keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Ristiäisten Suunnittelua

Tyttäremme ensimmäiset juhlat on edessä päin ja niitä suunnitellaan ja järjestellään kovalla tohinalla  Papin kanssa on treffattu ja sovittu kaste päiväksi 28.9, tilaisuudessa laulettavat virret on valittu ja muutenkin ristiäisiin liittyvät asiat on nyt selvillä. Oltais haluttu sama pappi joka kastoi Helmin mutta harmiksemme sitä ei saatu. Helmin pappi oli nimittäin niin mukava ja ajattelevainen jörön oloisesta olemuksestaan huolimatta. Ristiäis puheessa hän yllätti jopa meidät runolla jonka oli löytänyt  'Jokainen aito Helmi alkaa yhdestä hiekanjyvästä ja siitä pienestä hiekanjyvästä kasvaa ainutlaatuinen helmi, minkälaista maailmassa ei ole toista
Mutta ihan mukavan vaikutelman sain tästä 'uudesta' papista vaikka en kuumeen takia paljoa päässytkään juttelemaan.
Viimeksi ristiäiset oli seurakuntatalolla mutta nyt haluttiin kotoisat juhlat, tänne meille ei kaikki vieraat tosiaankaan mahtuisi joten pidetään juhlat J:n mummin luona siellä kun sitä tilaa ja piha aluetta riittää. Lapsienkin on kiva temmeltää ulkona, toivotaan vain että säät suosivat
Vieraslistan henkilömäärä on muuttunut suuntaan ja toiseen jatkuvasti kun ollaan pohdittu ketä kutsutaan ja ketä voi jättää kutsumatta. Kutsuttiin lopulta vain lähimmät sukulaiset sekä kummit ja kutsuja lähti postiin 16kpl mutta vieraita olisi silti yhteensä 40! Jotenkin tuntuu hurjalta määrältä vaikka suurin osa noista on kylläkin lapsia

Tarjolle ollaan suunniteltu kinkku ja lohi voileipäkakkuja,- keksiä,- pullaa,- kahvia,- mehua ja tietysti täytekakku. Voileipäkakut leivotaan anopin kanssa lauantaina mutta täytekakun leipomisen luovutin suosiolla osaavimpiin käsiin joten kakku tilattiin Lohjan juhlaserviisistä. Pyydettiin kakkuun samanlaista koristetta mikä Helmillä oli ristiäiskakussaan, tietysti tyllerön omalla nimellä ja syntymäpäivällä


Nimi me pidetään salassa ristiäisiin saakka mutta olisi kiva kuulla teidän mielipiteitä minkä nimiseltä neiti näyttää?

9 kommenttia:

  1. Emma tai Alina, ehkä jopa Elisan näköinen :)

    VastaaPoista
  2. Tyttö näyttää aivan Amanda-nimiseltä! Ihanan suuret silmät, suloinen kaunotar!
    (Löysin sun blogiin fb:n kautta, kun linkitit blogisi sinne. Jään seurailee (: ! )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmin nimestä meinasi ensin tulla Amanda! Oi kun kiva, toivottavasti viihdyt :)

      Poista
  3. Hän näyttää ihsn Ada Mariialta =))))

    VastaaPoista
  4. Ada tuli mullakin mieleen :) sit emilia.

    VastaaPoista
  5. Voi miten suloinen vauva, mutta ei suloinen kai silti ole mikään paras mahdollinen nimivalinta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...