maanantai 1. helmikuuta 2016

Lapsen harrastamisesta

Pienet varpaat sipsuttelevat ympäri lastenhuoneen lattiaa. Vaatekaapin ovi aukeaa ja kädet kurkottavat yhä korkeammalle ja korkeammalle. Siinä se taas on,  vaaleanpunainen balettimekko kaikkineen röyhelöineen ja kimalteineen. Pikkutytön unelma. Äitiä vaaditaan laittamaan mekko päälle ja musiikkia soimaan.

Meillä molemmat tytöt rakastavat tanssimista, mutta tämä pienempi suorastaan tuntuu elävän sille. Musiikista ei tarvitse kuulla kuin muutama ensimmäinen tahti, niin leikit unohtuvat hetkessä ja tyttö valtaa lattian ja alkaa esitellä tanssiliikkeitään. Henni selvästi nauttii saamastaan huomiostaan ja innostuu muiden hymyistä sekä aplodeista aina vain enemmän. Helmi toki myös nauttii huomiosta yhtälailla mutta liikkeet ja esiintyminen ylipäätään ovat hieman harkitumpaa Henniin nähden. Kaikilla ihmisillä on se jokin oma tietty juttu minkä tekemisestä nauttii kaikista eniten, niin tanssiminen tuntuu kyllä olevan meidän tyttöjen se -juttu.

Malttamattomana odotankin jo sitä aikaa, kun tytöt alkavat harrastaa jotakin ja kertovat silmät tuikkien kuinka kivaa harrastuksissa on ollut ja mitä kaikkea siellä tuli opittua. Itse olen ollut siinä mielessä onnekas, että vanhempani ovat kannustaneet kokeilemaan kaikenlaista. Olen mm. laulanut kuorossa, telinevoimistellut, hieman jopa nyrkkeillyt, cheerleader (kirjoitetaanko sitä edes noin) harrastustakin kokeilin ja sain myös ratsastaa sekä tanssia monia vuosia. Kaikkea tuli kuitenkin kokeiltua ennenkuin löysin sen mikä ilahdutti eniten. Tämän saman mahdollisuuden haluan antaa myös omille lapsilleni, vaikka ne mielenkiinnon kohteet vaihtelisivat tai sattuisivatkin tuntua omaan mieleen hassuilta. Eli jos tytöt jostain syystä haluavat kokeilla painijan uraa niin sitten sitä kokeillaan! Tärkeintä on kuitenkin tukea lapsen mielenkiinnon kohteita, vaikka ne ei sitten loppujen lopuksi ottaisikaan tuulta purjeiden alle.

Olin hyvin yllättynyt, kun kaupassa käydessäni huomasin ilmoitustaululla mainoksen showtanssi tunneista 3-4 vuotiaille taaperoille. Laitoinkin välittömästi sähköpostia heille ja nyt odotellaan vastausta siitä pääsisikö Helmi vielä joukkoon mukaan, vaikka tunnit ovatkin alkaneet pari viikkoa sitten. Täällä kyllä kovasti innostuttiin asiasta <3 On kyllä harmillista ettei Hennin ikäisille ole mitään erikoisia aktiviteetteja missä voitaisiin käydä. Mutta ainakin toistaiseksi tytölle riittää se, kun soitetaan musiikkia olohuoneessa ja hän saa varpaisillaan pyörähdellä ihanan balettimekkonsa kanssa.


Mitä te ajattelette lapsien harrastuksista? Harrastetaanko teillä?

12 kommenttia:

  1. Isompien kanssa olen käynyt naperomuskarissa ja kesäisin täällä järjestetään leikkimielisiä urheilukisoja joissa ovat mukana. Mutta just nyt ei harrasteta, siis missään kodin ulkopuolella. Baletti kiinnostaisi tyttöjä, mutta päivät on niin pitkiä että tuntuisi ilkeältä ryhyä kuskaamaan heitä monenkymmenen kilometrin päähän harrastamaan. Toistaiseksi täällä harjoitellaan pianonsoittoa minun johdolla, muuten riittää muu puuhailu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on nuo kilometrit rajoittanut kaikkea tekemistä. Kaupunkiin on 20km matka per suunta, joten ei tee mieli ajella sitä kovin usein. Täällä missä asutaan puolestaan ei ole mitään toimintaa alle kouluikäisille mutta nyt tulikin tuo tanssi! Kuulostaa todella hienolta toi pianonsoitto :)

      Poista
  2. Mun mielestä harrastukset on sopivassa määrin hyvä juttu. Ja tietenkin silloin kun lapsi itse on halukas ja valmis. :) Meillä ei vielä harrasteta mitään erikseen, mutta tanssi voisi kanssa vuoden kuluttua olla juuri kiva ja sopiva harrastus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu lapsen ehdoilla tietysti tässäkin asiassa. Me käytiin jossain vaiheessa sellaisessa temppu kerhossa mutta muutettiin niin se jäi sitten. Helmistä huomasi että se jäi kyllä harmittamaan.. Tanssi vaikuttaa kyllä todella mukavalta :)

