Netflixin parhaat

Pidin pientä blogi taukoa ja teki kieltämättä hyvää, kun iltaisin sai ihan vain istua sohvalle ja tuijottaa pää tyhjänä Netflixin antimia. No teen niin muutenkin mutta viime aikoina on ollut huima määrä stressiä ja paljon uusia juttuja on tuloillaan, joten karsin yhden stressi tekiän hetkeksi pois ja se oli blogi. Nyt asiat rupeaa kuitenkin taas soljua omalla painollaan eteenpäin, joten postaus tahtikin palaa varmasti normaaliin. Juttuja on ainakin mielessä vaikka kuinka monia mistä haluan teille kertoa! Mutta nyt aiheeseen: eli mitä on Netflix? Se on äidin omaa aikaa, rentoutumista ja hengähdystauko. Itse katson hyvin vähän telkkaria, mitä nyt joskus tulee pikkukakkosta vilkuiltua yhdessä lasten kanssa mutta mitään omia ohjelmia ei tule katsottua, sillä ne tulevat niin huonoon aikaan kuin vain mahdollista. Tai tuleeko telkkarista ylipäänsä enää mitään muuta kuin ruoka tai deitti ohjelmia? Nämä nimittäin kuuluvat siihen "ei kiinnosta" -kategoriaan. Muutenkin kun tykästyn johonkin sarjaan haluan katsoa sen läpi heti, eikä jakso per viikko tyylillä. Esimerkiksi Reign sarjan molemmat tuotannot katsoin parissa viikossa, hups. On muutenkin aika luksusta istahtaa illalla sohvalle teekupin kanssa, kun lapset ovat menneet nukkumaan ja tietää, että nyt saa ahmia pari jaksoa lemppari sarjaa ihan rauhassa. Päätinkin tulla esittelemään teille omat lempparini jos vaikka saisitte tästä vinkkejä omalle katselu listallenne :)

Lasten lempparit!

Löytyykö samoja lemppareita?

Lastenhuoneen parvisänky

Helmi pitkään puhui, toivoi, haaveili ja kyseli saisiko hän isojen tyttöjen sängyn. Hetken aikaa mietimme tätä päätöstä ja sitä olisiko Helmi oikeasti edes valmis nukkumaan kerros- tai parvisängyssä. Olisiko se kuitenkin kompurointia, kuhmuja ja mustelmia. Lastenhuonekin on loppujen lopuksi aika ahdas, joten mitään tila syöppöä sinne ei olisi järkevää edes ottaa. Vertailimme monena iltana erilaisia sänky vaihtoehtoja ja tykästyimme kovasti Ikean Kura merkkiseen lasten parvisänkyyn. Sänky on käännettävä, joten se toimii normaali sänkynä kuin myös parvisänkynä. Eli siinä vaiheessa kun ylhäällä nukkuminen alkaa kyllästyttää voi sängyn kääntää ympäri, kuinka kätevää! Pari viikkoa sitten Jere teki Ikea reissun ja toi samalla sängyn kotiin. Sanomattakin varmasti selvää, että täällä oli yksi aivan täpinöissään oleva tyttö, joka ei malttanut millään odottaa sängyn kasaamista. Helmi kovasti suunnitteli jo yö-kaveri vierailuita ja kuinka hän ja kaikki kaverit nukkuisivat korkeuksissa kuin prinsessat. Jere hoiti sängyn kokoamisen, joten en osaa sanoa oliko se nimensä mukaisesti täyttä kuraa vai ihan helppo homma. Ainakin mitä oven takaa kuulin niin muutama kirosana pääsi sillontällön mutta sänky oli käyttö valmiina kuitenkin jo reilun tunnin päästä.

Itse tykkään sängystä kovasti eikä korkeuskaan päätä huimaa vaan on itseasiassa todella passeli! Pikku hiljaa olisi Hennin aika siirtyä isojen sänkyyn mutta on vielä iso kysymysmerkki, että meneekö Henni Helmin entiseen sänkyyn vai säästetäänkö tilaa ja laitetaan patja parvisängyn ala puolelle jolloin siitä tulisikin aika kiva kerrossänky.

Epäonnistuneet kuvat!

Heippa! Tytöt kömpivät juuri sänkyihinsä ja mun pitäisi viimeistellä yhtä biologian tehtävää mutta ei vaan millään huvittaisi miettiä mitään solujen rakenne juttuja, niinpä päätin tulla mielummin esittelemään teille epäonnistuneita sisaruskuvia. Vai voiko mikään lapsesta otettu kuva olla epäonnistunut? No kyllä voi. Ainakin itselläni on kuvatessa aina jokin visio siitä millaisia kuvia haluan. Ajatelkaa nyt kuinka suloinen kuvasta tulisi missä kaksi pientä istuvat nätisti, hymyilevät toisilleen ja ehkä halaavatkin? Usein nämä visiot vain kaatuvat heti alkumetreillä. Todellisuudessa en saa tyttöjä edes istumaan vierekkäin, saati sitten halaamaan toisiaan kauniisti. Aina se menee painimiseksi ja lattialla pyörimiseksi. Kutitteluksi ja räkä poskella kikattamiseksi. Joskus riidellään siitä miksi toinen on saanut kimalle hiuspannan ja toinen vain sen missä on tyhmä rusetti ja päinvastoin. Reilu sata kuvaa tulee aina otettua mutta joka kerta niistä kuitenkin löytyy ne muutamat onnistuneet joukosta. Tässä kuitenkin niitä ei niin onnistuneita kuvia!

