torstai 26. helmikuuta 2015

Puolivuotias

Viikko sitten tuli Hennillä puoli vuotta täyteen. Ihan hassua ja outoa, ettei mulla enään olekaan pientä karhunpentua,-papua vaan tilalla on puolivuotias aurinkoinen pikku neiti. Toinen samanlainen niin juhlitaankin jo 1 vee bileitä. Hullua..


Eilen päästiin vihdoin ja viimein käymään neuvolassa puoli vuotis tarkastuksessa. Meidän aikaa siirrettiin neuvolan puolesta peräti kolmeen kertaan. En kyllä ihmettele, sen verran pahana tuntuu jylläävän kaikki flunssa pöpöt. Pituutta Henni on saanut reippaasti lisää (68cm) ja enää ollaan vain himpun verran nolla käyrän ala puolella. Painokin oli noussut melkein kilolla  (8350g)


Mutta millainen tyttö meillä nykyisin sitten on? Valta osan ajasta meillä asustaa oikein aurinkoinen ja hyväntuulinen neiti. Henni ei turhasta itkeskele. Ainoat itkun aiheet on jos on nälkä/väsy/vaipan vaihdon tarve tai jos Helmi on päättänyt kiusata. Helmin jekuista huolimatta Henni katsoo aina siskoaan silmät tuikkien ihailusta. Helmi onkin se kuka saa Henniltä kaikkein makeimmat ja äänekkäimmät naurut!

Lempi leluja on kävelytuoli koska sillä pääsee hurjaa vauhtia eteenpäin pienet hiuskiharat hulmuten. Roskat ja pölypallot on suuressa suosiossa myös ja niitä on mukava tunkea suuhun, siis jestas kuinka tarkat silmät noilla pienillä voikaan olla! Kaikkien hiuksia on myös kiva pyöritellä kun ne tarraavat mukavasti käden poimuihin ja sormien väliin. Parhaista parhain juttu on kuitenkin omat varpaat, ja miksei muidenkin jos sellaiset vain saisi käsiinsä..


Hampaita ei vielä ole mutta sieltä ne ovat varmasti jo tuloillaan kun kädet on oltava suussa, mielellään koko ajan. Ruokaa meillä syödään hyvin mielellään ja siis nimenomaan ruokaa. Kanaa ja possua menisi kattila kaupalla mutta hedelmäsoseita maistellaan suu irvessä. Sormiruokailu on superkivaa varsinkin banaanin syöminen, se kun litistyy ihanasti sormien välissä mössöksi jota voi sitten sotkea naamaan, vaatteisiin ja miksei vähän kaveriinkin.

Ihanaa kun on helppo ja niin aurinkoa täynnä oleva vauva

6 kommenttia:

  1. ihanaa puolivuotis päivää Hennille♡
    Aika menee kyllä niin nopeesti. Kohta meillä asuu jo varhais teinejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolivuotis päivä oli jo viime viikolla mutta kiitos silti <3
      Jere justiin tossa viime viikonloppuna tokaisi että herranjumala noikin on joskus sellasia kapinallisia kaikesta murmuttavia teinejä. Mutta niinhän se on :D

      Poista
  2. Ei oo totta justiinhan mä onnittelin Hennin syntymästä!!!! Puolivuotias!!
    Ihanaa että teillä sujuu hyvin, ja neiti Aurinkoinen on kyllä niin suloinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Miten voikin olla! Mä oon elänyt koko ajan siinä uskossa että Henni on pienen pieni sylivauva mutta eihän se ihan sellanen ole enään. Tekisi mieli kahlita jalat lattiaan ettei toi papunen pääsisi vielä liikkeelle :D

      Poista
  3. Onnea Hennille :) Ne painaa Sinnan kanssa suunnilleen saman verran, ja sinna on 1v 2kk... Liikkuu niin hulluna tää meidän apina, ettei painoa tule n. yhtään :( No, kai se siitä tasoittuu.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...