tiistai 21. elokuuta 2018

HELMI 6V



Esikoinen täytti maanantaina 6vuotta. Uskomatonta, että sitä on ollut jo kuusi vuotta äitinä. 

Helmi on meidän perheen auringonpaiste, toisinaan hän käy liiankin kuumana ja kipakkana, yleensä tosin hän on vain se ilopilleri, joka saa hymyn kaikkien suulle toilailuillaan ja vitseillään. Helmi on vilkas lapsi, joka innostuu kaikesta tekemisestä ja joka rakastaa ajatusta siitä, että kaikkialla on ainakin vähän taikaa. Musiikki on lemppari juttu, hän muistaa monien artistien biisien sanat ulkoa mutta lempparit tuntuu olevan Elastinen sekä Robin. Hänellä tuntuu olevan rytmi veressään, isäänsä siis selvästi tullut. 

Meidän kuusivuotias on puhelias papupata, jolla on kommentti annettavana joka asiaan, hän ei jää sanattomaksi oikeastaan missään tilanteessa. Hän on kiltti luonteeltaan mutta kuitenkin mielipiteitään puoltava, joten toisinaan tulee eripuraa leikin säännöistä tai leluista. Hän pitää paljon glitteristä ja hiukset on aina oltava hyvin. Jos hän saisi itse päättää niin hiukset kiharrettaisiin joka aamu eskariin lähtiessä, mutta äiti on sitä mieltä, että pidetään tämä vielä viikonloppu juttuna. Esikuvanaan hän pitää mummia ja isiä. 

Sinä teit minusta äidin, opetit elämästä ja elämän arvoista enemmän kuin kukaan muu koskaan aiemmin. Olen erittäin ylpeä sinusta ja sinun saavutuksistasi. Olen ylpeä myös itsestäni, koska toisinaan on vaikeaa uskoa, että minusta on tullut jotain noin täydellistä. Niin avulias, kiltti mutta kuitenkin pippurinen ja omapäinen pieni ihminen. Onnea meidän rakkaalle 6 vuotiaalle eskarilaiselle <3 




2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...