Mites teillä, onko lapsen/lapsien kuvaaminen helppo pala kakkua vai toisinaan yhtä hullunmyllyä?

Uhman ensimakua

Me olemmekin saaneet maistella tässä Helmin uhmiksen lisäksi Hennin ensi uhmaa jo tovin verran. Henni on kasvatellut temperamenttiaan ja tyttö on alkanut selvästi koetella rajojaan kuin myös vanhempien hermojen kestävyyttä. Raivareita on alkanut tulla päivittäin ja toinen toistaan hölmömmistä syistä. Milloin paidan hiha on huonosti, nostan tytön väärällä tavalla syliin tai milloin pipon väri on väärä. Kaikkein isoin ja merkittävin syy raivariin on kuitenkin sana EI. Henni on kuin pieni hauras prinsessa jota kuuluisi käsitellä silkkihansikkain. Jos jotain kielletään siitä seuraa vähintään krokotiilin kyyneleet, jotka valuvat vuolaasti pitkin poskia "miten äiti kehtaa komentaa minua". Henni ei tosin ole niin viaton mitä kuvittelee ehkä olevansa. Meillä ei revitä kissaa turkista, nuolla vessanpönttöä, heitellä tavaroita tai purra ketään. Henni tietää kyllä nämä mutta silti se on aina yhtä suuri yllätys, kun kielletään. Meillä osataan myös velmuilu. Kiellän koskemasta kattila kaappiin mutta silti se pieni käsi hamuaa kaapin kahvaa, silmät samalla kiivaasti tapittaen omiani. Testataan myös sitä kuinka monta kertaa saadaankaan paukuttaa lelua seinään ennekuin äiti sanoo asiasta. Havaittavissa on ollut myös jalan polkemista lattiaan ja maahan heittäytymistä. Ei ole helppoa kasvaa isoksi.

Uhmaikä on tärkeä etappi lapsen kehityksessä mutta varmasti myös tärkeä vaihe vanhemmille vanhemmuudessa. Kyllä sitä itsekin on ihmisenä kasvanut, kun toisinaan sitä on joutunut venymään äärirajoille Helmin tempauksien kanssa. Lapsen uhmatessa pitäisi pitää oma pää kylmänä ja suhtautua tilanteeseen rauhallisesti. Mutta kun lapsi on pelkästään aamupala pöydässä tai ulos lähtiessä saanut raivarit jo kymmenen kertaa, niin silloin tekisi kieltämättä mieli heittäytyä lattialle huutamaan yhdessä lapsen kanssa, se voisi olla helpoittavaa. Toisinaan heikon hetken sattuessa sitä joustaa typeristäkin asioista, jotta lapsi rauhoittuisi. Itse mm. olen huomannut siivoavani lastenhuonetta leluista päivä toisensa jälkeen vaikka joka päivä päätän etten enää niin tekisi, pyh ja pah. Tai puolestaan istutan lapset sohvalle katsomaan Netflixin antimia. Erävoitto lapsille siis. On kuitenkin niitä asioita mistä ei jousteta vaikka mikä olisi. Pipo laitetaan aina päähän ulos lähtiessä. Balleriinat jäävät kaappiin odottamaan kesää. Kissaa ei kiusta ja hampaat pestään joka päivä.

Mutta raivareista ja uhmailuista huolimatta ovat nuo molemmat tytöt silti sellaisia auringonpaisteita haleineen ja hymyineen ettei tosikaan <3

Makuuhuoneen lamppu

Niin pieni ja yksinkertainen asia kuin lamppu on puuttunut meidän makkarista jo lähes vuoden ajan. Aluksi valaisimen hankkiminen ei ollut helppoa sillä halusin vaalean, suuren, kauniin ja edullisen ratkaisun. Sellaista kun ei löytynyt niin unohdin koko lamppu asian moneksi kuukaudeksi. Joulun aikoihin makoilin sängyssä ja huomasin tuijottavani katossa olevaa johtojen sekamelskaa ja ärsyynnyin siitä. Aloin taas etsiä sopivaa lamppua makkariin ja törmäsinkin jälleen monien blogeissa näihin suodatinpussilamppuihin. Tällainen lamppu oli ollut muutenkin pitkään jo mielessä mutta ajattelin sitä paremminkin lastenhuoneeseen kuin makkariin. Päätin kuitenkin kokeilla ja kävihän tämä makuuhuoneeseenkin hyvin! Nyt täytyy vain miettiä teenkö lastenhuoneeseen samanlaisen vai keksinkö sinne jonkun toisen ratkaisun. Toisaalta olisi ihan kivaa jos molemmista makkareista löytyisi jotain yhtenäistä. Netistä löytyy vaikka kuinka monta teko-ohjetta tällaiselle valaisimelle, joten en ala sellaista nyt itse tähän kirjoittamaan. Lampun tekeminen on kuitenkin halpaa lystiä ja mukavaa "aivot narikkaan" -puuhaa, joten kokeilkaa ihmeessä ellette ole tällaista tehneet!
 

