tiistai 29. syyskuuta 2015

Uutta äidille

Perjantain Helsingin reissulle mulla oli yksi tavoite,- löytää uudet syyskengät. Homma oli vaikea sillä halusin jotain aivan erilaista mitä yleensä. Siinä missä ennen ainut kriteeri on ollut ulkonäkö niin nyt listalle pääsi myös kestävyys, mukavuus, kenkien pitäisi olla myös lämpimät ja tärkein oli, että niissä on oltava hyvä pohja! Kaikki mun edelliset syyskengät ovat olleet tekonahkaisia ja ohutpohjaisia, siis todella ohutpohjaisia. Olen kantapää astuja, en siis astele kuin balleriina konsanaan, joten arvatkaa kuinka kestäviä sellaiset ohutpohjalliset kengät ovat tällaiselle tömistäjälle.

Lähdin vähän sillä ajatuksella reissuun etten kuitenkaan niitä kekiä löydä. Monien eri liikkeiden jälkeen päädyttiin H&M:ään ja sieltä ne kengät sitten oikeasti löytyi. Pohdin mustien ja beigejen väliltä mutta päädyin mustaan.
Näissä nyt on hyvät pohjat, ovat mukavat jalassa, lämpimätkin vielä eikä ulkonkökään huono olo. Hintaa näillä oli muistaakseni 29.95e

Leikittiin tyttöjen kanssa jalkapallo kentällä juuri ennen kuvaamista, joten kerkesin kengät sotkemaan tietysti



Ostin vielä Lumenen puhdistusvoiteen, Lumenen CC-voiteen, tämä on muuten paras meikkivoide mitä olen ikinä koittanut! Kosteuttava, kevyt ja pienet virheet peittävä. Mukaan lähti myös uusi Baby Lips, kun Helmi lainasi aiempaa eikä siitä jäänyt mitään jäljelle.

12 kommenttia:

  1. Ihanat kengät! Mä olen haaveillut itselleni beigeistä maihareista mutta en edes tiedä sopisiko mulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka! Tietkö kun mä pohdin siellä kaupassa, että poikkeaako nää liikaa omalta mukavuus alueelta mutta nyt en voisi olla tyytyväisempi mun valintaan, joten ihan hyvin voit ostaa itselleskin tällaiset! :)

      Poista
    2. Okei :D Maiharit on vähän sellasii et ei oikein osaa sanoo sopiiko vai eikö sovi :D mut noi näyttää kyllä hyviltä :)

      Poista
    3. Maiharit on kyllä vähän mielipiteitä jakavat! Jere kun näki nää niin totes että "en ois osannut kuvitella sulle tollasia kenkiä mutta on noi kyllä kivat!" :D

      Poista
  2. Tosi mageet kengät <3 Ihan saman henkiset kun ne mun uutukaiset :D Sopii sulle ku nenu päähän <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos <3 Joo niin onkin samanhenkiset, mutta tällaiset on kyllä tosi mukavat jalassa! :)

      Poista
  3. Kiva että löysit itsellesi uutta, ei oo aina heleppoo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukavaa ostella välillä itsellekin :) Tosiaan kävin Kampin ja Foorumin kaupat läpi enkä löytänyt mitään kivaa. Oli siis iloinen ylläri, että kengät lopulta tulikin H&M:llä vastaan.

      Poista
  4. Hyvä valinta minusta tyyliltään. Maiharit on hauskat, kun ne voi pukea vaikka mekon kanssa ja heti tyylissä on eri tavalla särmää. Itse ostin bikerit tänä syksynä, joista olen jo pitkään haaveillut. Niissä on vähän samanlaista rokkia kuin näissä sun kengissä. Ja sitäpaitsi: sun käyttötarkoituksiin äitinä varmaan ihan parhaat! Raportoi sitten miten kestävät käytössä. Mulla on aika iso antipatia H&Mää kohtaan, kun sieltä en ole kovinkaan montaa kestävää juttua tullut ostaneeksi. Kuuluu vähän mun en-shoppaa listalle. Mutta olis kiva kuulla positiivisiakin kokemuksia niiden tuotteista.

    Sinikka
    Cause to Wear

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa hainkin jotain täysin erilaista kuin normaalisti. Nämä maiharit oli kyllä nappivalinta, vaikka hieman tuottaa vielä vaikeuksia luoda asuja näiden kanssa.
      En usko, että nämä olisivat laadultaan parhaat mutta varmasti kestävemmät kuitenkin kuin aiemmat tossuni! Mukava idea, voisin harkita tuollaisen postauksen tekemistä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...