maanantai 5. tammikuuta 2015

Lupauksia uudellevuodelle

Jere lähti viettämään meidän yhteisen kaverin 24 vuotis synttäreitä, mä jäin ihan suosiolla kotiin tyttöjen kanssa. Ollaan oltu aamusta asti liikenteessä, käytiin Espoossa Ikeassa ja sen jälkeen Jeren mummin sekä vaarin luona. Toi autolla ajaminen on mulle vielä niin uusi juttu, että siihen kuluu älyttömän paljon energiaa kun se ei tule vielä luonnostaan vaan jatkuvasti joutuu miettimään kaikkea, korvien välissä siis täysi ajatustyö koko ajan.
Tulin kuitenkin kertomaan teille uudenvuoden lupauksista joita tein

Lupaan tehdä ainakin seitsemän 30 päivän treenaus haastetta. -Näitä on hauska tehdä, tälläkin hetkellä mulla on muutama tälläinen haaste meneillään!

Tutustun vuoden aikana myös viiteen eri ryhmäliikuntaan. -Oon nykyään todella huono lähtemään minnekään ryhmiksiin mutta nyt otan itseäni niskasta kiinni ja käyn ainakin kokeilemassa

Aion pitää yhden lihattoman kuukauden. Sain itseasiassa Jeren tähän mukaan, Jee!
 
Aion pitää myös yhden kuukauden mittaisen herkkulakon -Tämä kattaa siis kaikki karkit, pullat, jäätelöt, mehut sekä limut!

Säästän ulkomaan matkaa varten -Olisi ihana päästä ensi syksynä tai talvena muutaman päivän matkalle jonnekin

Muistan ottaa aikaa myös itselleni! -Tämä on ehkä se tärkein. Jere kyllä ehdottelee monesti että haluanko lähteä jonkun kaverin kanssa shoppailemaan tai vaikka viihteelle pitkästä aikaa. Ajatuksena se on kiva mutta kun se mahdollisuus sitten oikeasti olisikin niin en haluakkaan lähteä. Nyt kuitenkin sovittiin facebookissa yhdessä mamma ryhmässä että helmikuussa lähdetään Tampereelle juhlimaan ihan äitien kesken ja tätä en aio perua vaikka mikä olisi!



Sellaisia lupauksia tuli tehtyä. Teittekö te jotain lupauksia uudellevuodelle?
Nyt taidan mennä keittämään teetä ja liityn tyttöjen seuraan tonne sohvalle katsomaan muumeja!

Mukavaa maanantai iltaa teille 

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tää on kyllä ihan ok, kunhan sais vaan ton bannerin harmaan taustan jotenki takas valkoiseksi! :D

      Poista
  2. Mäki voisin lyöttäytyy sohvalle ja kattoo teijänkaa muumei ja juoda teetä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiän mukava ilta muuttui kerta heitolla.. Helmi oli jo nukahtamassa mut sit se tuli ovelle huutelee ja kun menin siihen ni sain oksennukset päälle. Nyt ollaankin ravattu suihkussa, tyhjennetty oksu ämpäriä ja pistetty monen monta yökkäriä pesukoneeseen pyörimään :(

      Poista
    2. Voi eiii, sitä on nyt ikävän paljon liikkeellä :'(

      Poista
    3. Jep, onneks tää tauti ei kestänyt kuin alle vuorokauden!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...