdilla kuin ennen mutta joka tapauksessa.


Siispä. Postausideoita itselläni on muutamia, ihan arkeen ja lapsiin liittyviä kuin myös muutamia yhteistyökuvioita ja pari arvontaakin on työn alla. Haluaisin kuitenkin tietää mitä juuri te haluaisitte minun kirjoittavan? Jos on jotain ideoita niin heittäkää niitä kommenttikenttään, niin toteutan niitä tässä lähiaikoina, jos ei muuten niin ruokkiksella sitten, heh!

14 kommenttia:

  1. Voi ku oot nättinä 😍 Tsemppiä kiireeseen! Mulla sama meno kun nyt yllättäin tulikin enemmän töitä kun kuvittelin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Matleena ♡
      Joo ei oo ihan iisiä yrittää sumplia kaikkia tekemisiä yhteen..

      Poista
  2. Täällä odotetaa "innolla" kesäkuun alkua ja työhön paluuta. Saa nyt nähdä miten se arki lähtee rullaamaan, mutta eiköhän sitä jotenkin löydä aikaa bloggaamiselle :D

    Heh sitten kun löydät jonkun kultaisen keskitien perheen, työn ja blogin kanssa niin voisit kirjoittaa siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä siis samat näkymät! Lupaan tulla heti kertomaan mikäli joskus löydän sen kultaisen keskitien :D

      Poista
  3. Hurjasti tsemppiä uuteen arkeen ja vielä isosti onnea työpaikasta! :) kyllä se hyvä postausrytmi löytyy taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Petra ♡ Kyllä tämä tästä kun arki asettuu :)

      Poista
  4. Tsemppiä täältäkin suunnalta sinne kiireen keskelle!!ja pois kaikki huonot omat tunnot, jos et tiheästi ehdi postailla!!aurinkoista vlopun jatkoa♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä ♡ Ei pitäisikään tuntea huoboa omaatuntoa hitaasti päivittyvästä blogista mutta silti sitä aina ajattelee niin. Pöh.

      Poista
  5. Mun ei tarvi vielä hetkeen mennä töihin ja silti kiire tuntuu välillä ylitsepääsemättömältä, mutta onhan se uusi arki meilläkin, vähän erilainen vain:)
    Tsemppiä ja jaksamisia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina sen uudenlaisen arjen kiinni saaminen ottaa oman aikansa. Kiitos ja tsempit sinne myös ♡

      Poista
  6. Voimia ja jaksamista uuden edessä. Onneksi sitä ihminen sopeutuu aika nopeasti uuteen rytmiin. Rankkaa silti varmasti. Kyllä sitä monesti miettii, että kuinka blogin käy, kun palaa töihin tai koulunpenkille. Nyt on vielä ihan näppärää kirjoitella öisin postauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se kun nytkin on aika tuntunut olevan kortilla kun kahden pienen kanssa hääräilee. Tähän lisättynä kesä (haluaa viettää aika mahdollisimman paljon ulkona) ja työt vielä. Mutta eiköhän jostain aina löydy jokin rakonen blogillekin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...