torstai 3. syyskuuta 2015

Kesä 2015

Elokuu vaihtui syyskuuhun mikä tarkoittaa sitä, että syksy on virallisesti saapunut. Tosin jos sään perusteella ajattelisi niin syksy täällä on ollut jo pari kuukautta.. 
Halusin muistella vielä meidän kesän touhuja sillä meillä oli ihana ja tapahtumarikas kesä, sateisista ja synkistä päivistä huolimatta!

Vietettiin mukava päivä muumimaailmassa. Tämä olikin varmasti Helmin kesän kohokohta. Vieläkin Helmi muistelee nauraen kuinka haisuli nappasi hänen lippiksen ja kutitteli leuan alta.

Käytiin vierailulla myös Koiramäessä. Katsottiin siellä yksi näytelmä, temppuiltiin ja juoksenneltiin angrybirds leikkipuistossa, Helmi pääsi ratsastamaan ponilla ja rapsuteltiin muutamia eläimiäkin. Eikä sovi unohtaa pehmisjätskejä!

Lähdettiin heinäkuun alussa Latvian matkalle ja sitä ennen hankittiin tytöille passit. Tämä olikin tyttöjen eka kerta ulkomailla ja molemmat tykkäsivät niin paljon ettei sanat riitä edes kuvailemaan sitä ilon määrää. Reissun aikana käytiin Riikan eläintarhassa ja nähtiin siellä paljon sellaisia eläimiä mitä meillä Suomessa ei olekaan. Helmille kielimuuri ei ollut esteenä vaan ihan hienosti tuntui leikit sujuvan yhdessä muiden lasten kanssa.

Eräänä sateisena päivänä päätettiin, että lähdetään piristämään mieltämme Ikaalisiin ja niin suuntasimme Ti-ti nallen talolle. Aiemmin Helmi ei edes tiennyt koko ti-ti nallesta mutta tuon reissun jälkeen meillä on soinut nonstoppina amppari pamppari..

 Kävin pitkästä aikaa viihteellä parhaan kaverini kanssa. Kävin kesän aikana kyllä toisenkin kerran viihteellä, kun oli Jeren synttärit. Silloin käytiin syömässä Kampin Johdossa, kierreltiin kaupoissa ja illalla mentiin kallioon blockpartyille ja vietettiin mukava ilta hyvässä seurassa.

Elokuussa juhlittiin Helmin 3v & Hennin 1v syntymäpäiviä <3

Kesän aikana sukuloitiin paljon. Nähtiin kavereitamme. Valvottiin aamuun asti ilman sen erikoisempaa syytä. Grillattiin vain kerran kesän aikana, mikä on kyllä vähän kurja juttu. Syötiin jätskiä paljon. Tehtiin myös itse kotitekoista jäätelöä. Ollaan naurettu lapsien päättömille jutuille. Remontoitu kotia oman näköiseksi. Ollaan käyty kirpparilla ostamassa sekä myymässä. Uitiin monen monta kertaa. Helmin kanssa käytiin kahdestaan piknikillä. Tuli käytyä myös maaseutu-kotieläinpuistossa. Pelattiin pallo pelejä ja tehtiin metsäretkiä.

8 kommenttia:

  1. Oi lapset on varmasti kans nauttinu täysin rinnoin kesästä! Oot ihana mutsi ♥ Harmi kun me ei keretty nähä nyt elokuussa niinku oli puhe, mut mul on ollu niiiin paljon nyt töitä ja kaikkee, ettei oo kerenny ees ajattelemaan... :( Ehkä nyt kuukauden päästä ku jään mammalomalle, ni on aikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kommentti, kiitos ♡
      Juu voitais suunnitella treffejä uudestaan kyllä :)

      Poista
  2. Piti tulla tsekkaan muiden Onni-bloggaajien sivuja ja liittyä lukijaksi täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että liityit lukijaksi :) Täytyy itsekin käydä illalla katselemassa muiden onni-bloggaajien blogeja!

      Poista
  3. Aika ihanalle vaikuttaa teidän kesä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...