Lamppu on lähes kiinni katonrajassa mikä pistää omaan silmään vähän ikävästi muttei johtoa voi alaspäinkään laskea, koska Jeren hiukset hipovat lamppua jo nyt ohi kävellessä. Kuvasta ei oikein huomaa mutta lamppu tosiaan on aika mahtavan kokoinen!

Mitä mieltä te olette näistä suodatinpussilampuista?

Lempipaikkani kotona

Sain tämän haasteen Äiti ja melukylän lapset - blogin Terhiltä, käykääs kurkkaamassa mikä on Terhin lemppari paikka kotonaan ;)

Tässä haasteessa otat kuvan tai kuvia siitä paikasta joka on lempparisi kotona. Sen jälkeen julkaise kuva ja kerro miksi valitsit juuri sen paikan. Onko se paikka jossa voit rentoutua? Onko siellä paras sisustus? Liittyykö siihen eniten muistoja vai miellyttääkö se muuten vain silmää? Muista haastaa lopuksi kolme bloggaajaa mukaan.

Omaa lempipaikkaani kotona jouduinkin miettiä hetken aikaa, sillä palloilin kahden vaihtoehdon välillä. Tykkään aivan mielettömästi meidän olohuoneen nurkkauksesta. Sieltä löytyy mm. tumma lipasto, kaunis kynttiläasetelma ja suuri peili. Mutta ei se ole kuitenkaan lempparini paikkana, vaikka suurta silmäniloa siitä saankin. Meidän makuuhuone puolestaan on paikka jonne voin mennä rauhoittumaan, lukea vaikka hyvää kirjaa tai viestitellä kaverin kanssa rauhassa puhelimitse, samalla unohtaen melut ja mölyt oven taakse. Makuuhuone miellyttää sisustuksellisestikin omaa silmääni,siellä on mukava ja seesteinen tunnelma, vaikka hieman jouluinen vielä. Meidän makkari on pitkälti "lapsiturvallinen" mikä tarkoittaa meillä sitä, että lapset eivät sinne tule leikkimään ja riehumaan, kissatkin ovat huomanneet tämän ja mielellään pötköttelevät sängyssä päivät.

Haastan mukaan seuraavat blogit

Napsahduksia

Kaikkea Pientä

Tutipuu

Myy !

Ne ketkä instagramissa meidän touhuja seuraavat (nneacamilla) ovatkin varmaan jo huomanneet, että meille tuli joulukuussa uusi perheenjäsen. Päiviämme, toisinaan myös öitäkin ilahduttaa pienen pieni kissanpentu, Myy. Kauan me kerkisimme etsiäkin, lähes vuoden ajan vastattiin myynti ilmoituksiin hartaasti toivoen, että saataisiin pentu meille mutta aina jouduttiin pettymään. Joko kissat olivat varattuina tai olivat lähteneet jo uusiin koteihin. Pariin viime kuukauteen ei oltu enää edes etsitty, hautasimme koko ajatuksen toisesta kissasta, kunnes noin puolitoista kuukautta takaperin ovikello soi ja oven takana puuskutti pikkusiskoni, joka kertoi kuinka hänen kaverinsa äidillä olisi kissanpentuja ties kuinka monta ja jos vielä haluamme niin sieltä saisimme pennun. Siis jestas!

Eräänä lauantai iltana Jere tuli kotiin ja raotti takkinsa povaria, ensin sieltä kurkisti pienet harmaat korvat ja sen jälkeen kaksi silmää tapittivat meitä aristellen. Tytöt olivat arvatenkin aivan haltioissaan, kukapa ei olisi kun tuota miniä katsoo. Kissa puolestaan oli varuillaan, eikä niinkään hakeutunut tyttöjen seuraan. Jere pyrki valitsemaan tarkoituksella kaikkein arimman oloisen, jotta meidän vanha kissa herra sietäisi sitä edes vähän. Mutta alku kankeudesta, kun Myy pääsi eroon niin siitä kuoriutuikin oikein leikkisä, huomionhakuinen, läheisyyden kaipuinen (toisinaan myös hermoja raastava varpaiden pureskelija) pikku katti. Osuvasti Helmi antoikin sille nimen Myy!