keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Kurkistus äidin laukkuun

Nyt on vähän erilaista postausta luvassa, sillä tulin höpisemään tuosta mun laukusta ja siitä mitä se pitää sisällään. Tähän ensimmäiseksi sanon etten ole oikeastaan mikään "laukkuihminen" enkä merkkiuskollinenkaan. Toki jokin sellainen Michael Korssin laukku olisi kaunis ja varmasti sitä käyttäisin, mutta aika varmasti sen myös rikkoisin. En koskaan hirveästi vilkuile mihin lasken laukkuni; asfaltille, märälle ruohikolle, hiekkalaatikolle, mutaan ja enimmäkseen säilytän laukkua auton jalkatilassa ettekä usko kuinka monta kertaa olen paiskannut oven kiinni niin että laukun hihna on jäänyt oven väliin.. Merkkilaukku ei siis välttämättä olisi kovin järkevä sijoitus tällaiselle lahopäälle, joka ei osaa pitää tavaroistaan huolta. Sen vuoksi mulla onkin tällainen perus H&M:n iso olkahihnallinen laukku, eikä muuten harmita niin paljoa vaikka menisikin rikki. Tämä on tilava, siis oikeasti painosanalla tilava koska sitä tämä on! Jerekin ihmettelee aina sitä kuinka uskomattomia määriä tavaraa tämä piilottaa itseensä. Mä tykkään tästä laukusta ja kestäväksikin tätä voisi kutsua!


Laukussa säilytän kaiken maailman rompetta mitä sinne aina sattuukin kertymään tai mitä nuo tyttäret sinne keksivätkään laittaa. Otinkin nämä kuvat nyt niin etten siivonnut laukkua ollenkaan vaan saatte ihan realistisen kuvan siitä mitä mun laukun sisältä löytyy. Vaikka jostain kumman syystä se on yllättävän siistissä kunnossa nyt, joskus sieltä on löytynyt lasten sukkia ja kerran kuolattuja nameja. Äidin laukkuun on helppo piilottaa kaikenlaista.


Laukussa siis on
Vaippa / Terveysside / Leegoja / Kynsilakka / Käsirasva / Puhdistuspyyhkeitä / Ponnareita / Hellokitty / Huulivoide / Lompakko / Yksi korvakoru / Omat sekä Helmin aurinkolasit / Päänsärkylääkkeitä / Suppo / Allergialääkkeitä

Jos lähdetään reissuun niin lisään laukkuun enemmän vaippoja, matkajuomat tytöille, välipalaa, kirjoja tytöille ja puhelimeni.


Mitä teidän laukuista löytyy? 

8 kommenttia:

  1. Voi ei, mä en edes viitsi kertoa mitä kaikkea siellä on :D Mulla on aina koko omaisuus mukana ja vähän lisääkin kun laitan sinne ties mitä aina.

    Niin ja Eve käy myös oiilottelemassa sinne kaikenmaailman juttuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin toi on kyllä sellanen salaisuuksien kammio toisinaan ettei mitään järkeä. Sekin vielä kun tietäisi edes mitä kantaa mukanaan, noi tytöt on aika ahkerasti meinaan pakkailemassa kaikenlaista aina mukaan ja nähtävästi siellä on myös yksi joka varmistaa että kaikki tarpeellinen ja vähemmän tarpeellinen on varmasti mukana :D

      Poista
  2. Hahaa.. voin kertoa, että sinun käsilaukussa on minuun verrattuna todella vähän tavaraa.. :D Minulla on tällä hetkellä ainakin: harja, lompakko, laturi, avaimet, eriväristä kuminauhaa(??), tikkari, kännykkä, nessuja, käsikoru, vaippa, passi, kahdet lasten hanskat, meikkipussi, käsirasva ja omena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä tutulta tuo sun laukun tavaramäärä :D Sitä tässä ihmettelinkin kunnei tuon enempää roinaa sieltä paljastunut :'D

      Poista
  3. Hauska postaus! On aina kiva kurkistella toisten kotien lisäksi myös toisten laukkuihin :D Minulla ei kyllä ole mitään käsitystä siitä, mitä kaikkea minun laukustani tällä hetkellä löytyy. Ainakin ne tärkeimmät eli avaimet, lompakko, huulirasva ja vaippoja. Pitääkin käydä tarkistamassa, ettei siellä majaile myös vanhemman tyttäreni eilisen kerhosämpylän puolikas :D Meillä sattuu muuten olemaan saman ikäiset tytöt eli jos kiinnostaa käydä kurkkaamassa arkeamme, niin sitä löytyy osoitteesta: http://maalaishiirenelamaa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä oon sen verta uteliasta sorttia että kiinnostaa myös muiden kodit ja miksei laukkujenkin sisältö :D Käyn kurkkimassa sun blogia! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...