keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Parvisängystä kerrossänky

Kerroinkin jo teille uuden sängyn hankkimisesta täällä ja meidän nukkumis järjestelyistä täällä. Mutta kerrataan pikaisesti. Helmi on nukkunut meidän välissä viimeiset kaksi vuotta. Olemme yrittäneet saada tyttöä nukkumaan omaan sänkyynsä, mutta syystä tai toisesta Helmi kieltäytyy sinne menemästä tai sitten jos sattuikin nukahtamaan sänkyynsä, niin viimeistään yöllä tyttö kömpi meidän väliin. Aiemmin totesinkin jo, että kyllä meidän viereen mahtuu ja saa tietysti tullakin jos siltä tuntuu. Olisi kuitenkin lievästi sanottuna mukavaa välillä nukkua tuntematta potkuja alaselässään, kämmenen läimäisyjä tai niitä räkäisiä aivastuksia kasvoilla. Helmi pyörii, pyörii kuin hedelmäpeli. Pikkuhiljaa totuttelimme ajatusta omasta sängystä ja Helmi siitä innostuikin ja lujaa! Loppujen lopuksi se meni niin, että Helmi kyseli milloin se uusi sänky tulee. Ostettiin Ikeasta lastenparvisänky ja illalla seistiin sormet ristissä Helmin oven takana toivoen, että tyttö suostuu jäämään sinne. Sinne jäi mutta yöllä heräsin taas siihen, kun pieni sormi tunkeutui nenääni ja päkijä potkaisi alavatsaani. Tällä kertaa me ei luovutettu tämän nukkumis asian kanssa! Päätettiin samalla kertaa siirtää Henni vielä pinnasängystä Helmin vanhaan sänkyyn. Aluksi Hennin oli vaikea sisäistää sitä, että sängyssä kuuluu pysyä ihan koko yö, eikä kesken unien herätä leikkimään barbeilla.


Lastenhuone on hankalan mallinen ja ahdas kaikenlisäksi. Sinne pitäisi mahduttaa tuo parvisänky, juniorisänky, vaatekaappi, lelulipasto, nukkekoti ja pieni pöytä sekä tuolit. Arvatenkaan tilaa ei hirveästi jäänyt leikkimiseen. Jostain oli nipistettävä jotta saataisiin lisää tilaa, mutta eihän noista mikään ole sellainen mistä voisi luopuakaan. Sitten se tuli jälleen mieleen, kerrossänky. Henni nukkui jo hyvin tuossa juniorisängyssä, joten se olisi varmaan yksi ja sama jos kerran vielä siirrettäisiin ja laitettaisiin tyttö nukkumaan "ala sänkyyn". Hankittiin siis vain sopivan kokoinen runkopatja.

Arvatkaa mitä kävi? Tilansäästämisen lisäksi tyttöjen nukkumisessakin tapahtui täyskäännös. Helmi innostui kerrossänky ajatuksesta tai siitä, että he yhdessä siskon kanssa nukkuvat käytännössä samassa sängyssä. Iltaisin jos Helmiltä kysyy "menetkö omaan vai äidin ja isin sänkyyn" vastaus on OMAAN! Henni puolestaan viihtyy huippu hyvin omassa luolassaan. Kutsun tätä luolaksi, sillä kohtasimme aiemmin toisenkin ongelman. Henni ei pysty nukkua kuin pimeässä mutta Helmi puolestaan tarvitsee yövalon. Tuonne alasänkyyn ei Helmin yövalo kajasta ollenkaan, joten Henni saa nukkua aivan rauhassa luolassaan.


Plussana vielä se, kun nyt voin nukkua tyttöjen kanssa yhdessä päikkärit tuolla alasängyssä. Tätä onkin muutamaan kertaan jo tehtykin. Henni varsinkin nyt kipeänä nukahtaa paremmin, kun saa olla rinta rintaa vasten♡

19 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kieltämättä :D Itsekin on tullut nukuttua tuossa parit päikkärit :)

      Poista
  2. Onpa söpön näköstä! :) kivan värikästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kuulla :) Värikästä halusinkin mutta kuitenkin kohtuudella.

      Poista
  3. Voi onnea nukkumajärjestelyistä! <3 Nukkuminen on oikeasti iso asia ja kun se toimii kaikki ovat tyytyväisiä! :) Pidän peukkuja sille että tämä toimii teillä hyvin myös jatkossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Se on kyllä totta, uni on sellainen asia mistä ei mielellään lähde tinkimään. Toivotaan että sujuu nyt näin, alku on ainakin lupaava :)

      Poista
  4. Ihana nukkumajärjestely nyt tytöillä ja tuollainen kerrossänky vie ihanan vähän tilaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vaihdoin täysin huoneen järjestystä ja sitten, kun se juniorisänky otettiin pois tuolta niin tilaa tuli roimasti lisää :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Mäkin tykkään tästä ratkaisusta, tosi näppärä :)

      Poista
  6. Hei tosi hyvä ratkaisu! :) Meilläkin olis kohta aika siirtyä juniorisänkyyn, katotaan kuinka käy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittele sitten miten siirtyminen on sujunut, mielelläni tulen kurkkimaan :)

      Poista
  7. Vitsi varmasti aika voittaja fiilis kun saa nukkua yöt!!!ja niin hyvä idea laittaa sänky tuonne alas. Näyttää tosi kivalta!!Nauttikaa hyvistä öistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis fiilis on niin paaaljon virkeämpi kun saa nukkua lähes katkonaisesti. Pari kertaa yössä jompikumpi tytöistä herää mutta se on ihan pikkujuttu :) Ja kiitos ♡

      Poista
  8. Oi mahtavaa, monta kärpästä samalla iskulla ja tuo sänky näyttää tosi kivalta :) Ihanan matala myös kun usein kerrossängyissä se yläsänky on ihan hullun korkeella :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää ikean kura on kyllä tosissaan monikäyttöinen! Yhdestä sängystä saa kolme eri versiota. Ja meille oli ehdoton juuri se että yläsängyn tulee olla matalalla kuitenkin ja tässä korkeus on passeli :)

      Poista
  9. Toihan oli hyvä idea molempien tyttöjen kannalta :) mutta tti sänky on :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...