Kaksplus.fi

torstai 12. kesäkuuta 2014

Rv 30 Ja Kuulumisia

Tulin tähän väliin kertomaan raskaus kuulumisia ja enpä voi muuta todeta kuin huh, aika kuluu niin hurjaa vauhtia eteenpäin ettei sitä edes ymmärrä. Tänään pyörähti viikot 30 täyteen ja enään reilu pari kuukautta niin meitä onkin tässä perheessä kolmen sijasta neljä, uskomatonta! 
Helmin raskaus ajasta muistan kuinka laskin päiviä ja aika tuntui kuluvan todella hitaasti mutta nyt kun touhuaa päivät Helmin kanssa ja pyörittää tätä arkea kotona niin viikot senkun vierii eteenpäin.

Vatsa on nyt ottanut kasvupyrähdyksen mutta silti se tuntuu olevan paljon sirompi kuin mitä Helmistä oli eikä se häiritse mitenkään mun päivä askareita vaikka muut sitä suureksi kuvaileekin. Oon saanut taas super ärsyttäväksi vaivaksi kipeät supistukset.. Tarkalleen supistukset alkoi sunnuntai päivällä eikä loppua tunnu näkyvän. Kävin äippäpolilla tänään tutkituttamassa kohdunsuun tilanteen mutta siellä kaikki oli ihan kunnossa, kohdunkaulakin oli vain pari milliä lyhentynyt.
Toinen inhottava vaiva on paineen tunne tuolla alhaalla, välillä tuntuu kuin kävelisin pää jalkojen välissä siihen lisättynä kiristävä ja polttava tunne. Epäilisin virtsatien tulehdusta mutta oon ravannut niissäkin testeissä parin viikon välein mutta mitään ei ole koskaan löytynyt. Kätilö selitti tämän kiristävän ja polttavan tunteen sillä että vauvan pää on laskeutunut syvälle lantioon ja se aiheuttaa sitä kipuilua.
Vauvan painoarvio oli 1600g ja vastaa täysin viikkojaan. Sukupuolta kirppu ei halunnut vieläkään paljastaa vaan siellä se köllötteli jalat tiukasti ristissä


Helmi lähti tänään J:n mukana mun äidin luokse Humppilaan ja itse meen sinne perässä lauantaina sen mun Helsingin reissun jälkeen. Luulisi että ottaisin ilon irti ja nauttisin tästä vapaa ajasta mutta mulla on ennemminkin hirveän toimeton olo ja tekemisen puute. Normaalisti mun päivät kuluu Helmiä passaten, siivoten tytön jälkiä tai kissaa suojellen Helmin hellyyden osoituksilta mutta nyt oon ihan yksin kotona ilman mitään virkaa, phöh..
Mulla ei ole edes kissaa täällä seurana kun Pandakin lähti tänään maalle J:n mummille pariksi viikoksi hoitoon. Panda oli kyllä aivan onnessaan kun pääsi ulkoilemaan! Heti meni syömään ruohoa ja piehtaroimaan pihalla oleviin kivi portaisiin. Ihana juttu että Pandakin pääsee vähän lomailemaan


Ainiin, maanantaina kun saavuttiin reissusta kotiin eteisen lattialla oli postin saapumisilmoitus. Helmin isomummi oli lähettänyt ison paketillisen kaikkea kivaa vaatetta ja rompetta yllätyksenä. Helmin ehdoton lemppari juttu paketissa oli iso muumi mamma pehmolelu ja nyt tyllerö kantaa sitä mukanaan jatkuvasti. Ulos mentäessä mamma pitää saada mukaan ja Helmi esittelikin kaikki mahdolliset paikat mammalle. Nukkumaan mennessä Helmi peittelee ja pussailee mammaa.
Erittäin tärkeä lelu siis tuolle ipanalle



Tästäpä tuli aikamoinen sillisalaatti postaus mun ja Helmin selfie kuvien tähdittämänä mutta menkööt! Mitäs teille kuuluu? :)


Hyvää Yötä








9 kommenttia:

  1. Jee kohta lähestyy laskettuaika :) Joko jännittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvan tulo ei jännitä mutta synnytys pelko on tällä kertaa suurempi kuin mitä Helmistä oli ja sain lähetteen pelkopolille jos ne siellä sais lievennettyy tätä :ss

      Poista
    2. Uskon. Luulen et itelläniki sitten ku on seuraavan aika niin jännittää enemmän ku tietää jo mitä tapahtuu :D

      Poista
    3. no mutta kyllä se hyvin menee :) Sä oot jo yhden saanut :)

      Poista
  2. Ihania kuvia susta ja Helmistä! :) Kiinnostais jo kovasti tietää tulokkaan sukupuoli! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heheh kiitos :)) Mekin ollaan jo ihan kärsimättömiä! No enään 10 viikkoa niin tiedetään varmasti kumpi on ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...