      Poista
  3. Olen liikuntaneuvoja ja yhden vauvan (tai eihän 1v enää vauva ole... Minulle kyllä hän on aina vauva!) äiti. Valmennan vapaa-ajalla lasten (yli 7-vuotiaiden) urheiluharrastuksessa ja on ihanaa, kun lapset kertovat innoissaan uusista taidoistaan. Joistain lapsista oikein loistaa se sama into, mitä itselläni on lajiini. Niin kuin postaukseesi kirjoitit - siitä omasta ihanasta
    lajista oikein eletään. Ja jos hyvin käy, joku minun valmennettavistani on kymmenen vuoden päästä samassa asemassa kuin mitä minä nyt - ohjaamassa sitä lajia jota rakastaa sydämensä pohjasta ja nauttii vielä siitä!

    Liikuntaharrastus kannattaa aloittaa sitten, kun lapsi jaksaa kuunnella hetken ohjeita ja osaa toimia ryhmässä muiden lasten parissa. Mutta kyllä harrastaminen kasvattaa lasta - uusien lajitaitojen opettelun ohessa oppii ottamaan muut huomioon ja saa samalla uusia kavereita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä varmasti mukava kuulla ja nähdä sitä iloa ja riemua minkä harrastus saa lapsissa aikaan :)
      Uskon että tämä tanssi harrastus voisi olla ainakin Helmille hyväksi juuri nyt. Sinne pääsee purkamaan energiaa ja oppimaan uusia juttuja, kavereitakin varmasti saa. Tanssi kuitenkin kiinnostaa ja tyttö osaa suosikki biisien tanssiliikkeetkin ulkoa. Täytyy nyt vain toivoa että ryhmään mahtuu vielä :)

      Poista
  4. Siiis nii-iin ihania kuvia pikku balleriinasta <3<3 Minusta lasten pitää saada koittaa erilaisia harrastuksia pienenä.. Viikkoa ei toki ihan pienestä lähtien kannata pakata ihan täyteen ohjelmaa, mutta 1-2 harrastuspäivää viikossa on minusta ihan passeli (ainakin jos on tällaiset vauhdikkaat pojat kuin meillä) :D Meillä on yksi perheharrastus viikossa johon osallistutaan koko porukka ja sitten meidän lapsilla on milloin mitäkin kursseja. Pysyvin harrastus on meidän 4-vuotiaalla muskari, jossa hän on viihtynyt jo 1,5 vuotta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henni on kyllä suloinen tapaus kun tanssahtelee ympäriinsä tuon pinkin röyhelönsä kanssa <3

      Meille riittäisi tähän hetkeen ihan yksikin harrastus, eikä sekään tietysti pakollista ole mutta kiva lisä arkeen. Sitten kouluiässä voikin hyvin olla muutama harrastus tai kerho missä käy :) Voi vitsit kuulostaa kivalta noi teidän puuhat <3 Mä niin olisin halunnut käydä muskarissa mutta täällä ei sellaista ole tai juu mutta se on 20km päässä niin ei sinne tule lähdettyä samalla tavalla kuin jos se olisi lähellä.

      Poista
  5. On tuo teidän neiti kyllä niin suloinen.♥
    Meillä Iida aloitti jumpan 4 vuotiaana ja vieläkin jumppaa..nyt siis 10v. Lumi harrasti hetken, kunnes tuli sairauden kannalta kielto. Nyt Iida harrastaa lisäksi vielä näytelmä-ja kokkikerhoa. Lumilla toistaiseksi vain 4h. Jumppaan haluaisi kovasti, mutta toistaiseksi se ei käy. :(
    Matias käy isin kanssa kalassa ja jalkapallon tahtoisi aloittaa, vaan täällä ei tahdo olla ryhmää..Ainon kanssa olisi tarkoitus koittaa päästä syksyllä liikkari ryhmään..

    VastaaPoista
  6. Söpö pieni balleriina! me ei oikeastaan olla löydetty vielä sitä juttua, mikä oikein harrastukseen asti kiinnostais. Poniratsastusta aina välillä mutta sitä on vaikea saada säännölliseks. Harrastukset on OK kunhan on järki päässä =)

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia <3!

    Meillä kans Pinja rakastaa tanssia ja laulua! ja piirtäminen on kans se juttu!
    Me harrastettiin muskaria mutta nyt päivähoitoon siirryttäessä sekin jäi! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on aina inhottavia juttuja kun joutuu jättää rakkaan asian, mutta varmasti saa mukavaa touhuttavaa päiväkodissakin :)
      Ja meillä tykätään myös piirtämisestä, tai oikeastaan värittämisestä lähinnä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...