keskiviikko 18. tammikuuta 2017

LAPSEN UHMA VOI TOISINAAN VIEDÄ ÄÄRIRAJOILLE

EI, EI, EI ÄITI Ei!"

Uhma. Voisin päättää tämän kirjoituksen jo tuohon yhteen sanaan ja silti lähes jokainen vanhempi osaisi samaistua ja huokailisi kanssani. Kuitenkin kerron, että myös meillä on nyt tämä virstapylväs saavutettu kuopuksen kohdalla. Tuosta iloisesta, sinisilmäisestä (sanan molemmissa määritelmissä), aina niin sympaattisesta tytöstä kuoriutui syksyn mittaan hieman suurempi känkkäränkkä. Toki syksyn tuomat elämänmuutokset vaikuttivat lapsiinkin, joten senkin puolesta kärhämöintiä ja kiukuttelua oli, mutta takapiruna tuli myös tuo uhma, jes!


Auktoriteetteja ei tunneta vastaan kärhämöidään oli syy sitten mukamas väärän mekon valinnasta tai kuinka äiti laittoi väärää kinkkua leivänpäälle. Tai vaikkapa siitä, kun isi alkoi rakentaa Lego-linnaa mutta tällä kertaa olisi pitänyt leikkiä poneilla. Ruualla oltaisiin haluttu perunan sijasta makaroonia tai ehkä sittenkin nuudelia. Omassa sängyssä ei haluta nukkua vaan mielummin missä vaan muualla, siis vaikka kylpyammeessa. Typerä äiti kun ei t a j u a! Ei taida lapsi itsekään aina ihan tajuta.


Äitiyden yhtiin parhaimpiin puoliin lukeutuu toiset äidit, joiden kanssa voi jakaa päiväntapahtumat, saada tarvittavat sympatiat ja ne "mä niin tiedän ton" - lausahdukset. Eräänäkin iltana purin ystävälleni turhautumistani, minkä neiti känkkäränkkä oli aiheuttanut ja sain vastaukseksi "no kyllä se teidän tyttö murisee kieltämättä aika paljon". Hennillä tosiaan oli vaihe, joka tätä nykyä on onneksi jo menneen talven lumia. Henni murisi. Ensin se oli ihan söpöä! Mieti nyt, kuinka tarjoat raidallisia sukkahousuja, mutta vastaus on vain kulmat kurtussa pälyilyä ja kova ääninen murraauh ja jotta varmasti menee perille niin polkaistaan lattiaan, kaikella jalasta löytyvällä voimalla.  Sitten se ei enää ollutkaan niin söpöä, kun kauppajonossa rouvas henkilöt tulivat lepertelemään iloisesti mutta vastaanotto oli täsmälleen tuollaista mitä kuvailin ylempänä. Niin enhän minä opeta lapselleni käytöstapoja tietenkään.. Onneksi tämä vaihe ei kestänyt kauaa, heh.


Niin ne ajat ja toiveet muuttuvat myös aikuisilla. Muistan kuinka tytölle ei kelvannut mikään muu kuin äiti. Toivoin ja odotin sitä milloin se vaihtuisikin vaikka isiin tai edes tasoittuisi niin, että pääsen pesemään hiukseni ilman polvenkorkeudelta kuuluvia vaatimuksia saippuakuplien puhaltamisesta. Nyt tyttö onkin omatoimisempi, kasvuiässä oleva lapsi joka haluaa kokeilla rajojaan ja asioita itsekseen. Äitinä olen tietenkin iloinen lapseni oppimisesta ja määrätietoisuudesta mutta kuitenkin sydän hieman murtuneena siitä, kun äiti ei olekaan enää se ihan ykkönen, hän itse on.

Uhmaikä on osakseen raskas mutta lapselle silti erittäin opettava ja tarpeellinen kehitysvaihe. Itse tavallaan nautin noista pienistä tunteenpurkauksista tai lähinnä hänen pippurisuudestaan. Toisinaan uhmailut tuntuvat kuitenkin vievän äärirajoille oman jaksamisen kanssa. Ovat nuo uhmaikäiset hieman ärsyttäviä, turhauttavia ja toisinaan jopa rasittavia riiviöitäkin, mutta silti kaikkein rakkaimpia♥

9 kommenttia:

  1. Pakko sanoa, että mä niin tiedän ton tunteen! Isot tsempit sinne ja kyllä se ohi vielä menee :D Mulla kanssa luonnoksissa postaus samasta aiheesta, mutten vielä ole ehtinyt julkaista :D

    Meillä myös tota murinaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uhma on sellainen johon varmasti moni vanhempi pystyy samaistumaan 😄 Kun kirjoitat niin tuun lukemaan! :)

      Poista
  2. Hahaa.. :D osaan niin samaistua! Meillä on menossa harvinaisen voimakas uhma-kausi meidän pian 3-veen kanssa. Kaikki on vain EI. Minä I-T-S-E, kuulitteko??!! Helpompaa tämä on oikeastaan nyt toisen lapsen kanssa, kun ymmärtää, että myös tämä on vaihe. Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On noi aika vintiöitä omien tahtomisiensa kanssa :D ♡

      Poista
  3. Uhma. Ei siihen tosiaan tarvitse enää paljoa muuta lisätä 😅

    VastaaPoista
  4. Tuo on kyllä huvittavaa,kun tuntuu että lapsi ei ittekkään tiedä mitä haluaa. Periaatteesta on vaan vastaan. Huoh,tsemppiä♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kun joskus tuntuu että väitetään vastaan ihan vaan sen takia koska voidaan ja halutaan 😄

      Poista
  5. Meilläkin niitä päiviä kun kaikki on huonosti ja kaikkeen, mistä oikeasti tykätään, sanotaan ei! jos sitä ehdottaa.. on se aika ristiriitasta, kun tietää, että pitäisi olla se lapsen tuki ja turva, mutta kun mikään ei kelpaa niin omakin järki meinaa lentää kauas ja lujaa. 🤔 Kiitos tästä postauksesta! ❤

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...